Positiivista kirjoitusvuotta 2014!

Mitä kirjoittamiseen tulee, olen yleisesti ottaen aika optimistinen tyyppi. Uskon, että ennen pitkää tarinani ihastuttaa portinvartijat, ja että ne myöhemmin löytävät suuremman yleisön. Optimismi tuo mukanaan hyviä asioita. Optimistina yritän enemmän, kirjoitan enemmän, ryhdyn helpommin eri asioihin, olen varmempi onnistumisestani ja ongelmien tullessa kieltäydyn lannistumasta.

Olen ollut kirjoittaja ala-asteelta lähtien ja vain kerran aikuiselämäni aikana olen harkinnut kirjoittamisen lopettamista. Silloin päätin täyttää kirjoittamisesta vapautuneen ajan pelaamalla videopelejä, mutta pohdin kuitenkin samalla syitäni lopettamiselle. Syyni olivat pelkoja. Pelkoni liittyvät juuri siihen, etten ehkä ikinä löydä omaa julkaisukanavaani, yleisöäni – ja vielä henkilökohtaisemmalla tasolla – en ehkä ikinä löydä omaa ääntäni tai saa kirjoittaa tarinoitani. Ja vielä turhamaisemmalla tasolla – en pysty näyttämään muille, mihin minusta on.

Jokainen on kriitikko, paitsi dramaturgi

Kirjoittaminen on positiivinen tapahtuma. Siinä tuotetaan jotakin mitä ei aiemmin ollut olemassa. Ja kuten aiemmin totesin, kirjoittaja on aina jollain tavoin optimistinen tekstinsä suhteen. Dramaturgi, joka minun mielestä on vain kirjoittaja, joka kirjoittamisen sijaan lukee, pyrkii antamaan palautteen mahdollisimman suoraan ja mahdollisimman positiivisesti. Posiitiivisuus on tärkeää, jotta kirjoittaja ei lannistu, muutu pessimistiseksi ja revi papereitaan, vaan että hän päinvastoin innostuu ja ryntää kirjoittamaan tekstistään entisestä paremman.

Kirjoittajan elämä ei ole silti helppoa, koska kirjoittaminen vaatii raakaa työtä, eikä mikään vaihe sisällä kiitosta, vaan aina uusia kehittämisehdotuksia. Pahimmillaan se sisältää sulkeutuvia ovia ja lannistavaa kritiikkiä niin lukijoiden kuin median taholta. Tietenkin se kaikki kuuluu olennaisena osana työnkuvaan, mutta toisinaan voi olla vaikeaa sulkea negatiivista kritiikkiä sydämen ulkopuolelle, minne se tietenkin aina kuuluu.

Jokainen on kännissä, paitsi kirjoittaja

Tiedättekö sen sanonnan, että kun tarpeeksi moni sanoo, että olet kännissä, on parasta istua alas? Se pätee teksteihin. Kun tarpeeksi moni sanoo, että tekstiä kannattaa muuttaa tietyllä tavalla, he taitavat olla oikeassa. Mutta se ei päde kirjoittajiin. Jos tarpeeksi moni sanoo, että on parasta lopettaa kirjoittaminen – niin painukoon helvettiin koko konkkaronkka.

Kun olin tehnyt oman pohdintani kirjoittamisen lopettamisesta, yksi ajatus jäi kirkkaana soimaan mielessäni: Olen onnellisempi tavoitellessani unelmaani kuin olisin sitä tavoittelematta. Ja se on kaikin puolin hyvä elämä, kun on unelmia ja tavoitteita, kun tietää selkeästi, mitä haluaa tehdä elämällään, vaikka yhtäkään tarinaa ei julkaistaisi milloinkaan.

Ja lopuksi jotakin ällöttävää

Kun aloin kirjoittaa tätä blogia, ajattelin kirjata ylös uudenvuoden lupauksiani kirjoittajana, mutta se, mitä kaiketi yritänkin sanoa, onkin halua motivoida. Ja koska olen optimistinen, uskon, että pystyn sanomaan jotakin ällöttävän innostavaa. Joten lainaa korvaasi, anna anteeksi pateettisuus ja kuuntele tätä, kirjoittaja-ystäväni:

Innostuminen on se aineosa, mikä tekee meistä kirjoittajista erityisiä. Innostuminen -aiheestamme, kuvitteellisista maailmoistamme, henkilöhahmoistamme – valaisee kasvomme, saa meidät laulamaan, tanssimaan. Ja se meidän tanssimme, saa ihmiset meidän ympärillämme tanssimaan. 

Innostus meissä sanoo muille, että me pidämme siitä, mitä teemme. Innostus meissä tekee meistä itsevarmoja ja yhtäkkiä me tiedämme onnistuvamme. Innostus saa meidät pomppaamaan aamulla vuoteestamme. Innostus tuntuu elämältä sisällämme. Innostus tekee meistä parempia kirjoittajia. Innostus tekee pessimististä optimistin.

Uusi vuosi on hyvä hetki luopua negatiivisesta äänestä sisällä ja kirjoittaa loppuun se keskeneräinen romaani. Tai jos olet kirjoittanut kymmenen julkaisematonta teosta, kirjoita yhdestoista. Uusi vuosi on hyvä hetki luopua epäuskosta tilastojen edessä ja lähettää käsikirjoitus kustantamoon tai osallistua kirjoituskilpailuun. Uusi vuosi on hyvä hetki luopua pelosta ja häpeästä ja lukea tarinasi jollekulle. Uusi vuosi on hyvä hetki tehdä sitä mikä tekee sinut onnelliseksi.

Nyt mene. Innostu. Kirjoita.

Kirjoittamisen nautintoa vuodelle 2014!

Kirjoita kuin Shakespeare

Pidin kurssin näytelmän kirjoittamisesta. Oli virkistävää lukea Bertolt Brechtiä ja avartavaa perehtyä nykyteatteriin. Eipä silti, opin uusia asioita paljon vanhemmastakin draamasta, William Shakespearesta, kaikkien aikojen kuuluisimmasta kirjoittajasta.

Shakespearessa minua kiinnostaa eritoten se, että hän teki tavallaan adaptaatioita, uusia sovituksia vanhoista teksteistä. Mitä kaikkea Shakespearelta voi oppia kirjoittamisesta?  Löysin ainakin kahdeksan seikkaa.

William_Shakespeare

1. Jäljittele mestaria

Ryhtyessään kirjoittajaksi Shakespeare otti mallia aikansa kuuluisimmalta näytelmäkirjailijalta ja ikätoveriltaan Christopher Marlowelta. Kun Marlowe kirjoitti Didon, Shakespeare kirjoitti Romeon ja Julian. Kun Marlowe kirjoitti The Jew of Maltan, Shakespeare kirjoitti Venetsian kauppiaan.

Shakespeare ja Marlowe kirjoittivat yhdessäkin näytelmän, Henrik VI:nen kaikki kolme osaa. Shakespeare oli tuolloin 30-vuotias. Monet muutkin Shakespearen näytelmät ovat syntyneet ilmeisesti yhteistyönä toisen kirjoittajan kanssa. Joissakin näytelmissä on ollut useitakin kirjoittajia.

Lopulta Shakespeare löysi kuitenkin oman tunnistettavan tyylinsä, joka sisälsi tragediaa, komediaa, runoutta, taikuutta ja fantasiaa, eivätkä Marlowen ja Shakespearen tyylit olisivat voineet olla erilaisempia. Myöhemmin Shakespere satirisoi Marlowen mahtipontista tyyliä Hamletissa.

2. Käytä pohjatarinaa

Shakespeare omisti kaksi kirjaa, joiden tarinoita hän käytti pohjina historiallisille näytelmilleen. Teokset olivat Plutarkhoksen  Kuuluisien miesten elämäkertoja sekä Raphael Holinshedin Kronikoita. Romeon ja Julian pohjatekstinä Shakespeare käytti Arthur Broken runoelmaa, jonka hän muutti himoa ja riettautta käsittelevästä moraalisaarnasta traagiseksi tarinaksi ensimmäisestä rakkaudesta suvaitsemattomassa maailmassa.

Sittemmin Shakespearen omat näytelmät ovat toimineet pohjina lukuisillle romaaneille, näytelmille ja elokuville. Leijonakuningas perustuu Hamlettiin. Kielletty planeetta ja Pocahontas ovat oikeasti sovituksia Myrskystä. Akira Kurosawan elokuva Ran pohjautuu Kuningas Leariin ja Seittien linna Macbethiin.

HamletLeijonakuningas

3. Kirjoita versioita

Shakaspeare kirjoitti entisen seurueensa The Queen’s Menin kuningasnäytelmistä omat versioinsa. The True Tragedy of Richard III:sta tuli Richard III, The Famous Victories of Henry V:sta muodostui Henrik V sekä näytelmästä The True Chronicle History of King Leir and his three daughters, Gonorill, Ragan and Cordella kehittyi Kuningas Lear.

Ilmeisesti Shakespeare kirjoitti uuden version myös joistakin omista näytelmistään. Hamletin uskotaan pohjautuvan Shakespearen aikaisempaan näytelmään, josta ei ole tiedossa enää edes sen nimeä. Alkutekstiä kutsutaan Alku-Hamletiksi. Ja toki Hamletilla on myös pohjatarinsa. Tarinan säikeet esiintyyvät Saxo Grammaticuksen teoksessa Tanskalaisten teot.

4. Kilpaile yleisöstä

Shakespearen seurue, The Lord Chamberlain’s Men, joutui kilpailemaan Marlowen teatterin kanssa katsojista, ainakin siihen saakka, kunnes Marlowe murhattiin. Marlowe oli kritisoinut avoimesti kuningatarta ja ilmeisesti se koitui hänen kohtalokseensa. Myöhemmin Shakesperen kilpailijoita oli esimerkiksi hänen ystävänsä, näyttelijä ja näytelmäkirjailija, Ben Jonson. Ehkä kilpailu katsojista sai Shakespearen miettimään yleisöään ja kirjoittamaan terävästi.

The Globe

5. Käytä kieltä rikkaasti ja leikkisästi

Shakespeare tunnetaan siitä, että hänellä on ollut merkittävä vaikutus englannin kieleen. Hän on keksinyt yli 1700 yleisesti käytössä olevaa sanaa. Shakespearen lempikirja oli Oividuksen Muodonmuutoksia, joka vilisee kuvia, rinnastuksia ja metaforia.

Toisaalta Shakespearen henkilöt puhuvat runollisesti, ja toisaalta hän jäljittelee realistista tapaa puhua. Dialogi voi alkaa kesken lauseen. Repliikki voi päättyä kesken lausahduksen.  Shakespeare saattoi kirjoittaa dialogin alkamismerkit siten, että näyttelijät puhuivat sen seurauksena toistensa päälle tuoden realistisen tunnun. Lisäksi henkilöt voivat puhua murteella ja viljellä ammattiinsa liittyvää termistöä.

6. Muodosta genrehybridi

Shakespeare kirjoitti lähinnä kolmea genreä: tragedioita, komedioita ja historiallisia näytelmiä. Merkittävää on se, että Shakespeare yhdisti tragedian ja komedian toisiinsa ja nykyään puhutaan Shakespearen tragikomedioista. Tämän lisäksi Shakespeare yhdisti arvostetun tragedian ja ei-arvostetun romanssin toisiinsa. Yhdistämällä nämä kaksi lajityyppiä hän sai voimaa kahdesta genrestä. Ja nyttemmin rakkaustarina on monien draamojen olennainen osa.

7. Viisinäytöksinen rakenne

Shakespeare tunsi ilmeisen hyvin roomalaisen konsulin Senecan kirjoittamat yhdeksän tragediaa, sillä hän omaksui Senecalta viisinäytöksisen rakenteen. Saattaa olla, että Shakespeare omaksui Senecalta myös sanansaattajat, aaveet, väkivallan ja kammottavat rikokset.

Vaikka Shakespearen näytelmien rakenne pysyi aina samana, tarinat, henkilöt, konfliktit ja kieli pysyivät rikkaina ja mahduttivat mukaansa koko elämän kirjon. Vuosisatoja myöhemmin saksalainen Gustav Freytag kehitteli Shakespearen ja Moliéren näytelmien pohjalta tunnetun viisinäytöksinsen rakennekaavansa.

Four_Commedia_dell’Arte_Figures_claude-gillot

8. Henkilöhahmo

Shakespeare hyödynsi jonkin verran commedia dell’arten hahmoja niin komedioissaan, tragedioissaan kuin myös historiallisissa näytelmissään. Myrsky ja Kuinka äkäpussi kesytetään ovat saaneet vaikutteita commedia dell’artesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin -näytelmän kapteeni Parolles on commedia dell’arten Kapteeni, samoin on Henrik IV:nen Falstaff. Kesäyön unelmassa sekä Romeossa ja Juliassa esiintyy Pantalone-hahmo.

Shakespearen näytelmissä ei ole pahoja henkilöitä. Shakespeare ei tuomitse, vaan pyrkii näyttämään jokaisen henkilön näkökulman. Ehkä se oli jonkinlainen kannanotto hänen aikansa poliittiseen ja uskonnolliseen tilanteeseen, jossa vanha katolilainen uskonto tuomittiin kadotukseen ja virallisesti tunnustettiin vain yhtä protestanttista uskoa.

Shakespearen jälkeen

Adaptaation kannalta mielenkiintoista on myös se, että restauraation aikana Englannin näytelmäkirjailijat kirjoittivat Shakespearen näytelmiä uusiksi. He pitivät Shakespearea oppimattomana, luonnollisena kirjoittajana, jonka näytelmiä piti vielä hioa ja parannella. Eräs esimerkki tästä oli se, että he saattoivat vaihtaa tragedioihin onnellisen lopun. Niinpä Nahum Taten King Learissa Cordelia ei kuole, vaan hän menee naimisiin Edgarin kanssa ja yhdessä he nostavat vanhan kuninkaan jälleen valtaistuimelle – elävänä hänetkin.

Leijona lastenhuoneessa ja muita salapukuisia iltasatuja

Mainitsin eräässä blogiteksissäni, että keksin päästäni tyttärelleni iltasaduksi Kissa Leijona -tarinoita. Ja että nuo iltasadut ovat oikeasti salapukuisia tarinoita hänestä itsestään. Totesin, että olisi hauskaa tallentaa nuo yhteiset hetket, etteivät ne unohtuisi. Facebookissa kaverini Olli totesi, että mikset sitten tee niin. Totta. Hyvä kysymys. Sanoista tekoihin, samperi soikoon!

Iltasatuja hatusta

”Haluan kuulla tarinan Kissa Leijonasta, sanoi kolmivuotias tyttäreni kerran kesken Missä Puppe piileksii? -kirjan, jonka sivuilla oli iso leijona piilossa portaikon alla. Ehkä hän halusi käsitellä pelottavia leijonia mukavien kissojen kautta. Mietin tarinankertomis-asiaa, kun kääntelimme Puppe-kirjan sivut loppuun, sillä jotenkin tuntui aika hämmentävältä alkaa siinä yhtäkkiä keksiä tarinaa jostakin mitä kolmivuotias sai päähänsä.

”Mitä siinä tarinassa tapahtuisi?”, kysyin. ”Kuka muu siinä tarinassa voisi olla?” Kolmivuotias tiesi vastaukset ja kertoi ne nopeasti ja nauraen. Poopoo. Se on sen paras kaveri. Poopoo on apina.” Okei, ehkä pystyisin vetämään hatusta yhden pirskatin Kissa Leijona -tarinan, jos tämä varsin virkeän näköinen tyyppi suostuisi sitten nukahtamaan.

Kissa Leijonaapina roikkuu

Martin Luther Kingiltä kysyttiin kerran, että miten hän osaa sanoa juuri oikeat sanat saarnatessaan. Hän vastasi, että tärkeintä on vain aukaista suu ja sanat tulevat. Aukaisin suuni ja iltasadun sanat tulivat kivuttomasti. Kun eräässä kohdassa en keksinyt mitään sanottavaa, kysyin asiaa tyttäreltäni: ”Mitä sitten tapahtui? Mitä se sanoi? Mitä se teki?” Hän tiesi vastaukset. Itse asiassa kysymykseni saivat tyttäreni silmät loistamaan. Hän sai osallistua, esiintyä ja muokata tarinaa haluamaansa suuntaan.

Iltasatu: Alkutilanne, matka ja opetus

Muutaman illan jälkeen meille oli syntynyt jo tietty rutiini, kuten alun kysymykset: ”Mitä tässä tarinassa tapahtuisi? Mitä siinä voisi olla?” Sopivissa kohdissa tarinaa otin tyttäreni mukaan keksimään tapahtumia. ”Mitä sitten tapahtui?”, ”Mitä se vastasi siihen?” Yleensä tarinoissa on jokin matka ja ne päättyvät onnellisesti, selväsanaiseen opetukseen, kuten että tuntematon voi pelottaa, mutta kun ottaa asiakseen tutustua tuntemattomaan, voi saada uuden leikkikaverin:

Tyttäreni onkin leijona

Kun päiväkoti alkoi kesäloman jälkeen, tyttäreni oli ryhmän pienin. Hän pelkäsi ryhmän isoja  poikia. Hän ei suostunut kertomaan mitään muuta, eikä hän halunnut puhua asiasta. Illalla kerroin iltasadun. Siinä Kissa Leijona palasi kesän jälkeen päiväkotiin, jossa oli hurjan isoja kirahvin- ja strutsinpoikia.

kirahviistrutsi

Kun minä kerroin siitä, että pelkääminen oli ok, ja että päiväkodissa oli mukaviakin asioita, tyttäreni kertoi Kissa Leijonan heittävän limaa poikien päälle, antavan sähköiskuja ja laittavan heidät kaikki vankilaan. Joka tapauksessa tarina päättyi sanoihin, että vaikka välillä pelottaa, Kissa Leijonalla sykkii rinnan alla hurjan leijonan sydän. Ja kun leijona karjaisee, kirahvin- ja strutsinpojat lipittävät karkuun. Silloin tyttäreni karjaisi niin kovaa kuin keuhkoista lähti.

Kissa Leijona

Loppuiko isojen poikien pelko yhteen iltasatuun? Ei. Oliko se satu se, mitä siinä tilanteessa piti hänelle sanoa? En tiedä. Mutta ainakin saimme juteltua. Sain sanottua hänelle asioita, jotka ehkä olisivat muuten jääneet sanomatta. Sain purkaa sitä omaa riittämättömyyttäni, etten voi olla paikalla tyttäreni elämän jokaisella sekunnilla. Sain voimaannuttaa häntä edes pikkaisen.

Isin rakas yleisö

Tarinankertojana iltasaduissa on mahtavaa se, että tuntee yleisönsä hyvin. Kertomista helpottaa, että yleensä tarinassa on jokin pointti, oli se sitten tyttäreni huvittaminen tai jonkin vakavamman asian käsittely. Lisäksi on hauskaa, kun voi nähdä yleisönsä reaktiot. Kun jännittävässä kohdassa tytär piiloutuu peiton alle, voi muuttaa heti tarinankulkua. Kun tytärtä naurattaa sanaleikki, voi pysähtyä lypsämään siitä kaiken irti.

Kissa Leijona -tarinat tuovat vastapainoa tv:n ja iPadin nopeille tarinoille. Ääneen kerrotut tarinat ovat pitkiä ja hitaita, Ne vaativat yhdessäoloa. Niiden aikana pitää miettiä, tuntea, muistaa ja osallistua. Niiden aikana voi välittää lapselleen omia arvojaan, uskomuksiaan ja tietojaan. Niiden avulla voi käsitellä perheen tilannetta. Kun toinen tyttäreni syntyi, Kissa Leijona sai pikkusiskon, Katti Leijonan.

Yleensä Kisuli Leijona (isä), Kunkku Leijona (äiti) osaavat suhtautua Kissa Leijonaan sellaisella lämmöllä, hellyydellä ja viisaudella, johon en itse aina pysty, en ainakaan ennen kuin olemme viettäneet yhteisen tarinahetkemme. Kun tyttäreni koki vaikeaksi nukkua poissa kotoa, mummun ja vaarin luona, iltasatu päättyi Kunkku Leijonan sanoihin: ”Kun oppii nukkumaan toisissa vuoteissa, näkee koko maailman.” Ja hei, kun oppii kertomaan tarinoita lapselleen, näkee häneen maailmaansa.

Kissa Leijona ja robotti

Nyt minua kiinnostaa teidän kertomat iltasadut. Jos tekin sepitätte satuja lapsillenne, lähetelkää niitä tänne tekstin muodossa tai linkkejä äänitiedostoihin!