”Kirjoita mukavuusalueen ulkopuolella”, sanoo käsikirjoittaja Leena Juoperi

Kun sain pronssia PAGE Awards -käsikirjoituskilpailussa, kaikki ihanat onnittelut tekivät asiasta todellisemman. Sain onnittelut myös aiemmin kisassa menestyneeltä Leena Juoperilta”Nyt bongailet sähköpostia, kohta alkaa tulla yhteydenottoja”, Leena kirjoitti viestissään. Täytyy myöntää, että olin vähän epäuskoinen, mutta tänään sitten kolahti sähköpostiin viesti Hollywoodista. Tuumin, että voisinkohan haastatella Leenaa blogiini, koska varmasti sekä hän että käsikirjoituskilpailut kiinnostavat laajemminkin.

Anders: Oletko kirjoittanut kauan?

Leena JuoperiLeena: Olen kirjoittanut pienestä saakka ja aina nimenomaan elokuvia käsikirjoitusmuodossa. Perinteisellä kirjoituskoneella ja korjausteipillä naputtelin nopeasti riisin jos toisenkin. Intohimonani tuolloin olivat musikaalit. Kuuntelin vanhoja klassikkobiisejä ja niiden ympärille kehittelin sanoituksiin sopivia juonikuvioita.

Englanniksi aloin kirjoittaa jo ennen kuin sitä koulussa edes opetettiin. Sanakirjan kanssa pistelin sanoja peräkkäin muodostaen niistä lauseita. Kieliopista ei tosin ollut tietoakaan. Yläasteella kirjoittaminen vaihtui näyttelemiseen – olin muutamia vuosia kaupunginteatterissa, mutta opinnot yläasteen jälkeen veivät pois paikkakunnalta ja näyttelijän urani katkesi pitkään matkaan ja bussiyhteyksien puuttumiseen.

Parikymppisenä hain Tampereen Teatterikorkeakouluun. Pääsin ensi yrittämällä viimeiselle karsintakierrokselle saakka josta valittiin kouluun uudet oppilaat. Siinä vaiheessa putosin kelkasta. Toista kertaa en enää hakenut, sillä elämä vei mennessään tällaisen nopeasti kaikesta kiinnostuvan ihmisen.

Varsinaisen elokuviakäsikirjoittamisen harrastamisen aloitin uudelleen vasta vuonna 2009 kun katkaisin hiihtoladulla jalkani ja jouduin pariksi kuukaudeksi sängyn pohjalle lepäämään. Tauko teki hyvää sillä se veti pois silloisesta yrityselämän oravanpyörästä. Sairaslomalla oli aikaa perehtyä rakastamaani kirjoittamiseen uudelleen ja opiskella itsenäisesti netin välityksellä miten ammattilaiset tarinoitaan kirjoittavat. Tuolloin syntyi ensimmäinen versio Death in a Flower Bath –scriptistä.

Anders: Voitko raottaa vähän sitä, mistä käsikirjoituksesi Death in a Flower Bath kertoo?

Leena: DIFB kertoo vaimonsa menettäneestä kirjailijasta joka itsemurhaa yritettyään kärsii vakavasta writer’s blockista. Tarinassa seurataan kirjailijan taistelua omien demoneidensa voittamiseksi ja uransa elvyttämiseksi. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä paremmin kirjailijalle selviää, että asiat eivät ehkä ole olleetkaan niin yksiselitteisiä kuin millaisena hän ne on mielessään kuvitellut. Muodostuu vaarallinen kissa ja hiiri -leikki, jossa pirstoutuneen mielen ja onnettoman sielun yhtälö hakevat poispääsyä mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta. Page Awards -kisan tuomarit kuvailivat scriptiä synkkäsävyiseksi film noir -tarinaksi, jossa yhdistyvät Hitchcockin Takaikkuna, Stephen Kingin Salainen Ikkuna ja Basic Instinct.

Anders: Miten päädyit lähettämään käsikirjoituksesi PAGE Awards-kisaan vuonna 2012?

Leena: Osallistuin ensimmäisellä script -versiollani kyseiseen kirjoituskilpailuun jo vuonna 2009. En ollut opiskellut käsikirjoittamista lainkaan. Sain 59 pistettä ja tuolloin 60 pisteellä olisi päässyt seuraavalle kierrokselle. Olin todella yllättynyt. Sain hyvää palautetta tarinasta ja kannustavia kehotuksia tuomareilta kehittää tarinaani eteenpäin. He näkivät siinä jo tuolloin potentiaalia. Päätin, että hioisin tarinaani eteenpäin sen verran, että seuraavalla kerralla osallistuessani pääsisin ensimmäisistä karsinnoista läpi. Tavoitteeni oli aina päästä vain toiselle kierrokselle. En koskaan osannut edes kuvitella, että se etenisi sen pidemmälle. Yllätys olikin melkoinen kun toisen kerran osallistuessani tarinani päätyi kärkikolmikkoon.

Anders: Kun voitit pronssia, mitä sen jälkeen tapahtui?

Leena: Sain paljon yhteydenottoja ja onnitteluja agenteilta ja managereilta. Eräs Gail Mutrux Pretty Picturesilta oli lukenut käsikirjoitukseni ja kertoi, että piti tarinasta ja tietää erään, joka etsii juuri tämän tyyppistä tarinaa. Hän kysyi, josko saisi lähettää kirjoitukseni eteenpäin. Gail lähetti scriptin tsekkiläiselle ohjaajalle Julius Sevcikille (Axman Productions) joka halusi optioida käsikirjoitukseni samantien. Meni kuitenkin muutama kuukausi, ennen kuin saimme sopimuspaperit Paradigm Agencyn kanssa valmiiksi.

Anders: Minkä neuvon antaisit jollekulle, joka suunnittelee osallistuvansa kansainväliseen käsikirjoitus -kisaan?

Leena: Kannattaa luottaa omaan visioonsa ja pysyä uskollisena tarinalle. Suosittelen kirjoittamista oman mukavuusalueen ulkopuolella. Jos kirjoittaminen tuntuu helpolta, se tuskin jää kenellekään mieleen. Itse kirjoitin tarinaani koko ajan miettien, voinko todellakin mennä näin pitkälle – jouduin pakottamaan itseäni pidemmälle ja pidemmälle, sillä tarinani vaati sitä. En olisi aikaisemmin uskonut, että voisin tuottaa jotakin niin suorasukaista ja ahdistavaa. Kirjoittaminen äärirajoilla on vapauttavaa ja se kasvattaa kirjoittajaa niin ammatillisesti kuin ihmisenäkin. Opin itsestäni paljon tuon kirjoitusprosessin aikana ja opin edelleen. Ennen kaikkea olen oppinut sen, kuinka paljoon ihminen kykenee kunhan uskaltaa vaatia itseltään enemmän kuin mitä on halukas antamaan.

Toinen, mitä suosittelen, on pätevän konsultin käyttäminen kirjoittamisen tukena. Omalle tarinalleen tulee helposti sokeaksi ja onkin hyvä, jos tarinaa voi pohtia toisen ammattilaisen kanssa – sellaisen, joka katsoo sitä eri perspektiivistä ja tietää miten business toimii ja millainen tarina myy. Konsultit eivät ole halpoja mutta heidän ammattitaitonsa maksaa itsensä takaisin. Olen kuluneen viiden vuoden aikana oppinut alasta todella paljon ja luonut paljon hyviä kontakteja. Onkin ensiarvoisen tärkeää löytää ympärilleen luotettavat tahot jotka ovat jo ns. sisäpiirissä ja jotka haluavat aidosti samaa asiaa kuin kirjailijakin – eli saada käsikirjoitus valkokankaalle. Konsulteissa on kuitenkin paljon huijareita, vallankin rapakon takana, joten kannattaa kysyä vinkkejä luotettavilta tahoilta.

Leena Juoperin kotisivuilta löytyy tietoa hänen taustoistaan sekä radiohaastattelu Pirkanmaalta Hollywoodiin. Lisäksi Leena tarjoaa kirjoittajille Ideasta elokuvaksi -palveluja.

Kauhun 6 tunnetta

Halloween on ovella! Kekri ja Pyhäinpäivä ovat ovella! Nyt on oivaa aikaa katsoa kauhuelokuvia.

Kauhuelokuvat onnistuvat tuottamaan minussa poikkeuksetta voimakkaan tunnereaktion. Minun ei tarvitse kuin lukea kauhuelokuvien käsikirjoituksia, ja sivujen synnyttämä tunne on intensiivinen. Vain selatessani Netflixin kauhuelokuvia, minua jo vähän jännittää nähdä niiden kansikuvat. Kauhu käsitteleekin laajasti ihmisten pelkoja, kuten pimeän, tuntemattoman, kuoleman ja silpomisen pelkoja.

Alfred Hitchcock Psyko

Kauhuelokuvat siis onnistuvat – ainakin minun kohdallani – yhdessä elokuvalle ominaisessa tehtävässä poikkeuksellisen hyvin – tunteen tuottamisessa. Jännityksen mestari Alfred Hitchcock hyödynsi kolmea tunnetta elokuvissaan, kauhua, jännitystä ja ahdistusta. Sittemmin lukuisat kauhuelokuvien tekijät ovat seuranneet Hitchcockin viitoittamalla tiellä.

1. Kauhu

Kauhun tunne synnytetään katsojassa shokki-efektillä. Shokki on jotakin, jota katsoja ei ole ehtinyt ennakoida. Kun katsoja on tietämätön, eikä osaa odottaa äkillistä ja yllättävää shokkia, hän saa tuta epämiellyttävän yllätyksen – yleensä siis henkilöhahmon kanssa. En löytänyt esimerkkiä shokista, mutta voit katsoa sen sijaan tästä linkistä rauhoittavan automatkan.

2. Jännitys

Jännitys, eli aristoteelinen pelko, synnytetään katsojassa, kun jokin vaara lähestyy henkilöhahmoa. Katsoja näkee vaaran, mutta henkilö ei näe sitä. Esimerkiksi kun tappajahai lähestyy pinnan alla huoletonta kuutamouimaria, katsoja pelkää uimarin puolesta.

Tappajahai Psyko

Psykon kuuluisassa suihkukohtauksessa on sekä jännityksen että kauhun tunteita. Suihkukohtauksessa katsoja näkee oven avautuvan. Se on jo pieni shokki. Sitten joku lähestyy suihkuverhon takana. Ja silti puukotus on yllättävä ja äkkinäinen, ja se viimeistään siirtää pelon katsojaan. Mitä vain voi tapahtua, kun päähenkilö voi kuolla kesken elokuvan.

Kun katsojan ”näkökulma” on murhattu, katsojalle esitellään uusi näkökulma, ja se kuuluu hirviölle, Norman Batesille. Katsojalle selviää, ettei tämä olekaan tarina varkaasta, vaan tarina murhaajasta, tarina ihmismielen synkistä puolista. Eikä siinä vielä kaikki, vaan katsoja samastetaan Norman Batesiin kohtauksessa, kun hän yrittää upottaa autoa. Auto ei meinaa upota. Katsoja alkaa toivoa, että auto uppoaisi, ja ettei Bates jäisi kiinni murhasta.

Hitchcock puhuu tässä filmipätkässä shokin ja pelon (jännityksen) erosta.

3. Ahdistus

Ahdistuksen tunne synnytetään katsojassa mysteerillä, hänet asetetaan ennakoimaan tuntematonta vaaraa. Katsojalle vihjaillaan, että on sellaista, jota ei kerrota. Katsojaa sekä kiehtoo että ahdistaa tuo mysteeri.

Ennakkovaroitukset, ennustukset ja enteet ovat keinoja synnyttää ahdistusta. Ring-elokuvassa (katso traileri tästä) ennakkovaroitus on se, ettei saa katsoa tiettyä videonauhaa tai tulee kuolemaan. Videopätkästä löytyvät majakka, hevostila, ja valoympyrä luovat salaperäisyyttä ja viittaavat tulevaan, sillä juuri nuo kyseiset asiat tulevat vielä selviämään.

RingDanse Macabre

Kauhun mestari Stephen King kirjoittaa teoksessaan Danse Macabre, että hän hyödyntää kolmea tunnetta kirjoissaan: Kauhua, pelkoa ja inhoa. Kingin mukaan kauhua on hirviön yllättävä näkeminen tai hirviön hyökkäys. Kauhun synnyttäminen on siis samankaltaista kuin Hitchcockilla.

4. Pelko

Kingin mukaan pelko (terror) on jonkin pelottavan näkemisen odotusta, eli pelko on tuntemattoman pelkoa. Se on lukijan epämiellyttävää spekulaatiota siitä, mitä kauheaa tulee tapahtumaan tai miltä hirviö näyttää. Eräällä tavalla lukija siis osallistuu tarinaan ja täyttää mielensä erilaisilla kauhuskenaarioilla.

Pelko on siis sekä hirviön että asioiden todellisen laitojen pihtaamista. Toisaalta Kingin pelko voi kaiketi olla samankaltaista myös kuin aristoteelinen pelko, lähestyvän vaaran jännitystä ja toisaalta se voi ehkäpä olla samankaltaista kuin mysteerin aiheuttama ahdistus.

5. Inho

Kun pelko on psyykkistä, inho, vastenmielisyys, ällötys ja yökötys ovat fyysisiä kokemuksia. King käyttää esimerkkinä inhosta kohtausta Alien-elokuvasta, jossa rapumainen olento levittäytyy henkilön naamalle, ja jossa olento syöksyy henkilön rintakehän läpi päivällispöydässä. Tällöin elokuvakatsoja kääntää katseensa pois ennemminkin inhosta kuin kauhusta.

Alien

King pyrkii ensisijaisesti pitkittämään lukijan pelkoa mahdollisimman pitkään, koska kun hirviö on näytetty, katsoja ei enää osallistu hirviön kauhistuttavuuden kuvitteluun omassa mielessään, vaan tottuu hirviöön ja näkee hirviön vähemmän pelottavana.

”Yritän pelotella lukijaa. Mutta jos en kykene pelottamaan häntä, yritän kauhistuttaa häntä; ja jos en pysty kauhistuttamaan häntä, kokeilen inhottamista. En ole ylpeä”, King kirjoittaa. Hänen mielestään katsojelle parasta olisi tuottaa ensisijaisesti pelkoa, sen jälkeen kauhua ja viimeisenä inhoa.

6. Helpotus

Sotaelokuvassa ei voi olla vain sotakohtauksia tai rakkauselokuvassa vain rakkauskohtauksia, koska elokuva kävisi puuduttavaksi. Niinpä kauhuelokuvakaan ei voi tuottaa koko ajan pelkoa. Katsojan pitää saada välillä helpotusta kauhusta. Huumori on usein tuo keino, joka tuo helpotuksen katsojan ahdistukselle.

Komedialla ja kauhulla onkin pitkä yhteinen historia. Se on jopa oma genrensä – kauhukomedia. Kauhun ja naurun yhteys voi olla ihmiseen sisäänrakennettu: Kun joku säikäyttää sinut, sitä seuraa usein naurun purskahdus.

Hauskaa Halloweenia!

Kuvauksista kuvaukseen

Elokuvakäsikirjoitukseen kirjoitetaan minimimäärä kuvausta. Romaanikirjailija tekee lähes päinvastaisesti, hän on yhden ihmisen kuvausryhmä, jonka luotava kuvaamansa maailman jokainen piirre. Elokuvassa katsoja näkee ja kuulee tapahtumat, romaanissa kuvaus saa lukijan osallistumaan tarinaan kaikilla aisteillaan. Käsikirjoittajana minua kiinnostaa se, mitä kaikkea kirjailija pohtii kuvausta kirjoittaessaan.

Paikat on voitu suunnitella vaikuttamaan ihmisiin. Baarit on suunniteltu rentoutumispaikoiksi tai iskupaikoiksi, kirkot julistamaan Jumalan suuruutta ja kaupat herättämään ostajan mielihaluja. Esimerkiksi kerran kiersin supermarkettia tunnin, kun haistoin tuoreen leivän tuoksun. Kaupasta ei löytynyt tuoretta leipää, eikä siellä todennäköisesti edes pystytty lämmittämään leipää. Fiktiossakin yhtenä tavoitteena voi olla se, että kirjoittaja suunnitelee paikat vaikuttamaan henkilöhahmoon.

Merkittävät paikat

Kirjailija Annie Proulx on puhunut paikkojen merkittävyydestä tarinoissaan. Proulx’in Laivauutisissa päähenkilö Quoyle menee ensimmäistä kertaa Newfoundlandiin, josta hänen perheensä on lähtöisin. Quoyle, joka on kokenut itsensä joka paikassa isoksi ja kömpelöksi, huomaa heti saarelle tultuaan, että hänen ruumiinrakenteensa sopii oivallisesti tuulisiin olosuhteisiin. Yhtäkkiä hän ei enää olekaan iso ja kömpelö, vaan hän loksahtaa maisemamaan kuin avain lukkoon.

Laivauutisia kansiRuotsinsuomalaisten lippuKarjalan vaakuna

Minulle on käynyt jokseenkin samalla tavalla kahdesti. Olen syntynyt Ruotsissa ja siksi olen kokenut itseni Ruotsissa suomalaiseksi ja Suomessa ruotsinsuomalaiseksi. Kun paluumuutimme Suomeen, solahdin Suomeen ja suomen kieleen kuin avain lukkoon. Kaikki puhe ympärilläni muuttui sillä sekunnilla ymmärrettäväksi ja oleminen helpottui.  Alkuperäni takia kuvittelin kuitenkin olevani sekä maaton että juureton.

Sitten melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin sukuni teki bussimatkan rajantakaiseen Karjalaan. Kävimme vanhoilla kotitaloilla ja viimeisenä talossa, jossa äitini on syntynyt. Yhtäkkiä kaikki alkuperääni liittyvät hahmottumattomat tarinat, paikat ja ihmiset löysivät taianomaisesti muodon ja sijainnin. Kaikkeen siihen, mikä oli vuosikausia leijallut selvittämättömänä ympärillä, tulikin yllätäen järkeä. Juureni tulivat näkyviin.

Kotitalo KarjalassaKotitalo Karjalassa 2Äidin synnyinkoti

Kumpikin kokemus on ollut niin merkittävä minulle, että haluan kirjoittaa niistä tarinoita. Toisinaan voi ollakin hyödyllistä pohtia sitä, mitkä olleet minulle merkittäviä paikkoja. Sen jälkeen voi siirtyä miettimään, mikä on tarinani kannalta merkityksellinen paikka. Mitä tapahtumien kuvaus kyseisessä paikassa tarkoittaa tarinan ja henkilöiden kannalta? Miten kuvauksella on toimeenpaneva vaikutus romaanissa?

Paikka esteenä

Paikka  voi synnyttää henkilölle esteen, tuntemuksen tai ajatuksen, jotakin, jota henkilön on vastustettava, kannatettava tai koettava. Paikka voi asettaa henkilön johonkin tilanteeseen, samaan tapaan kuin tarinan henkilötkin. Esimerkiksi kun me muutimme Haningesta, Ruotsista Suomeen Lohjalle, muutin samalla keskelle ylätalon ja alatalon pihasotaa.

HaningeRuotsin lippu Lohja Suomen lippu

Koulumatkat oli kuljettava varoen, ettei kohtaisi alatalon poikia, vihollista. Kaikesta sotatoimista huolimatta tutustuin yhteen alatalon poikaan ja hänen siskoonsa. Meistä tuli salaisia ystäviä. Sitten joku alatalolainen näki meidä yhdessä. Ylätalon päällikkö otti vangiksi salaisen ystäväni ja pakotti minut lyömään häntä varmistaakseen joko lojaalisuuteni tai rangaistaakseen minua. Ennen löyntiä salainen ystäväni kuitenkin supisi: ”Lyö ohi ja mä feikkaan loput.” Hämäyksemme meni täydestä ja ”nyrkistä” saanut ystäväni vieri näyttävästi pienen mäen alatalon pihaan.

Henkiilöillä voi olla voimakkaita mielipiteitä paikasta. Kenelle se kuuluu? Mikä on hyvää paikassa? Mitä henkilön mielestä pitäisi muuttaa paikassa? Samaan tapaan voi asunnottomien asuntolan rakentaminen olla kannatettavaa moraalisesti, kunhan sitä ei rakenneta omalle asuinalueelle. Lapset ovat ihanan seikkailullisia, kunhan naapurin vuokratalon lapset eivät seikkaile oman taloyhtiön pihalle leikkimään.

Muutoksen kuvaaminen

Paikka värittyy ajatusten ja tunteiden kautta. Kun ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen, menin ensimmäistä kertaa saunomaan Café TinTin Tangon saunaan ja jätin pikkuisen pesuhuoneeseen kopassa nukkumaan. Muistan saunasta vain sen, kuinka huolestuneena tähyilin koko ajan huurtuneen lasioven etsien merkkejä heräämisestä sekä kuuntelin kahvilan hälinää erottaakseen heti ensimmäisen merkin itkusta.

Kun ajatukset ja tunteet vaihtuvat, paikka näyttäytyy erilaiselta. Esimerkiksi kun 18-vuotiaana pääsin armeijasta lomille, näkymät auton ikkunnassa olivat aina iloisia ja riemukkaita. Loman päätyttyä sama reitti takaisin kasarmille oli synkkä ja masentava. Samaan tapaan tarinoissakin voi kertoa tilanteesta ja henkilöstä palaamalla samaan paikkaan myöhemmin ja näyttää, mikä on muuttunut.

Valmisteilla olevassa romaanikäsikirjoituksessani kuvaan, mikä oli karjalaisten evakkojen kokemus maisemista heidän lähtiessään evakkoon. Samaan hengenvetoon näytän, miltä maisemat vaikuttavat pitkän poissaolon jälkeen. Muutoksen kuvaamisella voi välttyä staattisuudelta tai asioiden listaamiselta. Lisäksi hahmojen henkilökohtainen side tekee kuvaamisesta tärkeämpää.

KauppaNeilikka

Kun vuosien jälkeen käväisin Lohjalla, lapsuuteni kotikaupungissa, suuri ala-aste olikin pieni ja matala rakennus. Muistin sen, mitä lapsena ajattelin kiusaamisesta koulun vessoissa, pakkosyömisestä ruokalassa tai verenmakuisesta polttopallosta liikuntatunnilla. Samalla ajattelin tapahtumista kokemuksen tuomalla ”viisaudella”. Päässäni paikka värittyi lapsen ja aikuisen näkökulmilla. Kun kirjoitan jonkin paikan tarinaan, mietin aina voiko sitä käyttää uudestaan ja onko jokin muuttunut henkilön tavassa katsoa kyseistä paikkaa.

Kuvaus voi tapahtua myös kahden täysin eri henkilön näkökulmasta. Tällöin kuvaukseen voi syntyä mielenkiintoinen ristivalotus, koska henkilöillä on todennäköisesti erilaiset arvot, mielipiteet ja tunnetilat. Muutos ja vertailu voivat tuottaa kuvaukseen tarvittavaa dynaamisuutta, jännitettä ja tiettyä vaihtelua.

Kolme yksityiskohtaa

Stephen King kirjoittaa teoksessaan Kirjoittamisesta, ettei kuvauksessa ole aina kyse siitä, kuinka kuvataan, vaan monesti kyse on siitä, kuinka paljon kuvataan. Liian ohut kuvaus jättää lukijan hämmentyneeksi ja likinäköiseksi. Liiallinen kuvaus hautaa lukijan yksityiskohdillaan ja kuvillaan. Kingin mukaan hyvä kuvaus koostuu muutamasta hyvin valitusta yksityiskohdasta.

Stephen King KirjoittamisestaStephen King On Writing Stephen King On Writing

King kertoo, että kun hän halusi kirjoittaa kohtauksen New Yorkissa sijaitsevaan lempiravintolaansa, neljä asiaa putkahtivat mieleen: (a) baarin hämäryys ja takaseinän peilin kirkkaus. (b) sahanpuru lattialla, (c) sarjakuvakarikatyyrit seinällä sekä (d) paistuvan pihvin ja kalan tuoksu. Kingin mukaan enempää ei tarvita kohtauksen kirjoittamiseen. Tärkeää on tarinan kertominen, eikä paikan kuvaaminen.

Kingin mukaan yleensä ensimmäisenä mieleen nousevat yksityiskohdat ovat toimivimpia. Ne ovat jääneet mieleen ja ne jäävät ehkä sen takia myös lukijan mieleen. Kun kirjoitan, niin minusta itsestäni on hauska ajatella paikka kahdesta näkökulmasta, turistin ja paikallisen. Jos olen turisti, mitkä kolme yksityiskohtaa huomaan. Entä jos olen paikallinen, mitkä sitten. Lopuksi pohdin, mitkä kolme yksityiskohtaa ovat sellaisia, jotka vain henkilöhahmo voi huomata ja palvelevatko ne tarinankerrontaa.