’Lyhyt’ ohjekirja kansainvälisiin kirjoituskilpailuihin

 

Käsikirjoittajien Kilta pyysi minua puhumaan kansainvälisiin käsikirjoituskilpailuihin osallistumisesta. Ajankohta ei puhumiselle sopinut, mutta lupasin kirjoittaa heille ajatuksiani hieman ylös. Tein sen ja tässä niitä ajatuksia nyt tulee kaikille blogin-lukijoillekin!

Miksi osallistua?

Osallistumiseen voi olla monia syitä. Eräs voi olla se, että voitto voi tuoda näkyvyyttä tai avata portinvartijoiden ovia kotimaassa. Toinen syy voi olla se, että haluaa kansainvälisille markkinoille ja myydä kässärin Hollywoodin. Oma syyni osallistua kisoihin oli se, että halusin nähdä, miten omat tekstini menestyvät pelkkinä teksteinä isoissa kisoissa. Lisäksi halusin ehkä enemmänkin huomiota tarinoilleni Suomesta kuin Yhdysvalloista.

Vaikka ei menestyisikään itse käsikirjoituskilpailussa, käynnissä on samaan aikaan toinenkin kilpailu. Kun käsikirjoitus saa näkyvyyttä, tuo näkyvyys voi auttaa löytämään hyvän kodin käsikirjoitukselle. Hyvä koti voi edesauttaa tekstiä tuotantoon. Se on myös se voitto, jota kilpailuilla haetaan.

Mitä lähettää?

Itse lähetin Suomeen sijoittuvia lyhytelokuvia, historiallisia draamoja, joissa on varsin kallis budjetti. Siksi sanoisinkin, että jos suuntaa Hollywoodiin, kannattaa ehkä enemminkin osallistua pitkän elokuvan käsikirjoituksella. Tarinalla, jossa on pieni budjetti. Genrellä, jossa on aina vientiä, kuten esimerkiksi trillerillä, komedialla, toiminta/seikkailulla, scifillä tai kauhulla. On paljon todennäköisempää, että sellainen menee tuotantoon, etenkin kirjoittajalta, jolla ei ole nimeä. Lyhytelokuvan lähettämisen hyvä puoli on tietysti sen lyhyys, ja  Yhdysvalloissa lyhytelokuva on noin 5-15 sivua, vaikka kilpailut ottavatkin vastaan pidempiä lyhytelokuvia.

Taso on kova, joten oman tekstin pitää olla myös kovassa kuosissa. Perusasiat pitää olla kunnossa, kuten vahva ja freesi idea, kasvavat panokset, konflikti, toimiva rakenne, kiinnostavat henkilöt ja näkökulma. Se, mikä on erityisen tärkeää, on kysyä, että miten tämä minun tekstini erottuu pakasta. Sillä kun tuomari on lukenut viisikymmentä samanlaista saman genren pläjäystä, niin se on mitä tuomari haluaa – ja viime kädessä katsojakin.

Mihin lähettää?

Periaatteessa on kahdenlaisia kilpailuja, niitä, mitkä kiinnostavat portinvartioita, ja niitä, mitkä eivät kiinnosta. Tietysti jälkimmäiseen voi lähettää tekstejään, mutta kysymys kuuluu silloin miksi. Haluaako silloin palautetta, jota sen kisan järjestäjät tarjoavat? Vai onko palkintona jotakin muuta huomionarvoista? Kymmenen amerikkalaista käsikirjoituskilpailua, jotka kiinnostavat portinvartijoita ovat nämä:

Näistä The Academy Nicholl Fellowships on suurin ja kaunein ja pelkästään neljännesfinaliin sijoittuminen on iso juttu ja takaa todennäköisesti sen, että käsikirjoituksesta ollaan enemmän kuin kiinnostuneita. Osallistujia on maailmanlaajuisesti yli 7000. PAGE Awardseissa osallistujia on noin 6000 joka vuosi.

Se, mitä kansainvälisille markkinoille suuntautuva käsikirjoittaja etsii tutustuessaan kisoihin on se, kuka tekstin lukee kisavaiheessa, kenelle se lähetetään sen voittaessa, sisältyykö voittoon tapaamisia tai käsikirjoituksen lähettämistä portinvartijoille. Esimerkiksi PAGE Awardsesissa lukijat ja tuomarit toimivat elokuva-alalla ja etsivät koko ajan käsikirjoituksia tuotantoon. Lisäksi voittaja-tekstit lähetetään sadalla alalla toimivalla ihmisille. Ja se on iso juttu! Tärkeät kilpailut toimivat seulana ja leimasimena sille, mikä on jo ammattilaisten puolelta todettu hyväksi.

Kisojen deadlineja näkee esimerkiksi MovieBytes –sivulta. FilmFreeway-sivuston kautta voi osallistua myös moneen kisaan ja se on kätevä. Vastaava kun FilmFreeway on Withoutabox.

Ennen lähettämistä

Ennen lähettämistä kannattaa tehdä pienimuotoinen suunnitelma, ja pohtia sitä, mihin kisoihin on aikeissa käsikirjoituksen lähettää ja kuinka paljon rahaa on käytettävissä. Kun on ajoissa liikkeellä jokaisen asian suhteen säästää rahaa ja hermoja, joka askeleella, kuten myös oikoluvun tai osallistumismaksun suhteen. Kannattaa olla tarkka sen suhteen, mihin rahoja laittaa ja mitä sillä saa. Rahaa menee näihin asioihin:

  • Tekstin kääntäminen
  • Amerikkalaisen palautepalvelun käyttäminen
  • Formaatti, kielenhuolto ja oikoluku-palvelujen käyttäminen
  • Käsikirjoituksen rekisteröinti
  • Kilpailun osallistumismaksu

Tekstin kääntäminen

Käsikirjoitus kannattaa kirjoittaa aina ensiksi suomeksi, koska se on helpoin kieli suomalaiselle käsikirjoittajalle. Toki takaraivossa koko ajan miettii, miten tämä kääntyy englanniksi. Kun teksti on kerran käännetty englanniksi, seuraavat versiot onkin sitten pakko kirjoittaa englanniksi. Itse käänsin kaksi ensimmäistä lyhytelokuvakäsikirjoitusta, mutta uusimman käsikirjoituksen käänsi kirjoituskaverini kaveri, mikä oli yllättävän helpottavaa, koska kääntämisvaiheessa ei tullut halua uudelleen kirjoittaa koko ajan tekstiä.

Amerikkalainen palautepalvelu

Kun osallistuu amerikkalaiseen kisaan, kannattaa teksti luetuttaa amerikkalaisella käsikirjoittajalla. Ihan vain sen seikan takia, että kulttuuriset erot voivat olla aika yllättäviä ja merkittäviä. Palautepalvelua valitessa kannattaa valita mieluiten sellainen, jossa henkilö on itse alalla ja tietää, mistä puhuu. Tosin sellaiset henkilöt voivat olla aika kalliita.

Huonoin vaihtoehto on se, että saa palautetta tyypiltä, joka tietää käsikirjoittamisesta vain vähän.  Esimerkiksi kerran lähetin tekstin erääseen oikoluku-palveluun, he kysyivät voisivatko he käyttää tekstiäni arviointi-työkaluna heidän hakiessaan uusia lukijoita käsikirjoituskilpailuunsa. Diili oli se, että he saisivat käyttää tekstiäni ja minä saisin käyttööni kaikkien heidän hakijoidensa palautteet. Suostuin tietenkin. Kun sain palautteet, tekstistäni löytyi jos jonkinlaista ongelmaa ja ainoastaan yksi lukijoista olisi päästänyt minut jatkoon tässä kuvitteellisessa kilpailussa. Myöhemmin aivan samalla tekstillä voitin pronssia PAGE Awardsissa, jossa tuomaristo oli siis elokuva-alan ammattilaisia.

Palaute on yleensä coverage-tyyppistä eli muutama sivu ja ”scorecard”, ”pisteytyskortti”. Pidempi analyysi on sitten kalliimpi ja menee syvemmälle. Itse olen käyttänyt esimeriksi PAGE Awardsin omaa palautepalvelua tai Writer’s Storen ScriptXpertiä. Tässä on muutama muu palautepalvelu:

Formaatti, kielenhuolto ja oikoluku

Kun tuomariston jäsen on todennäköisesti elokuvaa ja englanninkieltä opiskellut henkilö, kielen pitää olla tyylikästä ja sujuva. Tässä kohtaa englanninkieliset osallistujat saavat heti huomattavan edun suomalaiseen. Siksi suomalaisen kirjoittajan kannattaakin kiinnittää paljon huomiota kieleen. Samalla on hyvä varoa ylikirjoittamista, koska sitä on vaikea bongata, etenkin kun vaihtaa kielen pois omasta äidinkielestään. Lisäksi helpoimmat pisteet kisassa saa scorecardiin siitä, että ei ole kirjoitusvirheitä tai formaattivirheitä.

Tässä on muutama oikolukupalvelu:

Käsikirjoituksen rekisteröinti

Kaikki suosittelevat käsikirjoituksen rekisteröintiä, mikä se on parasta tehdä WGA:ssa.

Kilpailun osallistumismaksu

Kilpailun osallistumismaksuissa on luokkia. Maksu on alussa halvempi kilpailun alussa ja loppupuolella kalliimpi, joten kannattaa osallistua kisaan heti kun EARLY BIRD –mahdollisuus ilmestyy, eikä odotella EXTENDED DEADLINEEN.

Lähettämisen jälkeen

Kun teksti on lähetetty kisaan, teksti menee todennäköisesti esilukijoille. Suuremmissa kilpailuissa on lukijoita kahdessa vaiheessa. Ensiksi kun kirjoittaja lähettää käsikirjoituksen kilpailuun, sen lukevat esilukijat, jotka täyttävät pistetaulukon. Se on myös käytössä Hollywood-studioissa. Scorecardissa yleensä pisteytetään premissi, ulkoasu (formaatti, kieli), rakenne, juoni, rytmi, henkilöt, dialogi, teema, tyyli ja sävy sekä kaupallinen potentiaali.

Pisteitä saa yhdestä kymmeneen. Ja jos haluaa jatkoon, kaikesta pitäisi saada useimmiten vähintään kahdeksan. Pisteet sitten määräävät kuinka pitkälle käsikirjoitus etenee ja sen pitäisi edetä ainakin neljännesfinali- tai semifinali-vaiheeseen, koska siinä vaiheessa toinen ryhmä tuomareita lukee käsikirjoituksen ja valitsee jatkoon menijät, finalistit ja viime kädessä voittajat.

Isoissa kisoissa lukijat ovat ammattilaisia, pienemmissä lukijoita voivat olla periaatteessa ketä vain. Ja useimmiten kirjoittaja ei voi tehdä tässä vaiheessa mitään muuta kuin odottaa eli se aika kannattaa käyttää kirjoittamiseen seuraaviin kisoihin. Joissain kilpailuissa on mahdollista lähettää (usein maksua vastaan) teksti uudelleen kilpailun keskivaiheilla, kun on saanut palautetta, esimerkiksi kisan järjestäjiltä. Sanomattakin on selvää, että korjaukset kannattaa tehdä.

Kilpailun jälkeen

Kilpailun jälkeen, kun voitto on tullut kotiin, on hyvä mieli. Tällöin käsikirjoitus voi kiinnostaa muitakin. Sain voitostani tasan yhden yhteydenoton Yhdysvalloista, ja se oli isolta hollywoodilaiselta tuotantoyhtiöltä, mutta alun perin odotukseni olivat nolla yhteydenottojen suhteen johtuen käsikirjoituksen Suomi-sisällöstä, genrestä ja kalleudesta.

Joka tapauksessa kun voitto tulee, se voitto pitää myös itse kääntää vielä eduksi eli kertoa voitosta kaikille, ketkä vain kuuntelevat ja yrittää löytää käsikirjoitukselle tuotantoyhtiö. Mikäli havittelee kansainvälistä uraa, managerin löytäminen voisi olla tässä vaiheessa hyvä vaihtoehto. Manageri tekee töitä käsikirjoittajan ja käsikirjoitusten kanssa ja varmistaa, että ne ovat sellaisia, jotka kiinnostavat Hollywoodissa.

Kansainvälisestä urasta kiinnostuneille

Kun osallistuin käsikirjoituskisoihin, oma ajatukseni ei ollut Hollywood-ura, eikä sen edistäminen ole minulle niinkään tuttua. Mutta samaan tilaisuuteen, johon minua pyydettiin puhumaan, haastateltiin Hollywoodissa toimivaa käsikirjoittajaa Mikko Alannetta. Tässä hyvässä haastattelussa Alanne kertoo tehokkaassa puolen tunnin tietopaketissa kaiken olennaisen Hollywoodissa toimimisesta.

Mikäli haluaa kansainväliselle uralle ja pyrkii siihen käsikirjoituskisojen kautta, on ehkä hyvä muistaa, että Hollywoodin kuuluisin lausahdus on varmaan: ”Mitä muuta sulla on?” Niinpä takataskussa onkin hyvä olla myös ainakin yksi tai kaksi huippukäsistä. Toisessa takataskussa kannattaa olla myös 5-10 hyvää ideaa, loglinea tai premisissiä, joita voi aina heittää ilmaan sen mukaan, mikä kuuntelijaa kiinnostaa.

Käsikirjoittaja, jota kansainvälinen ura kiinnostaa, voi pohtia sitä, kuinka paljon on mahdollista osallistua käsikirjoituskisoihin, webinaareihin, kansainvälisiin seminaareihin, työpajoihin, pitching ja listing -palveluihin, konferensseihin ja sellaisiin tapahtumiin, kuten Austinin Film Festivaleille tai Great American Pitch Festivaleille. Kirjoittajan voi olla hyvä tutustua seuraaviin käsikirjoituksen myyntiä edistäviin palveluihin:

Etenkin The Black Listilla on ollut paljon nostetta viime vuosina. Ehkä hyvä olisi myös seurata Hollywoodin filmibisnestä toisella silmällä, esimerkiksi Varietyn, Deadline.comin tai SSNInsider.comin kautta ja ehkä kuunnella ScriptNotes –podcastia, jossa puhuu kaksi alalla toimivaa käsikirjoittajaa. Toinen hyvä podcast on Pilar Alessandran On the Page. Lisäksi voi pohtia sellaisten Hollywood-ura-neuvojien käyttöä kuin Lee Jessup, joka on julkaissut kirjan Getting it Write. Kirja käsittelee miten voi saada uran käsikirjoittajana Hollywoodissa.

Onnea kisoihin!

P.S. Tähän on kerätty tietoa Nicholl Fellowship -kisaan osallistumisesta.

”Kirjoita mukavuusalueen ulkopuolella”, sanoo käsikirjoittaja Leena Juoperi

Kun sain pronssia PAGE Awards -käsikirjoituskilpailussa, kaikki ihanat onnittelut tekivät asiasta todellisemman. Sain onnittelut myös aiemmin kisassa menestyneeltä Leena Juoperilta”Nyt bongailet sähköpostia, kohta alkaa tulla yhteydenottoja”, Leena kirjoitti viestissään. Täytyy myöntää, että olin vähän epäuskoinen, mutta tänään sitten kolahti sähköpostiin viesti Hollywoodista. Tuumin, että voisinkohan haastatella Leenaa blogiini, koska varmasti sekä hän että käsikirjoituskilpailut kiinnostavat laajemminkin.

Anders: Oletko kirjoittanut kauan?

Leena JuoperiLeena: Olen kirjoittanut pienestä saakka ja aina nimenomaan elokuvia käsikirjoitusmuodossa. Perinteisellä kirjoituskoneella ja korjausteipillä naputtelin nopeasti riisin jos toisenkin. Intohimonani tuolloin olivat musikaalit. Kuuntelin vanhoja klassikkobiisejä ja niiden ympärille kehittelin sanoituksiin sopivia juonikuvioita.

Englanniksi aloin kirjoittaa jo ennen kuin sitä koulussa edes opetettiin. Sanakirjan kanssa pistelin sanoja peräkkäin muodostaen niistä lauseita. Kieliopista ei tosin ollut tietoakaan. Yläasteella kirjoittaminen vaihtui näyttelemiseen – olin muutamia vuosia kaupunginteatterissa, mutta opinnot yläasteen jälkeen veivät pois paikkakunnalta ja näyttelijän urani katkesi pitkään matkaan ja bussiyhteyksien puuttumiseen.

Parikymppisenä hain Tampereen Teatterikorkeakouluun. Pääsin ensi yrittämällä viimeiselle karsintakierrokselle saakka josta valittiin kouluun uudet oppilaat. Siinä vaiheessa putosin kelkasta. Toista kertaa en enää hakenut, sillä elämä vei mennessään tällaisen nopeasti kaikesta kiinnostuvan ihmisen.

Varsinaisen elokuviakäsikirjoittamisen harrastamisen aloitin uudelleen vasta vuonna 2009 kun katkaisin hiihtoladulla jalkani ja jouduin pariksi kuukaudeksi sängyn pohjalle lepäämään. Tauko teki hyvää sillä se veti pois silloisesta yrityselämän oravanpyörästä. Sairaslomalla oli aikaa perehtyä rakastamaani kirjoittamiseen uudelleen ja opiskella itsenäisesti netin välityksellä miten ammattilaiset tarinoitaan kirjoittavat. Tuolloin syntyi ensimmäinen versio Death in a Flower Bath –scriptistä.

Anders: Voitko raottaa vähän sitä, mistä käsikirjoituksesi Death in a Flower Bath kertoo?

Leena: DIFB kertoo vaimonsa menettäneestä kirjailijasta joka itsemurhaa yritettyään kärsii vakavasta writer’s blockista. Tarinassa seurataan kirjailijan taistelua omien demoneidensa voittamiseksi ja uransa elvyttämiseksi. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä paremmin kirjailijalle selviää, että asiat eivät ehkä ole olleetkaan niin yksiselitteisiä kuin millaisena hän ne on mielessään kuvitellut. Muodostuu vaarallinen kissa ja hiiri -leikki, jossa pirstoutuneen mielen ja onnettoman sielun yhtälö hakevat poispääsyä mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta. Page Awards -kisan tuomarit kuvailivat scriptiä synkkäsävyiseksi film noir -tarinaksi, jossa yhdistyvät Hitchcockin Takaikkuna, Stephen Kingin Salainen Ikkuna ja Basic Instinct.

Anders: Miten päädyit lähettämään käsikirjoituksesi PAGE Awards-kisaan vuonna 2012?

Leena: Osallistuin ensimmäisellä script -versiollani kyseiseen kirjoituskilpailuun jo vuonna 2009. En ollut opiskellut käsikirjoittamista lainkaan. Sain 59 pistettä ja tuolloin 60 pisteellä olisi päässyt seuraavalle kierrokselle. Olin todella yllättynyt. Sain hyvää palautetta tarinasta ja kannustavia kehotuksia tuomareilta kehittää tarinaani eteenpäin. He näkivät siinä jo tuolloin potentiaalia. Päätin, että hioisin tarinaani eteenpäin sen verran, että seuraavalla kerralla osallistuessani pääsisin ensimmäisistä karsinnoista läpi. Tavoitteeni oli aina päästä vain toiselle kierrokselle. En koskaan osannut edes kuvitella, että se etenisi sen pidemmälle. Yllätys olikin melkoinen kun toisen kerran osallistuessani tarinani päätyi kärkikolmikkoon.

Anders: Kun voitit pronssia, mitä sen jälkeen tapahtui?

Leena: Sain paljon yhteydenottoja ja onnitteluja agenteilta ja managereilta. Eräs Gail Mutrux Pretty Picturesilta oli lukenut käsikirjoitukseni ja kertoi, että piti tarinasta ja tietää erään, joka etsii juuri tämän tyyppistä tarinaa. Hän kysyi, josko saisi lähettää kirjoitukseni eteenpäin. Gail lähetti scriptin tsekkiläiselle ohjaajalle Julius Sevcikille (Axman Productions) joka halusi optioida käsikirjoitukseni samantien. Meni kuitenkin muutama kuukausi, ennen kuin saimme sopimuspaperit Paradigm Agencyn kanssa valmiiksi.

Anders: Minkä neuvon antaisit jollekulle, joka suunnittelee osallistuvansa kansainväliseen käsikirjoitus -kisaan?

Leena: Kannattaa luottaa omaan visioonsa ja pysyä uskollisena tarinalle. Suosittelen kirjoittamista oman mukavuusalueen ulkopuolella. Jos kirjoittaminen tuntuu helpolta, se tuskin jää kenellekään mieleen. Itse kirjoitin tarinaani koko ajan miettien, voinko todellakin mennä näin pitkälle – jouduin pakottamaan itseäni pidemmälle ja pidemmälle, sillä tarinani vaati sitä. En olisi aikaisemmin uskonut, että voisin tuottaa jotakin niin suorasukaista ja ahdistavaa. Kirjoittaminen äärirajoilla on vapauttavaa ja se kasvattaa kirjoittajaa niin ammatillisesti kuin ihmisenäkin. Opin itsestäni paljon tuon kirjoitusprosessin aikana ja opin edelleen. Ennen kaikkea olen oppinut sen, kuinka paljoon ihminen kykenee kunhan uskaltaa vaatia itseltään enemmän kuin mitä on halukas antamaan.

Toinen, mitä suosittelen, on pätevän konsultin käyttäminen kirjoittamisen tukena. Omalle tarinalleen tulee helposti sokeaksi ja onkin hyvä, jos tarinaa voi pohtia toisen ammattilaisen kanssa – sellaisen, joka katsoo sitä eri perspektiivistä ja tietää miten business toimii ja millainen tarina myy. Konsultit eivät ole halpoja mutta heidän ammattitaitonsa maksaa itsensä takaisin. Olen kuluneen viiden vuoden aikana oppinut alasta todella paljon ja luonut paljon hyviä kontakteja. Onkin ensiarvoisen tärkeää löytää ympärilleen luotettavat tahot jotka ovat jo ns. sisäpiirissä ja jotka haluavat aidosti samaa asiaa kuin kirjailijakin – eli saada käsikirjoitus valkokankaalle. Konsulteissa on kuitenkin paljon huijareita, vallankin rapakon takana, joten kannattaa kysyä vinkkejä luotettavilta tahoilta.

Leena Juoperin kotisivuilta löytyy tietoa hänen taustoistaan sekä radiohaastattelu Pirkanmaalta Hollywoodiin. Lisäksi Leena tarjoaa kirjoittajille Ideasta elokuvaksi -palveluja.

Syd Field – katalyyttinen tapahtuma

Kun alkaa opiskella elokuvakäsikirjoittamista, todennäköisesti ensimmäinen kirja joka lykätään käteen, on vuonna 1979 ilmestynyt Syd Fieldin teos Screenplay. Kun Syd Field kuoli viikko sitten 77-vuoden ikäisenä, käsikirjoittaja John August tviittasi:

RIP Syd Field. We can argue about formula and dogma, but Field introduced countless screenwriters to the craft. He was an inciting incident.

Ehkäpä juuri siksi Beverly Hillsissä asuneen, Hollywoodista syntyjään olleen, Jean Renoirin oppilaan, käsikirjoituskonsultin ja kansainvälisen opettajan kuolema tuntui niin koskettavalta. Myös minulla hän liittyi siihen ensirakkauteen, kun ensimmäistä kertaa vihkiytyi käsikirjoitusteoriaan. Augustin sanoja mukaillen hän oli minunkin katalyyttinen tapahtuma.

Lukija

Nuorempana Syd Field kuului Hollywoodissa toimivaan ammattikuntaan, lukijoihin. He ovat tuotantoyhtiöiden ja studioiden ensimmäiset portinvartijat. Lukija tutustuu lähetettyyn käsikirjoitukseen, tekee siitä arvion, ja päättää lähetetäänkö käsikirjoitus seuraavalle portinvartijalle vaiko paluupostissa takaisin kirjoittajalle.

Syd Field kertoo arvioineensa yli 2000 käsikirjoitusta ja alkaneensa huomata piirteitä, miksi toiset käsikirjoitukset toimivat toisia paremmin. Näistä huomioista hän kehitti ”rakenneparadigmansa”, johon on selvästi vaikuttaneet niin aristoteelinen kolminäytöksisyys kuin Gustav Freytagkin ajattelu.

ScreenplayMiehet, jotka vihaavat naisia

Paradigma

Fieldin paradigma on symmetrinen rakennemalli. Sen kaksi merkittävintä hetkeä ovat kaksi isoa juonikäännettä. Ne sijoittuvat kahden tunnin elokuvassa puolen tunnin ja puolentoista tunnin kohdalle, kultaisiin leikkauksiin, ensimmäisen ja toisen näytöksen loppuun. Juonikäänteissä tarina lähtee, paitsi uuteen suuntaan, mutta se myös kiihdyttää suuremmalle vaihteelle.

Olen Noodin Oppimateriaalin käsitteissä esitellyt lyhyesti Syd Fieldin rakenneparadigman sekä purkanut Miehet, jotka vihaavat naisia –elokuvan sen avulla. Katso kaava ja purku tästä.

Sittemmin monet ovat rakentaneet omia teorioitaan Syd Fieldin paradigman varaan. Käsikirjoittaja Paul Joseph Guilino jakaa Syd Fieldiä mukaillen pitkän elokuvan rakenteen noin kahdeksaan 15 minuutin sekvenssiin eli jaksoon. Lue tästä kuvaukseni sekvenssirakenteesta sekä purkuni Minority Report -elokuvasta.

Screenwriting the Sequence ApproachMinority Report

Kritiikki

Syd Field on saanut osakseen paljon kritiikkiä. Yksi kritiikki on se, että on hölmöä yrittää tarjota eräällä tavalla kiveen hakattu resepti siitä, miten elokuva pitäisi teknisesti aina rakentaa. Ehkäpä. Mutta reseptinä se ei ole kovin kummoinen, sillä jos se olisi resepti, se sopisi kaikkiin maailmaan kakkuihin, kermakakuista pannukakkuihin.

Rakennekaavat, kuin myös Syd Fieldin rakenneparadigma, ovat rakennustelineitä. Rakennustelineillä voi rakentaa minkälaisen talon tahansa, savimajasta Taj Mahaliin, mutta telineiden lisäksi tarvitaan kirjoittajan luovaa ajattelua. Rakennekaavat ovat aina pelkistäviä ja yleistäviä. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteivätkö ne olisi aika ajoin hyödyllisiä työvälineitä. Kirjoittaja käyttää niitä, kun hän kokee niitä tarvitsevan tai analyysin apuna.

Toinen ongelma rakenneparadigmassa on se, että se koskee ainoastaan kahdeksaa juonipistettä pitkässä elokuvassa. Toisin sanoen se ei välttämättä anna selvää kuvaa siitä, mitä kyseisten pisteiden välissä tapahtuu. Lukuisat kirjoittajat ovat sittemmin tuoneet oman yksityiskohtaisemman rakennekaavansa keskustelun piiriin, kuten Blake Snyder teoksessaan Save the Cat tai John Truby kirjassaan The Anatomy of Story.

Save the CatThe Anatomy of Story

Suurin kysymys silti jää: Tarvitseeko elokuvakäsikirjoittaminen ylipäätään yleistäviä ja pelkistäviä kaavoja? Oma vastaukseni on kolmiosainen. Yksi: Teoria tarvitsee keskustelua aiheesta ja on hyvä, että kirjoittamisen taidosta puhutaan. Kaksi: Elokuva on aikaan ja kuviin sidottu taiteen muoto ja siksi tarinan rakenne on sille huomattavasti tärkeämpää kuin esimerkiksi romaanille.

Kolme: Eräs totuus on se, että elokuvalle syntyy väkisinkin rakenne, jolloin kysymys kuuluu, että onko syntynyt rakenne katsojan kannalta toimiva vai ei. Toinen totuus on se, että jos käsikirjoituksen kohtaukset ovat mahtavia ja vievät tarinaa kiinnostavasti eteenpäin, rakennekaavoja ei tarvita yhtään mihinkään. Syd Field myöntää asian ensimmäisenä. Fieldin mukaan todellinen taistelu käydään kohtaustasolla, sillä katsoja muistaa elokuvan päätyttyä kohtauksia, ei rakenteita.

3760966_origCitizen Kane

Perintö

Kun olen itse opettanut Syd Fieldiä, se herättää opiskelijoissa tiettyjä antipatioita. He tulevat katsomaan Sikstuksen kappelia ja minä näytän heillle käytettyjä rakennustelineitä. Niinpä opiskelijat vetoavat tiettyihin elokuviin, kuten Mementoon, Pulp Fictioniin tai Citizen Kaneen ja toteavat, että ne eivät noudata Fieldin rakenneparadigmaa. Mutta käsikirjoittaja Linda Aronson todistaa teoksessaan Screenwriting Updated sen, miten nuokin elokuvat hyödyntävät juuri klassista rakennetta.

Tandem-, sekvenssi-, ensemble- ja takaumarakenteiset elokuvat usein rikkovat kronologista aikaa. Tai ne hyödyntävät kerronnassaan sekä useita pääjuonia että useita päähenkilöitä yhden sijaan. Mutta palautettuna kronologiaan, nämäkin pääjuonet noudattavat paradigmaa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että rakennekin voi olla toki klisee, ja voi olla katsojan kannalta virkistävää nähdä välillä kokeilevia rakenteita.

Kuten John August totesi tviitissään, Syd Field oli katalyyttinen tapahtuma, mutta ei vain uusille käsikirjoittajalle, vaan koko käsikirjoittamisen teorian uudelle kukoistukselle. Hän kiistämättä oli ”käsikirjoittamisen guru” ja ”käsikirjoittajien Raamatun” kirjoittaja. Yhä vielä opiskelijat ja ammattikirjoittajat kantavat hänen kahdeksaa kirjaa laukuissaan, lataavat hänen applikaationsa kännykkäänsä ja puhuvat tarinoidensa juonikäänteistä, taitteista ja katalyyttisista tapahtumista.

Kaksi veljestä – taiteilija ja insinööri

Toinen kirjoittaa elokuvaa kukista ja siitä, ettei elämässä tapahdu juuri mitään. Toinen kirjoittaa trilleriä nimeltä 3. Siinä sarjamurhaaja, poliisi ja uhri ovat sama henkilö, mutta eivät tiedä sitä. Ensimmäinen veljeksistä pitää käsikirjoitusoppaita joutavina. Toinen veljeksistä on inspiroitunut käsikirjoitusseminaarissa oppimistaan periaatteista.

Taiteilijan nimi  on Charlie. Insinöörin nimi on Donald. He ovat kaksoset Adaptation-elokuvassa. He ovat vähän niin kuin Bill Gates ja Steven Jobs. Gates, PC ja Windows ovat leimautuneet insinöörien leiriin, kun taas Jobs, Apple ja OS X kuuluvat taiteilijoiden piiriin.

Väitän, että Charlie ja Donald, fiktiiviset käsikirjoittajaveljekset edustavat oikean käsikirjoittaja Charlie Kaufmanin kahta puolta. Väitän, että kaikissa kirjoittajissa ovat nämä kaksi puolta. Minä tunnistan ne itsessäni, vaikka olenkin selvästi enemmän Donald kuin Charlie.

Euroopan taide, Amerikan bisnes

Kahtia jako näkyy myös mantereiden tasolla. Eurooppa on perinteisesti nähty vakavasti otettavan taide-elokuvan kotipaikkana, kun taas Amerikka on liitetty kevyeen viihde-elokuvaan. Eurooppalaisen elokuvan perinteen on koettu kiinnittyvän enemmän valokuvaukseen, taidesuuntauksiin ja kansalllisiin projekteihin, kun taas Hollywoodissa elokuvanteko on globaalien yritysten bisnestä.

Hollywoodin maine nähdään blockbuster-elokuvien valossa. Nuo elokuvat on suunnattu teini-ikäisille ja maailmanlaajuiselle yleisölle. Nykyään blockbusterit tehdään myös Kiinan markkinoita ajatellen. Tästä syystä kiinalaiset eivät enää voi olla tarinan konnia. Niinpä World War Z:n romaanissa Kiinasta alkanut epidemia alkaakin elokuvassa Intiasta.

Pinnallisia pellejä ja taidepaskaa

Insinöörikirjoittajat katsovat ohjekirjasta sen, miten jokin kirjoitetaan, laskevat juonikäänteiden kohtia, kehittävät eteenpäin kulkevia tarinoita ja keksivät loistavia premissejä. Taiteilijakirjoittajat synnyttävät teoksen tyhjästä, tekevät löytöretken itseensä, hengittävät henkiöiden kanssa ja kirjoittavat kiehtovaa dialogia.

Insinöörikirjoittajien mielestä taitelijat tekevät ”eurooppalaista taidepaskaa” ja taitelijakirjoittajien mielestä insinöörit toistavat ”mekaanisesti Hollywood-kliseitä”. Taiteilija Charlie on vakavalla asialla pohtiessaan kukkiaan, kun taas insinööri Donald nähdään pinnallisena pellenä, jonka työllä ei ole mitään arvoa.

Mutta kyllä insinööritkin haluaisivat pystyä tuottamaan eläviä henkilöitä ja taiteilijat haluaisivat pystyä luomaan kiehtovan tarinan. Adaptationissa ”writer’s blockista” kärsivä Charlie haluaisi saada käsikirjoituksensa tehtyä ja myytyä sen miljoonalla dollarilla, kuten hänen veljensä tekee melko kivuttomasti.

Ja mitä Charlie tekee?

Hän osallistuu käsikirjoitusguru Robert McKeen seminaariin. Luento on hänen ”syvin luolansa”, siihen astisen elämänsä alin kohta, pimein hetki. Mutta silloin hän tekee sen yhden asian, mitä taiteiilijakirjoittajan pitäisi tehdä koko ajan. Mennä kohti heikkouksiaan, miettiä rakennetta, suunnitella tarinaa. Kirjoittaa outlinea. Kun taas Donaldin ja insinöörikirjoittajan pitäisi unohtaa rakenteet ja antaa vain palaa. Tuoda tavaraa sisältä ulos, eikä päinvastoin. Kirjoittaa tarina viikossa, ”oksentaa” se kaikki samantien paperille.

Se on maailman vaikein asia. Itse en osaa olla analysoimatta ja pohtimatta tarinoiden  rakenteita. Sen todistaa tämä blogikin. Ja niin minun olisi tehtävä saadakseni aikaa kunnollista kirjoitusjälkeä, mennä heikolle jäälle, sen sijaan, että piilottelisin heikkouksiani. Niin ollen taiteilijakirjoittajan on varmasti jo vaikea lukea edes tätä blogia, koska se sotii hänen ajatteluaan vastaan. Juuri siksi hänen kannattaisi lukea tätä blogia.

Konseptuaalinen ja intuitiivinen kirjoittaja

Aivotutkijoiden mukaan aivot voidaan jakaa konseptuaaliseen ja intuitiiviseen tilaan. Kun ihmisellä on konseptuaalinen tila on päällä, hänen intuitiivinen tilansa kytkeytyy pois päältä. Hollywood-käsikirjoittaja Corey Mandellin mukaan kirjoittajien on opittava tunnistamaan, missä tilassa on, ja kytkemään itsensä toiseen tilaan aina tarvittaessa.

Kun intuitiivinen kirjoittaja kokeilee olla konseptuaalinen kirjoittaja tai konseptuaalinen intuitiivinen, se tuntuu lähtökohtaisesti väärältä. Oma teksti tuntuu huonolta ja vieraalta. Mandellin mukaan asia vaatiikiin usein kuukausien harjoittelua.

Minäkin harjoittelin. Harjoittelin tällä blogitekstillä intuitiivista kirjoittamista. Kirjoitin tämän blogitekstin niin nopeasti kuin kykenin.