Kouluttaja

Elokuvan runousoppia_kirjanmerkkiTarinankerronnan koulutus mediassa

Olen luennoinut ja opettanut laajasti Yleisradiossa. Olen käynyt vierailevana luennoitsija Mediayhtymän Mäntsälä-lehdessä ja Sipoon Sanomissa, Trendi-lehdessä, Alma Median Juttuakatemiassa, Viestintätoimisto Deskissä, aikuiskoulutuskeskus Adultassa,  ja esimerkiksi Mediavalmennuksen ”Juontajana  mediassa” -kurssilla.

Elokuvakäsikirjoittamisen opetus

Olen pitänyt luentosarjoja käsikirjoittamisesta Turun yliopistossa sekä verkkokursseja avoimen yliopiston puolella. Tämän lisäksi olen pitänyt kirjoituskursseja Helsingin, Jyväskylän ja Kymenlaakson ammattikorkeakouluissa. Olen vieraillut myös Jyväskylän yliopistossa, jossa opetin komedian kirjoittamista sekä Aalto-yliopistossa animaation käsikirjoittamista.