Luin kesällä Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen teoksen Aloittamisen taito. Kirjan myötä aloin jälleen miettiä tarinan aloittamisia. Alussa voi hurmata lukijan ensisilmäyksellä tai menettää hänet iäksi. Kun ensimmäinen sivu on luettu, kasvaa todennäköisyys sille, että lukija lukee seuraavankin.
Aloitukset ovat vaikeita. Kirjoittajana haluaisin aloittaa eri paikasta kuin lukijana, kauempaa menneisyydestä kuin olisi tarve. Minulla on tiettyjä henkilökohtaisia myyttejä littyen aloituksiin. Vasta hiljaittain olen alkanut kyseenalaistamaan niitä.
Ensimmäinen myytti: Aloita alusta
Suurin kirjoittamiseen liittyvä väärinkäsitykseni lieni se, että uskoin tarinan ensimmäisen vaiheen olevan esittely tai ekspositio. Se ei ole aivan totta. Jo roomalainen runoilija Horatius kehotti aloittamaan ”in media res”, keskeltä tapahtumia. Silloin lukija joutuu pohtimaan, minkä keskelle hän on joutunut, ja lukija osallistuu tarinaan.
Samantapaisia neuvoja ovat nykyään: ”Aloita tv-sarja vasta sen kolmannesta jaksosta.” ”Poista tekstisi ensimmäinen kappale.” ”Varaudu aloittamaan vasta romaanisi toisesta luvusta.” Neuvojen tavoite on saada kirjoittaja karsimaan pois esittely, ekspositio, selittely ja taustoittaminen.
Esittely-vaiheessa ei ole sen enempää esittelyä kuin myöhemissäkään tarinan vaiheissa. Kuten joku on sanonut, tarina ei ala puun kaatamisesta, vaan tulitikun sytyttämisestä. Tarina ei ala henkilön tai ongelman taustojen esitteltystä, vaan ongelmasta, eli jos haluaa käyttää välttämättä sanaa ”esittely”, esittely-vaihe on ongelman esittelyä.
Ja mikä tarinan alku oikeasti on? Esimerkiksi jos on niin, että tarina kertoo henkilön muutoksen, niin silloin alku on tarinan lopun vastakohta.
Toinen myytti: Aloita prologilla
Minulla on kyseenalainen tapa kirjoittaa prologeja tai kehyksiä tarinoiden alkuihin. Se juontaa elokuvien ja tv:n puolelta. Käsikirjoittaja pyrkii usein aloittamaan tarinansa alkusysäyksellä, eli dynaamisella tai massiivisella kohtauksella, joka nappaa huomion.
Tyypillisiä alkusysäyksiä ovat osa toiminnallisesta kohtauksesta, johon palataan myöhemmin, tai unenkaltanen tapahtuma, joka muuntuu todellisuudeksi myöhemmin. Toisinaan alkusysäys voi olla myös yksityinen hetki täynnä tunnetta, joka selitetään myöhemmin tarinassa. Lisäksi genre tarjoaa alkusysäyksiä, kuten sotaelokuvissa taistelun.
Romaani ei välttämättä vaadi samanlaista kehystämistä. Sitä paitsi prologi tuntuu olevan huonossa huudossa tällä hetkellä. Mikäli prologia ei ymmärretä alkusysäyksenä, se usein käsitetään synonyyminä tapahtumien taustatarinalle. Ja mikäli prologi ei selittele, vaan käynnistää tarinan parhaasta mahdollisesta kohdasta, niin miksei sitä sitten vain kutsuisi ensimmäiseksi luvuksi.
Aloittamisen taito -kirjan hauskuus on osaksi se, että voi lukea vain romaanien aloituksia ja katsoa mikä alkaa itseä kiinnostamaan. Samaa voi tehdä esimerkiksi The Washington Postin Chapter One -sivuilla tai The New York Timesin First Chapters -sivuilla.
Kolmas myytti: Säästä paras kirjoittaminen loppuun
Tiedättekö sen ilmeen, kun on juuri alkanut kertoa juttua jollekulle, mutta kuuntelija on jo siirtynyt miettimään, ostaisiko kaupasta hammasharjan? Jos pystyy kertomaan alusta saakka kiinnostavasti, ihmiset eivät lakkaa kuuntelemasta, vaan he luottavat sinuun tarinankertojana.
Tähän saakka olen uskonut, että tarinan loppu tekee tarinasta ikimuistettavan. Ja niin toki onkin. Ongelma voi vain olla se, että jos alku ei toimi, kukaan muu ei koskaan pääse sinne saakka. Kun alku on hyvä, kirjoittaja lähettää viestin, että kannattaa lukea koko teksti. Alku julistaa, että tämä on lukemisen arvoinen tarina! Toisin sanoen säästä paras kirjoittaminen alkuun.
Neljäs myytti: Älä aloita sanoilla ”Oli synkkä ja myrskyinen yö”
”Oli synkkä ja myrskyinen yö”, niin alkaa Tenavien Ressun kaikki romaanit. Kunnia aloituksesta kuuluu kirjailija Edward Bulwer-Lyttoninille. Hänen romaaninsa Paul Cliffordin aloitus on saanut epävirallisen kunnian olla kaikkien aikojen huonoin aloitus. San Josen yliopiston Englannin oppiaine jopa järjestää Edward Bulwer-Lyttonin nimissä vuosittain maailmanlaajuisen kilpailun, jossa etsitään huonointa aloituslausetta.
Miksi lause on huonoin? Ressun takia? Sään kuvaamisen takia? Kirjailija Elmore Leonard kirjoittaa: ”Älä koskaan aloita kirjaa säällä” Hän jatkaa: ”Mikäli teet niin vain luodakseksi tunnelmaa, eikä se ole näyttääkseksi henkilön reaktioita säähän, ei kannata ainakaan jatkaa niin kovin kauaa.”
Leonardin mukaan lukija lehteilee kirjaa etsien jälkiä henkilöistä. Siksi lukijalle olisi pyrittävä sellaisia tarjoamaan. Minua ainakin helpottaa tarinan alussa hypätä jonkun henkilön matkaan ja kerätä hänen kanssaan informaatiota. Tosin romaanissa Paul Cliffordkin siirrytään hyvin nopeasti henkilöihin tuon kuuluisan aloituslauseen jälkeen.
Ressun romaanit alkavat huonosti, mutta oikeasti siinä on kyse Ressun henkilöhahmosta, siitä, millainen on hänen elämänsä kirjoittajana. Ressun tarina kertoo tarinaa kurinalaisuudesta, luovuudesta ja pettymyksistä. Kerrankin kustantamo lähettää Ressulle kaksi hylkäyskirjettä: Yhden lähetettyä käsikirjoitusta varten ja yhden seuraavaa käsikirjoitusta varten. Ressu masentuu, mutta ei anna periksi, vaan kirjoittaa uudelleen: ”Oli synkkä ja myrskyinen yö.”
Viides myytti: Et voi aloittaa mistä tahansa
Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemi käsittelevät Aloittamisen taito -teoksessaan aloittamiseen liittyviä kirjoitusneuvoja. He toteavat, että sellaiset ohjeet ovat väärässä, kuten ”mene suoraan asiaan”, ”älä aloita repliikillä” tai ”jos ampaisee täyteen vauhtiin niin kuin tassunsa polttanut kissa, yleisö putoaa kärryiltä”. Heidän mukaansa aina voi aloittaa toisin ja silti hyvin. He kirjoittavat: ”Ainoa yleispätevä neuvo on: aloita. Aloita mistä tahansa.”
Hyvä neuvo.
Aloita.
Kirjat dramatisoivat monesti maailmaa muuttaneita tapahtumia. Mutta kirjakin voi kaiketi muuttaa maailmaa. Eikö kirja omaa samankaltaista voimaa kuin penisilliinin keksiminen, Franz Ferdinandin salamurha tai Rosa Parksin kieltäytyminen luovuttamasta bussissa istumapaikkaansa valkoiselle miehelle 1. joulukuuta 1955?
