Shakespeare kuoli, henkilö elää

”Shakespearella, Draytonilla ja Ben Jonsonilla oli iloinen jälleennäkeminen, ja he ilmeisesti ottivat hieman liikaa, sillä Shakespeare kuoli siinä yhteydessä saamaansa kuumeeseen”, kirjoitti pastori John Ward päiväkirjassaan 50-vuotta myöhemmin näytelmäkirjailijan kuolinpäivästä.

Runoilija Michael Drayton ja näytelmäkirjailija Ben Jonson olivat ilmeisesti saapuneet Stratfordiin juhlimaan kollegansa tyttären, Judithin, häitä. Kesken kaiken William Shakespeare menehtyi todennäköisesti lavantautiin, ”uuteen kuumeeseen” niin kuin se silloin tunnettiin. Kuolema oli ollut odotettavissa, sillä tammikuusta alkaen Shakespeare oli valmistellut testamenttiaan. Lavantaudista kielii näytelmäkirjailijan haudan syvyys ja kiveen kaiverretut muutama riviä tekstiä, jotka ovat ehkä Shakespearen vihonviimeiset kirjoitetut sanat:

Herran tähden ystäväin

Älä kaiva tästä

Näin siunaan sen

Ken haudan säästää

Kiroon sen ken luuni päästää

Englannin kansalliskirjailija kuoli päivälleen 400 vuotta sitten, 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena 52-vuotis syntymäpäivänään. Nykyään päivämäärä on Unescon Kansainvälinen kirjan päivä, Kirjan ja ruusun päivä, ja myös Miguel de Cervantesin kuolinpäivä.

Mutta vaikka Shakespeare kuoli, hänen henkilönsä nauttivat suurta suosiota kuten jo hänen elossa ollessaan. Hamletia, Kesäyön unelmaa ja Romeo ja Juliaa myytiin painettuina kvarttoina. Myyntivalttina ei ollut kirjoittajan, vaan henkilöhahmojen nimet. Henrik IV:tä kaupattiin lisäämällä Sir John Falstaffin nimi esisivulle. Yleisö osti näytelmätekstin, koska rakasti pyylevää ritaria.

 

Shakespearen näytelmät saattoivat käsitellä Elisabethin ajan päivänpolttavaa asiaa piilotetusti historiallisten tapahtumien kautta, mutta perimmältään Shakespearen tarinoissa ei kuitenkaan ollut niinkään kyse historiasta, vaan henkilöstä, joka kokee historian. Shakespeare ei ollut kiinnostunut kuninkaan tappamisesta, vaan ihmisestä, jonka täytyy tappaa kuningas.

Ehkä henkilöön keskittyminen oli myös silkka välttämättömyys tuohon aikaan. Lavastus ja rekvisiitta oli niin vähäistä, joten lähes ainoa mitä jäi näyttämölle, oli henkilö ja henkilöiden väliset suhteet. Joka tapauksessa nyt kun on kulunut 400 vuotta Shakespearen kuolemasta, nostin esille 4 seikkaa hänen henkilöistään, syitä, minkä takia he kenties edelleen elävät, ja samalla ovat olennaisia osia perinteistä draamakerrontaa.

1. Tavoite

Draamassa henkilö usein haluaa jotain asiaa konkreettisesti, jopa pakkomieleisesti. Kun Lady Macbeth saapuu näyttämölle ensi kertaa, hän laatii oitis suunnitelman tappaa Duncan-kuningas. Sitten hän usuttaa miehensä toimimaan suunnitelmansa mukaisesti. Macbethin motivaatio tappaa kuningas on hänen vaimonsa, Lady Macbethin motivaationa on kunnianhimo.

Päämäärään liittyy motivaatio. Miksi henkilö haluaa sen, mitä hän haluaa? Shakespearelle henkilöiden motivaationa toimii usein rakkaus, vallanhalu tai kosto. Tosin Kuningas Learissa yleisö ei ole täysin perillä siitä, miksi Lear alistaa tyttärensä rakkaustestiin. Syy on ehkä Learin turhamaisuus. Hahmoilla voikin olla käytökseensä syitä, joita ei paljasteta. Jago on kuuluisa siitä, että hänelle ei anneta mitään motivaatiota tuhota Othello. Jagoon syntyy mysteeri.

Kun katsoja miettii, miksi henkilöhahmo toimii niin kuin toimii, hänen on pakko osallistua näytelmään tulkitsemalla ja päättelemällä. Kun katsoja aprikoi henkilöön liittyvää mysteeriä, hän samalla oppii tuntemaan kyseistä henkilöä. Shakespeare ei syötä yleisölle tietoa, vaan laittaa katsojan etsiskelemään tietoa. Hänen klassikkonäytelmät laittavatkin eri tavoin yleisön koko ajan osallistumaan tarinaan.

2. Sisäinen ongelma

Tanskalaisen kronikoitsijan Saxo Grammaticuksen teoksen Gesta danorumiin sisältyvässä tarinassa Vita Amlethi päähenkilö Amlet teeskentelee tulleensa hulluksi kuultuaan setänsä murhanneen isänsä. Sopivalla hetkellä Amlet paljastaa olevansa täysin tolkuissaan ja tappaa setänsä. Toisin sanoen hupsuksi alkaminen on Amletin valitsema strategia suuressa pelissä.

Shakespearen Hamletissa näin ei ole. Itse asiassa hän aika radikaalisti karsii hyvän juonellisen elementin, poistaessaan kylmäpäisen strategisen ajattelun. Niin tehdessään hän tulee paljastaneeksi Hamletin sisäisen maailman. Ja vaikka Hamlet edelleen teeskentelee hulluutta, se ei ole täysin selväjärkinen taktikointi, vaan hän on sisäisten ristiriitojen raastama hahmo, joka lähenee hulluutta sitä teeskennellessään.

Kuninkaan murhaaminen on syvässä ristiriidassa sen kanssa millainen ihminen Hamlet on. Hän pelkää toimia ja hän pelkää olla toimimatta. Lopulta Hamlet oppii alistumaan kohtalolle, lakkaa harkitsemasta, tarttuu miekkaan ja toimii. Voikin sanoa, että ulkoinen ongelma on olemassa sen takia, että se pakottaa päähenkilön kohtaamaan sisäisen ongelmansa. Ja vain sisäisen ongelmansa ratkaissut henkilö voi ratkaista ulkoisen ongelmansa. Emotionaalinen konflikti on aina sidoksissa ulkoiseen konfliktiin.

3. Tasapaino järkkyy

Eräs tapa, jolla Shakespeare pääsee kertomaan ihmisenä olemisen monimutkaisuudesta, on se, että tasapainotila järkkyy tarinan alussa. Jokin sysää henkilön tavallisesta maailmasta seikkailun maailmaan. Silloin kun on rauhallista, henkilöillä on naamioita. Tosi henkilö paljastuu vain kriisissä. Kriisin avulla Shakespeare voi näyttää sen, mitä on kätkettynä ihmisten sydämissä.

Hamletin alussa nimihenkilö kohtaa kuolleen isänsä haamun, joka suistaa Hamletin maailman epäjärjestykseen. Tarina voi alkaa. Shakespearen henkilöt pyrkivät palauttamaan järjestyksen. Usein he epäonnistuvat ja usein he onnistuvat pienellä tavalla, mutta saavutettu tasapainotila järkkyy pian uudelleen. Näytelmät palautuvat aina lopussa järjestyksen tilaan. Taika purkautuu, väärinkäsitys selviää tai merkittävät henkilöt kuolevat ja uusi porukka tulee sisään, kuten Hamletissa.

4. Kuolema panoksena

Kun Shakespearen kuolemasta puhutaan, voi ehkä sanoa, että Shakespeare kirjoitti kuolemasta aika lailla jokaisessa näytelmässään. Hänen tarinansa käsittelevät lähes aina jonkinlaista kuolemaa – ainakin symbolisella tasolla. Kyse voi olla fyysisestä, psyykkisestä, ammatillisesta tai identiteetin kuolemasta.

Shakespearella kuolema on panoksena. Eli henkilöillä on jotain menetettävää, jokin vaarantuu. Esimerkiksi Romeon ja Julian alussa kaksintaistelut, johon Romeokin on osallistunut, kielletään ja rangaistuksena on kuolema. Panoksen kautta kohtaukseen syntyy riski eli voiton tai tappion, saavuttamisen tai menettämisen mahdollisuus. Tosin Romeossa ja Juliassa Shakespeare paljastaa koko juonen jo ensimmäisissä riveissä, jopa rakastavaisten kuoleman.

Kaks’ perhettä, yht’ arvokasta ihan,

Veronan kaupungissa kumpikin,

nous uuteen kiistaan vuoksi vanhan vihan,

veriinsä naapuri löi naapurin.

Kaks rakastavaista, kovan onnen lasta,

sylistä syntyi vihan vimmaamain;

poloisten nuorten kurja kuolo vasta

vei hautaan sukuriidat vanhempain.

Tavoitteen, sisäisen konfliktin, tasapainon järkkymisen ja panoksen lisäksi voisi toki nostaa sata muutakin piirrettä Shakespearen henkilöistä, kuten sen, että Shakespearen henkilöt kärsivät. He ovat monesti altavastaajia. Heillä on heikkouksia ja Akilleen kantapäitä. He tekevät väärin ja he tekevät väärin oikeista syistä. He puhuvat kiehtovaa dialogia ja rytmi ja sanat muodostava kiehtovan maailman. He tekevät vaikeita valintoja. He ovat menneisyytensä vainoamia. He omaavat salaisuuksia. He muuttuvat. Ja mikä parasta he näyttävät tunnetasolla sen, mitä on olla ihminen.

Shakespeare henkilönä

Vähäisten tietojen takia Shakespearen omaakin hahmoa leimaa tietty mysteeri. Henkilöidensä tavoin Shakespearella oli monia tavoitteita elämänsä aikana: elättää perheensä, menestyä näyttelijänä, menestyä kirjoittajana, menestyä osakkaana teatterissa, selviytyä poikansa kuolemasta, palauttaa isänsä omaisuus kaksikymmentä vuotta tämän vararikon jälkeen ja tehdä isästään ja itsestään jälleen herrasmies. Ja ehkä oli aika dramaattista olla salaa katolinen protestanttien hallitsemassa maassa.

Seitsemän vuotta Shakespearen kuoleman jälkeen kaksi hänen ystäväänsä, John Heminges ja Henry Condell, julkaisivat Ensimmäisen folion. Painosmäärä oli 750 kappaletta. Se oli ensimmäinen Shakespearen näytelmien kokoelma. Tämä Ensimmäinen folio sisälsi 36 näytelmää, joista useat näytelmät ilmestyivät painettuna nyt ensimmäistä kertaa, kuten Julius Caesar, Macbeth, Antonius ja Kleopatra ja Myrsky.

Ensimmäinen folio oli merkittävä tekijä siinä, että näytelmät siirtyivät jälkipolville. Samalla siirtyi Shakespearen perintö. Globe-teatterin palossa vuonna 1613 saattoi palaa näytelmien käsikirjoituksia. Folion esipuheissa hänen vanhat ystävänsä ylistävät kauniisti näytelmien kirjoittajaa. Hänen entinen kilpailijansa ja ystävänsä Ben Jonson kirjoittaa, että Shakespeare ei kuulunut vain omalle aikakaudelleen, vaan kaikille ajoille.

”He was not of an age, but for all time!”

 

Hyvää syntymäpäivää, Shakespeare

Viime kevään postauksessani Kirjoita kuin Shakespeare pohdin sitä, mitä kaikkea William Shakespearelta voi oppia kirjoittamisesta. Nyt on toisen näytöksen aika, etenkin kun tänään tulee kuluneeksi tasan 450 vuotta siitä, kun bardi syntyi.

Jokainen on kuullut teorioita siitä, että joku muu kuin Shakespeare kirjoitti hänen näytelmänsä. Pääehdokas on Francis Bacon. Ihmetellään, miten Shakespearen kaltainen oppimaton heppu saattoi kirjoittaa maailmanhistorian kuuluisimmat näytelmät. Oppimaton? Ennen kuin Shakespearesta kehkeytyi Englannin kansalliskirjailija, hän oli ensimmäisiä, jotka pääsivät nauttimaan Tudoreiden uudesta, upeasta keksinnöstä – peruskoulusta.

Kuninkaan Uudessa Koulussa tärkeänä pidettiin latinan kielen opiskelua. Opettajat panivat oppilaat esittämään Terentiuksen ja Plautuksen komedioita. Esityksellisen kielikylvyn sivutuotteena oppilaat saivat sukeltaa hurjiin tarinoihin villeistä lapsista, petollisista palvelijoista ja prostituoiduista. Opetusmetodi synnytti lahjakkaita näyttelijöitä ja näytelmäkirjailijoita, kuten Ben Jonsonin, Christopher Marlowen ja – William Shakespearen.

Tässä on viisi seikkaa, jotka William Shakespeare ehkäpä oppi näytelmien kirjoittamisesta peruskoulun penkillä ja myöhemmin Lontoon eläväisessä näytelmä-näyttämöllä:

1. Esitä kysymyksiä, poista selitykset

Kun tutkii italialaisen Giraldi Cinthion Hecatommithia, Othellon alkuperäistekstiä, käy ilmi se, että Shakespeare on poistanut tarinasta kaikki selitykset sille, miksi Jago juonittelee Othellon päänmenoksi. Juonitteliko Jago sen takia, että Cassio on saanut Jagon sijaan luutnantin paikan? Tekikö hän tihutyönsä rasismin takia, sillä vaikka Othello on Venetsian joukkojen kenraali, joka taistelee turkkilaisia vastaan, hän on myös mauri? Shakespeare ei kerro vastausta, mutta Cinthio kertoo. Jago on rakastunut Desdemonaan ja on itse mustasukkainen.

Kun emme tiedä liikaa, Shakespeare ja hänen näytelmänsä voivat olla mitä me haluamme. Mahdollisesti rasistisen tarinan voikin nähdä tarinana rasismista. Vähän niin kuin Kuinka äkäpussi kesytetään voi nähdä tarinana seksismistä. Näin ollen katsoja saa osallistua tarinan luomiseen. Me saamme tavallaan kirjoittaa Shakespearen kanssa.

Othellon tapettua Desdemonan ja itsensä Venetsian valtion virkamiehet tivaavat Jagon motiivia, mutta Jago kieltäytyy kertomasta, jopa kidutuksen uhatessa:

Te tiedätte / Min tiedätte.

2. Juoni syntyy henkilön heikkoudesta

Niin lahjakas kuin Shakespeare olikin, hän ei tuntunut osaavan kirjoittaa juonta. Niinpä hän varasti juonet vanhoista tarinoista. Kesäyön unelma on ilmeisesti ainoa näytelmä, joille ei ole alkuperäistekstiä. Shakespeare osasi kuitenkin kirjoittaa henkilöitä, vaikka hän nykyisyyden mittapuulla tuntuu useasti rikkovan hahmojen sisäisiä ja ulkoisia piirteitä juonen kustannuksella.

Tästä huolimatta Shakespeare pelasi henkilöidensä heikkouksilla. Lempeän Hamletin täytyy kostaa isänsä murha. Othello tuhoutuu mustasukkaisuutensa takia. Kuningas Henrik V:ssä remuamisesta nauttivan Halin täytyy luopua kepeästä elämästään ja kasvaa sotapäälliköksi. Halin on valittava väärän isänsä Falstaffin ja oikean isänsä, kuninkaan, välillä.

Toisaalta Shakespearea kiinnosti se, mitä ihminen tekee, kun hän ei voi enää vaikuttaa kohtaloonsa ja loppu lähestyy. Henrik V:ssäkin Hal ei voi nukkua ennen taistelua ylivoimaista Ranskan armeijaa vastaan. Hän kulkee sotamiestensä parissa ja aamulla – ennen kun tapahtuu ihme ja englantilaiset voittavat, hän pitää Crispianuksen päivän puheensa:

Me harvat, me onnellisen harvat, veljet kaikki.

3. Tee hyviä taloudellisia päätöksiä

Kun vuokranantaja kieltäytyi vuonna 1559 jatkamasta vuokrasopimusta sellaisilla ehdoilla, jotka The Lord Chamberlain’s Men olisi ollut valmiit hyväksymään, seurue purki talvisena yönä teatterirakennuksen. Myytti kertoo, että he siirsivät puutavaran vielä samana yönä jäätyneen Thamesin poikki, mutta todellisuudessa puut varastoitiin talveksi. Shakespeare oli yksi tämän projektin seitsemästä arkkitehdistä, sijoittajasta ja uuden teatterin, Globen, omistajasta.

Menestyttyään seurue osti Blackfriars-rakennuksen Lontoon keskustasta talvikodikseen. Asukkaat vastustivat. Heidän mukaansa teatterista takapihalla seuraisi jumalanpalveluksia häiritsevää soittoa, kaoottista liikennettä, kuljeskelijoita, ruton uhkaa. Seurueelle sijainti oli kuitenkin rahasampo, joka myös nosti näyttelijöiden sosiaalista statusta. Sisätila mahdollisti intiimimmät näytelmät ja uudenlaisen visuaalisuuden, kuten valaisun kynttilöillä, päivän valolla ja kuulla. Shakespearekin teksteihinkin tulee uutta intiimiyttä ja visuaalisuutta.

Shakespeare osallistui seurueen talouden hoitoon. Hän tiesi, miten rahaa tehdään ja hän rikastui samalla kun hänen useat hänen kirjailijakollegoistaan tuhlasivat kaikki rahansa ja kuolivat pennittöminä. Shakespeare kirjoittaa Kuningas Henrik IV:n, toisen osan epilogissa näytelmästä bisnesseikkailuna, johon katsoja on sijoittanut:

Jos keinotteluni ei onnistu, niin joudun minä vararikkoon ja te, hyvät velkojani, saatte tappion kärsiä.

4. Tutki yleisön käyttäytymistä

Globe veti 3000 katsojaa kerralla. Se tavoitti siten enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi kirjat. Teatteria pidettiin potentiaalisesti vaarallisina. Väkijoukko saattoi muuttua väkivaltaiseksi ja rynnätä ylempiensä kimppuun. Puritaanit olisivat halunneet sulkea teatterit kokonaan, koska teatterit kuuluivat samaan kategoriaan kuin baarit, bordellit, uhkapelit ja karhu-tappelut. Vuosia myöhemmin puritaanit onnistuivatkin tavoitteissaan.

Ylhäisölle väkijoukko oli synonyymi roskasakille. Ihmisiä saatettiin pakkovärvätä sotaan heidän tullessaan ulos teatterista. Shakespearekin todisti montaa kertaa tällaisia pakkovärväyksiä ja kirjoitti niistä Henrik V:ssä, jossa Falstaff värvää kyläläisiä armeijaan. Henrik V on ehkäpä jonkinlainen fantasia siitä, miten lordi Essexin huonosti päättynyt Irlannin sotaretki olisi pitänyt mennä. Näin Shakespeare ehkä osui samassa näytelmässä sekä yleisönsä pelkoihin ja haluihin.

Vaikka Shakespeare arvosti yleisöään kirjoittamalla monitasoisia näytelmiä, hän toisaalta tuntui ajattelevan väkijoukoista samalla tavalla kuin ylhäisö. Yhtäältä väkijoukolla on mahti repiä ja tuhota, ja toisaalta se tottelee voimaa ja pakenee väkivallan edessä. Coriolanuksessa ailahtelevat kansalaiset äänestävät juuri sen mukaan mihin heitä manipuloidaan. Julius Caesarissa kansalaisia manipuloidaan retoriikan keinoin. Antonius vaihtaa väkijoukon mielipiteen puheellaan ja toistamalla monta kertaa vastakkaisen ajatuksen:

On Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies.

5. Pohjaa poliittiseen tilanteeseen

Kun asuu diktatuurissa ja tekee taidetta, kuten Shakespeare tai Andrei Tarkovski, täytyy olla varovainen sen suhteen, miten kommentoi ajan poliittista tilannetta, ettei pää joudu seipään nokkaan tai junamatkalle Siperiaan. Shakespearen piti viedä jokainen näytelmä sensuurin tarkastettavaksi ja oli täysin mahdotonta kommentoida senhetkistä poliittista tilannetta.

Mutta sekä historiallisten näytelmien kirjoittaminen että tapahtumapaikan sijoittaminen esimerkiksi Venetsiaan mahdollisti sensuurin kiertämisen ja yhteiskunnallisen kommentoinnin. Julius Caesar on nähty kannanottona siihen, että kuoleman varjostama kuningatar Elisabet kieltäytyi nimeämästä seuraajaansa ja Englannissa pelättiin sisällissodan mahdollisuutta.

Macbeth on näytelmä noidista, skottikuninkaasta, jonka korvaan vaimo kuiskaa moraalittomia ajatuksia. Ja Macbeth on kirjoitettu noidista kirjoittaneelle skottikuninkaalle, Jaakko I:selle, jonka korvaan pelättiin kuiskuttelevan katolinen eli vääräoppinen vaimo Anne Tanskalainen. Kuulusteltuaan itse ”noitia” Jaakko uskoi, että noidat saivat voimansa seksistä paholaisen kanssa. Myös Macbeth on tarina murhasta ja seksistä.

Macbethissa on myös kuuluisa Huomenna, huomenna, huomenna -puhe:

Elämä vaan on varjo kulkevainen,

Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä

Rajuupi aikansa ja katoo sitten;

Tarina on se, hupsun tarinoima,

Täynn’ ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla.

Tänään, Shakespearen 450-vuotissyntymäpäivänä, me olemme kunnioittavasti eri mieltä. Näyttelijä ei ollut raukka, eikä hän tule ikinä katoamaan näyttämöltä. Tarinat ovat Shakespearen tarinoimia, täynnä ilmaa, tulta – ja täynnä mieltä.

Lisää Shakespearea:

Kirjailija Miina Supisella on mahtava blogi Shakespearen näytelmistä.

Maksullinen BBC iPlayer (Global) on laittanut eetteriin liudan BBC:n tekemiä Shakespeare-adapataatioita.

Digital Theatre on sivusto, jonka kautta voi ostaa ja vuokrata katseluoikeuden joihinkin kuvattuihin lontoolaisiin teatteriesityksiin – ja siis myös muutamiin Shakespearen näytelmiin.

Kirjoita kuin Shakespeare

Pidin kurssin näytelmän kirjoittamisesta. Oli virkistävää lukea Bertolt Brechtiä ja avartavaa perehtyä nykyteatteriin. Eipä silti, opin uusia asioita paljon vanhemmastakin draamasta, William Shakespearesta, kaikkien aikojen kuuluisimmasta kirjoittajasta.

Shakespearessa minua kiinnostaa eritoten se, että hän teki tavallaan adaptaatioita, uusia sovituksia vanhoista teksteistä. Mitä kaikkea Shakespearelta voi oppia kirjoittamisesta?  Löysin ainakin kahdeksan seikkaa.

William_Shakespeare

1. Jäljittele mestaria

Ryhtyessään kirjoittajaksi Shakespeare otti mallia aikansa kuuluisimmalta näytelmäkirjailijalta ja ikätoveriltaan Christopher Marlowelta. Kun Marlowe kirjoitti Didon, Shakespeare kirjoitti Romeon ja Julian. Kun Marlowe kirjoitti The Jew of Maltan, Shakespeare kirjoitti Venetsian kauppiaan.

Shakespeare ja Marlowe kirjoittivat yhdessäkin näytelmän, Henrik VI:nen kaikki kolme osaa. Shakespeare oli tuolloin 30-vuotias. Monet muutkin Shakespearen näytelmät ovat syntyneet ilmeisesti yhteistyönä toisen kirjoittajan kanssa. Joissakin näytelmissä on ollut useitakin kirjoittajia.

Lopulta Shakespeare löysi kuitenkin oman tunnistettavan tyylinsä, joka sisälsi tragediaa, komediaa, runoutta, taikuutta ja fantasiaa, eivätkä Marlowen ja Shakespearen tyylit olisivat voineet olla erilaisempia. Myöhemmin Shakespere satirisoi Marlowen mahtipontista tyyliä Hamletissa.

2. Käytä pohjatarinaa

Shakespeare omisti kaksi kirjaa, joiden tarinoita hän käytti pohjina historiallisille näytelmilleen. Teokset olivat Plutarkhoksen  Kuuluisien miesten elämäkertoja sekä Raphael Holinshedin Kronikoita. Romeon ja Julian pohjatekstinä Shakespeare käytti Arthur Broken runoelmaa, jonka hän muutti himoa ja riettautta käsittelevästä moraalisaarnasta traagiseksi tarinaksi ensimmäisestä rakkaudesta suvaitsemattomassa maailmassa.

Sittemmin Shakespearen omat näytelmät ovat toimineet pohjina lukuisillle romaaneille, näytelmille ja elokuville. Leijonakuningas perustuu Hamlettiin. Kielletty planeetta ja Pocahontas ovat oikeasti sovituksia Myrskystä. Akira Kurosawan elokuva Ran pohjautuu Kuningas Leariin ja Seittien linna Macbethiin.

HamletLeijonakuningas

3. Kirjoita versioita

Shakaspeare kirjoitti entisen seurueensa The Queen’s Menin kuningasnäytelmistä omat versioinsa. The True Tragedy of Richard III:sta tuli Richard III, The Famous Victories of Henry V:sta muodostui Henrik V sekä näytelmästä The True Chronicle History of King Leir and his three daughters, Gonorill, Ragan and Cordella kehittyi Kuningas Lear.

Ilmeisesti Shakespeare kirjoitti uuden version myös joistakin omista näytelmistään. Hamletin uskotaan pohjautuvan Shakespearen aikaisempaan näytelmään, josta ei ole tiedossa enää edes sen nimeä. Alkutekstiä kutsutaan Alku-Hamletiksi. Ja toki Hamletilla on myös pohjatarinsa. Tarinan säikeet esiintyyvät Saxo Grammaticuksen teoksessa Tanskalaisten teot.

4. Kilpaile yleisöstä

Shakespearen seurue, The Lord Chamberlain’s Men, joutui kilpailemaan Marlowen teatterin kanssa katsojista, ainakin siihen saakka, kunnes Marlowe murhattiin. Marlowe oli kritisoinut avoimesti kuningatarta ja ilmeisesti se koitui hänen kohtalokseensa. Myöhemmin Shakesperen kilpailijoita oli esimerkiksi hänen ystävänsä, näyttelijä ja näytelmäkirjailija, Ben Jonson. Ehkä kilpailu katsojista sai Shakespearen miettimään yleisöään ja kirjoittamaan terävästi.

The Globe

5. Käytä kieltä rikkaasti ja leikkisästi

Shakespeare tunnetaan siitä, että hänellä on ollut merkittävä vaikutus englannin kieleen. Hän on keksinyt yli 1700 yleisesti käytössä olevaa sanaa. Shakespearen lempikirja oli Oividuksen Muodonmuutoksia, joka vilisee kuvia, rinnastuksia ja metaforia.

Toisaalta Shakespearen henkilöt puhuvat runollisesti, ja toisaalta hän jäljittelee realistista tapaa puhua. Dialogi voi alkaa kesken lauseen. Repliikki voi päättyä kesken lausahduksen.  Shakespeare saattoi kirjoittaa dialogin alkamismerkit siten, että näyttelijät puhuivat sen seurauksena toistensa päälle tuoden realistisen tunnun. Lisäksi henkilöt voivat puhua murteella ja viljellä ammattiinsa liittyvää termistöä.

6. Muodosta genrehybridi

Shakespeare kirjoitti lähinnä kolmea genreä: tragedioita, komedioita ja historiallisia näytelmiä. Merkittävää on se, että Shakespeare yhdisti tragedian ja komedian toisiinsa ja nykyään puhutaan Shakespearen tragikomedioista. Tämän lisäksi Shakespeare yhdisti arvostetun tragedian ja ei-arvostetun romanssin toisiinsa. Yhdistämällä nämä kaksi lajityyppiä hän sai voimaa kahdesta genrestä. Ja nyttemmin rakkaustarina on monien draamojen olennainen osa.

7. Viisinäytöksinen rakenne

Shakespeare tunsi ilmeisen hyvin roomalaisen konsulin Senecan kirjoittamat yhdeksän tragediaa, sillä hän omaksui Senecalta viisinäytöksisen rakenteen. Saattaa olla, että Shakespeare omaksui Senecalta myös sanansaattajat, aaveet, väkivallan ja kammottavat rikokset.

Vaikka Shakespearen näytelmien rakenne pysyi aina samana, tarinat, henkilöt, konfliktit ja kieli pysyivät rikkaina ja mahduttivat mukaansa koko elämän kirjon. Vuosisatoja myöhemmin saksalainen Gustav Freytag kehitteli Shakespearen ja Moliéren näytelmien pohjalta tunnetun viisinäytöksinsen rakennekaavansa.

Four_Commedia_dell’Arte_Figures_claude-gillot

8. Henkilöhahmo

Shakespeare hyödynsi jonkin verran commedia dell’arten hahmoja niin komedioissaan, tragedioissaan kuin myös historiallisissa näytelmissään. Myrsky ja Kuinka äkäpussi kesytetään ovat saaneet vaikutteita commedia dell’artesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin -näytelmän kapteeni Parolles on commedia dell’arten Kapteeni, samoin on Henrik IV:nen Falstaff. Kesäyön unelmassa sekä Romeossa ja Juliassa esiintyy Pantalone-hahmo.

Shakespearen näytelmissä ei ole pahoja henkilöitä. Shakespeare ei tuomitse, vaan pyrkii näyttämään jokaisen henkilön näkökulman. Ehkä se oli jonkinlainen kannanotto hänen aikansa poliittiseen ja uskonnolliseen tilanteeseen, jossa vanha katolilainen uskonto tuomittiin kadotukseen ja virallisesti tunnustettiin vain yhtä protestanttista uskoa.

Shakespearen jälkeen

Adaptaation kannalta mielenkiintoista on myös se, että restauraation aikana Englannin näytelmäkirjailijat kirjoittivat Shakespearen näytelmiä uusiksi. He pitivät Shakespearea oppimattomana, luonnollisena kirjoittajana, jonka näytelmiä piti vielä hioa ja parannella. Eräs esimerkki tästä oli se, että he saattoivat vaihtaa tragedioihin onnellisen lopun. Niinpä Nahum Taten King Learissa Cordelia ei kuole, vaan hän menee naimisiin Edgarin kanssa ja yhdessä he nostavat vanhan kuninkaan jälleen valtaistuimelle – elävänä hänetkin.