Shakespeare kuoli, henkilö elää

”Shakespearella, Draytonilla ja Ben Jonsonilla oli iloinen jälleennäkeminen, ja he ilmeisesti ottivat hieman liikaa, sillä Shakespeare kuoli siinä yhteydessä saamaansa kuumeeseen”, kirjoitti pastori John Ward päiväkirjassaan 50-vuotta myöhemmin näytelmäkirjailijan kuolinpäivästä.

Runoilija Michael Drayton ja näytelmäkirjailija Ben Jonson olivat ilmeisesti saapuneet Stratfordiin juhlimaan kollegansa tyttären, Judithin, häitä. Kesken kaiken William Shakespeare menehtyi todennäköisesti lavantautiin, ”uuteen kuumeeseen” niin kuin se silloin tunnettiin. Kuolema oli ollut odotettavissa, sillä tammikuusta alkaen Shakespeare oli valmistellut testamenttiaan. Lavantaudista kielii näytelmäkirjailijan haudan syvyys ja kiveen kaiverretut muutama riviä tekstiä, jotka ovat ehkä Shakespearen vihonviimeiset kirjoitetut sanat:

Herran tähden ystäväin

Älä kaiva tästä

Näin siunaan sen

Ken haudan säästää

Kiroon sen ken luuni päästää

Englannin kansalliskirjailija kuoli päivälleen 400 vuotta sitten, 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena 52-vuotis syntymäpäivänään. Nykyään päivämäärä on Unescon Kansainvälinen kirjan päivä, Kirjan ja ruusun päivä, ja myös Miguel de Cervantesin kuolinpäivä.

Mutta vaikka Shakespeare kuoli, hänen henkilönsä nauttivat suurta suosiota kuten jo hänen elossa ollessaan. Hamletia, Kesäyön unelmaa ja Romeo ja Juliaa myytiin painettuina kvarttoina. Myyntivalttina ei ollut kirjoittajan, vaan henkilöhahmojen nimet. Henrik IV:tä kaupattiin lisäämällä Sir John Falstaffin nimi esisivulle. Yleisö osti näytelmätekstin, koska rakasti pyylevää ritaria.

 

Shakespearen näytelmät saattoivat käsitellä Elisabethin ajan päivänpolttavaa asiaa piilotetusti historiallisten tapahtumien kautta, mutta perimmältään Shakespearen tarinoissa ei kuitenkaan ollut niinkään kyse historiasta, vaan henkilöstä, joka kokee historian. Shakespeare ei ollut kiinnostunut kuninkaan tappamisesta, vaan ihmisestä, jonka täytyy tappaa kuningas.

Ehkä henkilöön keskittyminen oli myös silkka välttämättömyys tuohon aikaan. Lavastus ja rekvisiitta oli niin vähäistä, joten lähes ainoa mitä jäi näyttämölle, oli henkilö ja henkilöiden väliset suhteet. Joka tapauksessa nyt kun on kulunut 400 vuotta Shakespearen kuolemasta, nostin esille 4 seikkaa hänen henkilöistään, syitä, minkä takia he kenties edelleen elävät, ja samalla ovat olennaisia osia perinteistä draamakerrontaa.

1. Tavoite

Draamassa henkilö usein haluaa jotain asiaa konkreettisesti, jopa pakkomieleisesti. Kun Lady Macbeth saapuu näyttämölle ensi kertaa, hän laatii oitis suunnitelman tappaa Duncan-kuningas. Sitten hän usuttaa miehensä toimimaan suunnitelmansa mukaisesti. Macbethin motivaatio tappaa kuningas on hänen vaimonsa, Lady Macbethin motivaationa on kunnianhimo.

Päämäärään liittyy motivaatio. Miksi henkilö haluaa sen, mitä hän haluaa? Shakespearelle henkilöiden motivaationa toimii usein rakkaus, vallanhalu tai kosto. Tosin Kuningas Learissa yleisö ei ole täysin perillä siitä, miksi Lear alistaa tyttärensä rakkaustestiin. Syy on ehkä Learin turhamaisuus. Hahmoilla voikin olla käytökseensä syitä, joita ei paljasteta. Jago on kuuluisa siitä, että hänelle ei anneta mitään motivaatiota tuhota Othello. Jagoon syntyy mysteeri.

Kun katsoja miettii, miksi henkilöhahmo toimii niin kuin toimii, hänen on pakko osallistua näytelmään tulkitsemalla ja päättelemällä. Kun katsoja aprikoi henkilöön liittyvää mysteeriä, hän samalla oppii tuntemaan kyseistä henkilöä. Shakespeare ei syötä yleisölle tietoa, vaan laittaa katsojan etsiskelemään tietoa. Hänen klassikkonäytelmät laittavatkin eri tavoin yleisön koko ajan osallistumaan tarinaan.

2. Sisäinen ongelma

Tanskalaisen kronikoitsijan Saxo Grammaticuksen teoksen Gesta danorumiin sisältyvässä tarinassa Vita Amlethi päähenkilö Amlet teeskentelee tulleensa hulluksi kuultuaan setänsä murhanneen isänsä. Sopivalla hetkellä Amlet paljastaa olevansa täysin tolkuissaan ja tappaa setänsä. Toisin sanoen hupsuksi alkaminen on Amletin valitsema strategia suuressa pelissä.

Shakespearen Hamletissa näin ei ole. Itse asiassa hän aika radikaalisti karsii hyvän juonellisen elementin, poistaessaan kylmäpäisen strategisen ajattelun. Niin tehdessään hän tulee paljastaneeksi Hamletin sisäisen maailman. Ja vaikka Hamlet edelleen teeskentelee hulluutta, se ei ole täysin selväjärkinen taktikointi, vaan hän on sisäisten ristiriitojen raastama hahmo, joka lähenee hulluutta sitä teeskennellessään.

Kuninkaan murhaaminen on syvässä ristiriidassa sen kanssa millainen ihminen Hamlet on. Hän pelkää toimia ja hän pelkää olla toimimatta. Lopulta Hamlet oppii alistumaan kohtalolle, lakkaa harkitsemasta, tarttuu miekkaan ja toimii. Voikin sanoa, että ulkoinen ongelma on olemassa sen takia, että se pakottaa päähenkilön kohtaamaan sisäisen ongelmansa. Ja vain sisäisen ongelmansa ratkaissut henkilö voi ratkaista ulkoisen ongelmansa. Emotionaalinen konflikti on aina sidoksissa ulkoiseen konfliktiin.

3. Tasapaino järkkyy

Eräs tapa, jolla Shakespeare pääsee kertomaan ihmisenä olemisen monimutkaisuudesta, on se, että tasapainotila järkkyy tarinan alussa. Jokin sysää henkilön tavallisesta maailmasta seikkailun maailmaan. Silloin kun on rauhallista, henkilöillä on naamioita. Tosi henkilö paljastuu vain kriisissä. Kriisin avulla Shakespeare voi näyttää sen, mitä on kätkettynä ihmisten sydämissä.

Hamletin alussa nimihenkilö kohtaa kuolleen isänsä haamun, joka suistaa Hamletin maailman epäjärjestykseen. Tarina voi alkaa. Shakespearen henkilöt pyrkivät palauttamaan järjestyksen. Usein he epäonnistuvat ja usein he onnistuvat pienellä tavalla, mutta saavutettu tasapainotila järkkyy pian uudelleen. Näytelmät palautuvat aina lopussa järjestyksen tilaan. Taika purkautuu, väärinkäsitys selviää tai merkittävät henkilöt kuolevat ja uusi porukka tulee sisään, kuten Hamletissa.

4. Kuolema panoksena

Kun Shakespearen kuolemasta puhutaan, voi ehkä sanoa, että Shakespeare kirjoitti kuolemasta aika lailla jokaisessa näytelmässään. Hänen tarinansa käsittelevät lähes aina jonkinlaista kuolemaa – ainakin symbolisella tasolla. Kyse voi olla fyysisestä, psyykkisestä, ammatillisesta tai identiteetin kuolemasta.

Shakespearella kuolema on panoksena. Eli henkilöillä on jotain menetettävää, jokin vaarantuu. Esimerkiksi Romeon ja Julian alussa kaksintaistelut, johon Romeokin on osallistunut, kielletään ja rangaistuksena on kuolema. Panoksen kautta kohtaukseen syntyy riski eli voiton tai tappion, saavuttamisen tai menettämisen mahdollisuus. Tosin Romeossa ja Juliassa Shakespeare paljastaa koko juonen jo ensimmäisissä riveissä, jopa rakastavaisten kuoleman.

Kaks’ perhettä, yht’ arvokasta ihan,

Veronan kaupungissa kumpikin,

nous uuteen kiistaan vuoksi vanhan vihan,

veriinsä naapuri löi naapurin.

Kaks rakastavaista, kovan onnen lasta,

sylistä syntyi vihan vimmaamain;

poloisten nuorten kurja kuolo vasta

vei hautaan sukuriidat vanhempain.

Tavoitteen, sisäisen konfliktin, tasapainon järkkymisen ja panoksen lisäksi voisi toki nostaa sata muutakin piirrettä Shakespearen henkilöistä, kuten sen, että Shakespearen henkilöt kärsivät. He ovat monesti altavastaajia. Heillä on heikkouksia ja Akilleen kantapäitä. He tekevät väärin ja he tekevät väärin oikeista syistä. He puhuvat kiehtovaa dialogia ja rytmi ja sanat muodostava kiehtovan maailman. He tekevät vaikeita valintoja. He ovat menneisyytensä vainoamia. He omaavat salaisuuksia. He muuttuvat. Ja mikä parasta he näyttävät tunnetasolla sen, mitä on olla ihminen.

Shakespeare henkilönä

Vähäisten tietojen takia Shakespearen omaakin hahmoa leimaa tietty mysteeri. Henkilöidensä tavoin Shakespearella oli monia tavoitteita elämänsä aikana: elättää perheensä, menestyä näyttelijänä, menestyä kirjoittajana, menestyä osakkaana teatterissa, selviytyä poikansa kuolemasta, palauttaa isänsä omaisuus kaksikymmentä vuotta tämän vararikon jälkeen ja tehdä isästään ja itsestään jälleen herrasmies. Ja ehkä oli aika dramaattista olla salaa katolinen protestanttien hallitsemassa maassa.

Seitsemän vuotta Shakespearen kuoleman jälkeen kaksi hänen ystäväänsä, John Heminges ja Henry Condell, julkaisivat Ensimmäisen folion. Painosmäärä oli 750 kappaletta. Se oli ensimmäinen Shakespearen näytelmien kokoelma. Tämä Ensimmäinen folio sisälsi 36 näytelmää, joista useat näytelmät ilmestyivät painettuna nyt ensimmäistä kertaa, kuten Julius Caesar, Macbeth, Antonius ja Kleopatra ja Myrsky.

Ensimmäinen folio oli merkittävä tekijä siinä, että näytelmät siirtyivät jälkipolville. Samalla siirtyi Shakespearen perintö. Globe-teatterin palossa vuonna 1613 saattoi palaa näytelmien käsikirjoituksia. Folion esipuheissa hänen vanhat ystävänsä ylistävät kauniisti näytelmien kirjoittajaa. Hänen entinen kilpailijansa ja ystävänsä Ben Jonson kirjoittaa, että Shakespeare ei kuulunut vain omalle aikakaudelleen, vaan kaikille ajoille.

”He was not of an age, but for all time!”

 

Käsikirjoittamisen taito ilmestyy

I love Käsikirjoittamisen taito

Elokuvan runousoppia on ollut loppuunmyyty jo vuosia. Sekä Like kustannus että me kirjoittajat olemme saaneet lukuisia kyselyjä ja pyyntöjä ottaa kirjasta uusintapainos. Nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen kirjastamme tulee sittenkin uusintapainos, mutta uudella nimellä ja hieman uudella koostumuksella.

Janne Rosenvallin ja minun työstämä Käsikirjoittamisen taito sisältää Elokuvan runousoppia -kirjan luvut, fiktiivisiä tv-sarjoja käsitteleviä lukuja Television runousopista sekä uusia lukuja transmediasta, lyhytelokuvan kirjoittamisesta sekä kirjoittamisen prosessista.

Kiitos teille kaikille lukuisista yhteydenotoista ja kiitos teille jokaiselle kauniista sanoistanne kirjastamme! Ne ovat merkinneet meille paljon. Ja siksi olimme aika yllättyneitä Adolf Hitlerin reaktiosta, kun hän sai tietää asiasta.

Kannattaa siis hankkia oma kappale aika pian!

Tule moikkamaan messuilla

KirjaKallion oppilaat haastattelevat minua, Jannea sekä Tuottajan käsikirjan kirjoittanutta Elina Saksalaa Helsingin kirjamessuilla. Esiintyminen on perjantaina 23.10. 2015 klo 15.30 Louhi-lavalla. Keskustelun kohteena on tuottaminen ja käsikirjoitus, ja se, miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa.

Tule tervehtimään meitä silloin!

Kauhun 6 tunnetta

Halloween on ovella! Kekri ja Pyhäinpäivä ovat ovella! Nyt on oivaa aikaa katsoa kauhuelokuvia.

Kauhuelokuvat onnistuvat tuottamaan minussa poikkeuksetta voimakkaan tunnereaktion. Minun ei tarvitse kuin lukea kauhuelokuvien käsikirjoituksia, ja sivujen synnyttämä tunne on intensiivinen. Vain selatessani Netflixin kauhuelokuvia, minua jo vähän jännittää nähdä niiden kansikuvat. Kauhu käsitteleekin laajasti ihmisten pelkoja, kuten pimeän, tuntemattoman, kuoleman ja silpomisen pelkoja.

Alfred Hitchcock Psyko

Kauhuelokuvat siis onnistuvat – ainakin minun kohdallani – yhdessä elokuvalle ominaisessa tehtävässä poikkeuksellisen hyvin – tunteen tuottamisessa. Jännityksen mestari Alfred Hitchcock hyödynsi kolmea tunnetta elokuvissaan, kauhua, jännitystä ja ahdistusta. Sittemmin lukuisat kauhuelokuvien tekijät ovat seuranneet Hitchcockin viitoittamalla tiellä.

1. Kauhu

Kauhun tunne synnytetään katsojassa shokki-efektillä. Shokki on jotakin, jota katsoja ei ole ehtinyt ennakoida. Kun katsoja on tietämätön, eikä osaa odottaa äkillistä ja yllättävää shokkia, hän saa tuta epämiellyttävän yllätyksen – yleensä siis henkilöhahmon kanssa. En löytänyt esimerkkiä shokista, mutta voit katsoa sen sijaan tästä linkistä rauhoittavan automatkan.

2. Jännitys

Jännitys, eli aristoteelinen pelko, synnytetään katsojassa, kun jokin vaara lähestyy henkilöhahmoa. Katsoja näkee vaaran, mutta henkilö ei näe sitä. Esimerkiksi kun tappajahai lähestyy pinnan alla huoletonta kuutamouimaria, katsoja pelkää uimarin puolesta.

Tappajahai Psyko

Psykon kuuluisassa suihkukohtauksessa on sekä jännityksen että kauhun tunteita. Suihkukohtauksessa katsoja näkee oven avautuvan. Se on jo pieni shokki. Sitten joku lähestyy suihkuverhon takana. Ja silti puukotus on yllättävä ja äkkinäinen, ja se viimeistään siirtää pelon katsojaan. Mitä vain voi tapahtua, kun päähenkilö voi kuolla kesken elokuvan.

Kun katsojan ”näkökulma” on murhattu, katsojalle esitellään uusi näkökulma, ja se kuuluu hirviölle, Norman Batesille. Katsojalle selviää, ettei tämä olekaan tarina varkaasta, vaan tarina murhaajasta, tarina ihmismielen synkistä puolista. Eikä siinä vielä kaikki, vaan katsoja samastetaan Norman Batesiin kohtauksessa, kun hän yrittää upottaa autoa. Auto ei meinaa upota. Katsoja alkaa toivoa, että auto uppoaisi, ja ettei Bates jäisi kiinni murhasta.

Hitchcock puhuu tässä filmipätkässä shokin ja pelon (jännityksen) erosta.

3. Ahdistus

Ahdistuksen tunne synnytetään katsojassa mysteerillä, hänet asetetaan ennakoimaan tuntematonta vaaraa. Katsojalle vihjaillaan, että on sellaista, jota ei kerrota. Katsojaa sekä kiehtoo että ahdistaa tuo mysteeri.

Ennakkovaroitukset, ennustukset ja enteet ovat keinoja synnyttää ahdistusta. Ring-elokuvassa (katso traileri tästä) ennakkovaroitus on se, ettei saa katsoa tiettyä videonauhaa tai tulee kuolemaan. Videopätkästä löytyvät majakka, hevostila, ja valoympyrä luovat salaperäisyyttä ja viittaavat tulevaan, sillä juuri nuo kyseiset asiat tulevat vielä selviämään.

RingDanse Macabre

Kauhun mestari Stephen King kirjoittaa teoksessaan Danse Macabre, että hän hyödyntää kolmea tunnetta kirjoissaan: Kauhua, pelkoa ja inhoa. Kingin mukaan kauhua on hirviön yllättävä näkeminen tai hirviön hyökkäys. Kauhun synnyttäminen on siis samankaltaista kuin Hitchcockilla.

4. Pelko

Kingin mukaan pelko (terror) on jonkin pelottavan näkemisen odotusta, eli pelko on tuntemattoman pelkoa. Se on lukijan epämiellyttävää spekulaatiota siitä, mitä kauheaa tulee tapahtumaan tai miltä hirviö näyttää. Eräällä tavalla lukija siis osallistuu tarinaan ja täyttää mielensä erilaisilla kauhuskenaarioilla.

Pelko on siis sekä hirviön että asioiden todellisen laitojen pihtaamista. Toisaalta Kingin pelko voi kaiketi olla samankaltaista myös kuin aristoteelinen pelko, lähestyvän vaaran jännitystä ja toisaalta se voi ehkäpä olla samankaltaista kuin mysteerin aiheuttama ahdistus.

5. Inho

Kun pelko on psyykkistä, inho, vastenmielisyys, ällötys ja yökötys ovat fyysisiä kokemuksia. King käyttää esimerkkinä inhosta kohtausta Alien-elokuvasta, jossa rapumainen olento levittäytyy henkilön naamalle, ja jossa olento syöksyy henkilön rintakehän läpi päivällispöydässä. Tällöin elokuvakatsoja kääntää katseensa pois ennemminkin inhosta kuin kauhusta.

Alien

King pyrkii ensisijaisesti pitkittämään lukijan pelkoa mahdollisimman pitkään, koska kun hirviö on näytetty, katsoja ei enää osallistu hirviön kauhistuttavuuden kuvitteluun omassa mielessään, vaan tottuu hirviöön ja näkee hirviön vähemmän pelottavana.

”Yritän pelotella lukijaa. Mutta jos en kykene pelottamaan häntä, yritän kauhistuttaa häntä; ja jos en pysty kauhistuttamaan häntä, kokeilen inhottamista. En ole ylpeä”, King kirjoittaa. Hänen mielestään katsojelle parasta olisi tuottaa ensisijaisesti pelkoa, sen jälkeen kauhua ja viimeisenä inhoa.

6. Helpotus

Sotaelokuvassa ei voi olla vain sotakohtauksia tai rakkauselokuvassa vain rakkauskohtauksia, koska elokuva kävisi puuduttavaksi. Niinpä kauhuelokuvakaan ei voi tuottaa koko ajan pelkoa. Katsojan pitää saada välillä helpotusta kauhusta. Huumori on usein tuo keino, joka tuo helpotuksen katsojan ahdistukselle.

Komedialla ja kauhulla onkin pitkä yhteinen historia. Se on jopa oma genrensä – kauhukomedia. Kauhun ja naurun yhteys voi olla ihmiseen sisäänrakennettu: Kun joku säikäyttää sinut, sitä seuraa usein naurun purskahdus.

Hauskaa Halloweenia!

Kuvauksista kuvaukseen

Elokuvakäsikirjoitukseen kirjoitetaan minimimäärä kuvausta. Romaanikirjailija tekee lähes päinvastaisesti, hän on yhden ihmisen kuvausryhmä, jonka luotava kuvaamansa maailman jokainen piirre. Elokuvassa katsoja näkee ja kuulee tapahtumat, romaanissa kuvaus saa lukijan osallistumaan tarinaan kaikilla aisteillaan. Käsikirjoittajana minua kiinnostaa se, mitä kaikkea kirjailija pohtii kuvausta kirjoittaessaan.

Paikat on voitu suunnitella vaikuttamaan ihmisiin. Baarit on suunniteltu rentoutumispaikoiksi tai iskupaikoiksi, kirkot julistamaan Jumalan suuruutta ja kaupat herättämään ostajan mielihaluja. Esimerkiksi kerran kiersin supermarkettia tunnin, kun haistoin tuoreen leivän tuoksun. Kaupasta ei löytynyt tuoretta leipää, eikä siellä todennäköisesti edes pystytty lämmittämään leipää. Fiktiossakin yhtenä tavoitteena voi olla se, että kirjoittaja suunnitelee paikat vaikuttamaan henkilöhahmoon.

Merkittävät paikat

Kirjailija Annie Proulx on puhunut paikkojen merkittävyydestä tarinoissaan. Proulx’in Laivauutisissa päähenkilö Quoyle menee ensimmäistä kertaa Newfoundlandiin, josta hänen perheensä on lähtöisin. Quoyle, joka on kokenut itsensä joka paikassa isoksi ja kömpelöksi, huomaa heti saarelle tultuaan, että hänen ruumiinrakenteensa sopii oivallisesti tuulisiin olosuhteisiin. Yhtäkkiä hän ei enää olekaan iso ja kömpelö, vaan hän loksahtaa maisemamaan kuin avain lukkoon.

Laivauutisia kansiRuotsinsuomalaisten lippuKarjalan vaakuna

Minulle on käynyt jokseenkin samalla tavalla kahdesti. Olen syntynyt Ruotsissa ja siksi olen kokenut itseni Ruotsissa suomalaiseksi ja Suomessa ruotsinsuomalaiseksi. Kun paluumuutimme Suomeen, solahdin Suomeen ja suomen kieleen kuin avain lukkoon. Kaikki puhe ympärilläni muuttui sillä sekunnilla ymmärrettäväksi ja oleminen helpottui.  Alkuperäni takia kuvittelin kuitenkin olevani sekä maaton että juureton.

Sitten melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin sukuni teki bussimatkan rajantakaiseen Karjalaan. Kävimme vanhoilla kotitaloilla ja viimeisenä talossa, jossa äitini on syntynyt. Yhtäkkiä kaikki alkuperääni liittyvät hahmottumattomat tarinat, paikat ja ihmiset löysivät taianomaisesti muodon ja sijainnin. Kaikkeen siihen, mikä oli vuosikausia leijallut selvittämättömänä ympärillä, tulikin yllätäen järkeä. Juureni tulivat näkyviin.

Kotitalo KarjalassaKotitalo Karjalassa 2Äidin synnyinkoti

Kumpikin kokemus on ollut niin merkittävä minulle, että haluan kirjoittaa niistä tarinoita. Toisinaan voi ollakin hyödyllistä pohtia sitä, mitkä olleet minulle merkittäviä paikkoja. Sen jälkeen voi siirtyä miettimään, mikä on tarinani kannalta merkityksellinen paikka. Mitä tapahtumien kuvaus kyseisessä paikassa tarkoittaa tarinan ja henkilöiden kannalta? Miten kuvauksella on toimeenpaneva vaikutus romaanissa?

Paikka esteenä

Paikka  voi synnyttää henkilölle esteen, tuntemuksen tai ajatuksen, jotakin, jota henkilön on vastustettava, kannatettava tai koettava. Paikka voi asettaa henkilön johonkin tilanteeseen, samaan tapaan kuin tarinan henkilötkin. Esimerkiksi kun me muutimme Haningesta, Ruotsista Suomeen Lohjalle, muutin samalla keskelle ylätalon ja alatalon pihasotaa.

HaningeRuotsin lippu Lohja Suomen lippu

Koulumatkat oli kuljettava varoen, ettei kohtaisi alatalon poikia, vihollista. Kaikesta sotatoimista huolimatta tutustuin yhteen alatalon poikaan ja hänen siskoonsa. Meistä tuli salaisia ystäviä. Sitten joku alatalolainen näki meidä yhdessä. Ylätalon päällikkö otti vangiksi salaisen ystäväni ja pakotti minut lyömään häntä varmistaakseen joko lojaalisuuteni tai rangaistaakseen minua. Ennen löyntiä salainen ystäväni kuitenkin supisi: ”Lyö ohi ja mä feikkaan loput.” Hämäyksemme meni täydestä ja ”nyrkistä” saanut ystäväni vieri näyttävästi pienen mäen alatalon pihaan.

Henkiilöillä voi olla voimakkaita mielipiteitä paikasta. Kenelle se kuuluu? Mikä on hyvää paikassa? Mitä henkilön mielestä pitäisi muuttaa paikassa? Samaan tapaan voi asunnottomien asuntolan rakentaminen olla kannatettavaa moraalisesti, kunhan sitä ei rakenneta omalle asuinalueelle. Lapset ovat ihanan seikkailullisia, kunhan naapurin vuokratalon lapset eivät seikkaile oman taloyhtiön pihalle leikkimään.

Muutoksen kuvaaminen

Paikka värittyy ajatusten ja tunteiden kautta. Kun ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen, menin ensimmäistä kertaa saunomaan Café TinTin Tangon saunaan ja jätin pikkuisen pesuhuoneeseen kopassa nukkumaan. Muistan saunasta vain sen, kuinka huolestuneena tähyilin koko ajan huurtuneen lasioven etsien merkkejä heräämisestä sekä kuuntelin kahvilan hälinää erottaakseen heti ensimmäisen merkin itkusta.

Kun ajatukset ja tunteet vaihtuvat, paikka näyttäytyy erilaiselta. Esimerkiksi kun 18-vuotiaana pääsin armeijasta lomille, näkymät auton ikkunnassa olivat aina iloisia ja riemukkaita. Loman päätyttyä sama reitti takaisin kasarmille oli synkkä ja masentava. Samaan tapaan tarinoissakin voi kertoa tilanteesta ja henkilöstä palaamalla samaan paikkaan myöhemmin ja näyttää, mikä on muuttunut.

Valmisteilla olevassa romaanikäsikirjoituksessani kuvaan, mikä oli karjalaisten evakkojen kokemus maisemista heidän lähtiessään evakkoon. Samaan hengenvetoon näytän, miltä maisemat vaikuttavat pitkän poissaolon jälkeen. Muutoksen kuvaamisella voi välttyä staattisuudelta tai asioiden listaamiselta. Lisäksi hahmojen henkilökohtainen side tekee kuvaamisesta tärkeämpää.

KauppaNeilikka

Kun vuosien jälkeen käväisin Lohjalla, lapsuuteni kotikaupungissa, suuri ala-aste olikin pieni ja matala rakennus. Muistin sen, mitä lapsena ajattelin kiusaamisesta koulun vessoissa, pakkosyömisestä ruokalassa tai verenmakuisesta polttopallosta liikuntatunnilla. Samalla ajattelin tapahtumista kokemuksen tuomalla ”viisaudella”. Päässäni paikka värittyi lapsen ja aikuisen näkökulmilla. Kun kirjoitan jonkin paikan tarinaan, mietin aina voiko sitä käyttää uudestaan ja onko jokin muuttunut henkilön tavassa katsoa kyseistä paikkaa.

Kuvaus voi tapahtua myös kahden täysin eri henkilön näkökulmasta. Tällöin kuvaukseen voi syntyä mielenkiintoinen ristivalotus, koska henkilöillä on todennäköisesti erilaiset arvot, mielipiteet ja tunnetilat. Muutos ja vertailu voivat tuottaa kuvaukseen tarvittavaa dynaamisuutta, jännitettä ja tiettyä vaihtelua.

Kolme yksityiskohtaa

Stephen King kirjoittaa teoksessaan Kirjoittamisesta, ettei kuvauksessa ole aina kyse siitä, kuinka kuvataan, vaan monesti kyse on siitä, kuinka paljon kuvataan. Liian ohut kuvaus jättää lukijan hämmentyneeksi ja likinäköiseksi. Liiallinen kuvaus hautaa lukijan yksityiskohdillaan ja kuvillaan. Kingin mukaan hyvä kuvaus koostuu muutamasta hyvin valitusta yksityiskohdasta.

Stephen King KirjoittamisestaStephen King On Writing Stephen King On Writing

King kertoo, että kun hän halusi kirjoittaa kohtauksen New Yorkissa sijaitsevaan lempiravintolaansa, neljä asiaa putkahtivat mieleen: (a) baarin hämäryys ja takaseinän peilin kirkkaus. (b) sahanpuru lattialla, (c) sarjakuvakarikatyyrit seinällä sekä (d) paistuvan pihvin ja kalan tuoksu. Kingin mukaan enempää ei tarvita kohtauksen kirjoittamiseen. Tärkeää on tarinan kertominen, eikä paikan kuvaaminen.

Kingin mukaan yleensä ensimmäisenä mieleen nousevat yksityiskohdat ovat toimivimpia. Ne ovat jääneet mieleen ja ne jäävät ehkä sen takia myös lukijan mieleen. Kun kirjoitan, niin minusta itsestäni on hauska ajatella paikka kahdesta näkökulmasta, turistin ja paikallisen. Jos olen turisti, mitkä kolme yksityiskohtaa huomaan. Entä jos olen paikallinen, mitkä sitten. Lopuksi pohdin, mitkä kolme yksityiskohtaa ovat sellaisia, jotka vain henkilöhahmo voi huomata ja palvelevatko ne tarinankerrontaa.

Kenen elokuvia tutkit, sen maailmaa tuotat

kenen elokuvia tutkit, sen maailmaa tuotat.png

Kun kävin New Yorkissa, jäin pois Harlemin asemalla. Oli kesäkuun 19. päivä ja kaduilla kulki paraati. Pysähdyin Apollo-teatterin kohdalla ja kysyin vieressä seisovalta naiselta syytä juhlintaan. Kyseessä oli Juneteenth. Juhlittiin orjuuden loppumista.

Kesäkuun 19. päivänä1865 viimeisetkin orjat Texasissa saivat lopulta tiedon orjuuden lakkauttamisesta ja sen myötä vapauden – tosin kaksi ja puoli vuotta myöhässä, sillä kukaan ei ollut kertonut heille vapauttamisesta. Vieressä seisova nainen oli tuonut tyttärensä Washingtonista Harlemiin opettakseen tälle mustien historiaa. Samalla myös minulle.

Sokea ja tietämätön

Jokainen Harlemin kadulla myytävä kirja oli mustan kirjoittama. Miten minä en tuntenut yhtäkään niistä, saati tunnistanut kirjailijan nimeä? Apollo-teatterissakin mustat näyttelivät mustille mustia puhuttelevaa näytelmää. Toisaalla oli teatteri valkoisille ja valkoisia puhutteleva näytelmä. Tajusin yhtäkkiä hyvinkin selvästi, että olin valkoinen. Siihen valkoisuuteeni liittyi sokeutta ja tietämättömyyttä.

Salaam BombayMonsoon WeddingNamesake

Tuntematon ja näkymätön

Jatkoin matkaa Columbian yliopiston liepeille, jossa sijaitsi yöpaikkani. Se oli iranialaisamerikkalaisen professorin Hamid Dabashin luona. New York -kokemuksen tästä tekee sen, että Dabashin seinänaapuri oli Mira Nair, intialainen elokuvaohjaaja, joka on tehnyt sellaiset suosikkifilmini kuin Salaam Bombay!, Monsuunihäät ja Kaima.

Dabashi on kirjoittanut useita kirjoja elokuvista. Hän kertoi myös toimineensa Ridley Scottin neuvonantajana Kingdom of Heaven -elokuvan kohdalla. Dabashin mukaan Iranissa tehdään joka vuosi yli 80 elokuvaa. 80! Mietin, että miten oli mahdollista, etten ollut nähnyt pitkään aikaan yhtään iranilaista elokuvaa? Miksi suuri elokuvamaa oli minulle tuntematon ja näkymätön? Onneksi Dabashi lahjoitti elokuvakirjansa.

Hamid DabashiHamid DabashiHamid Dabashi

Naiset ja ei-länsimaalaiset

Elokuvan tarina -tv-sarjassa oli monia upeita piirteitä, kuten esimerkiksi sitä, että Mark Cousins pyrkii ottamaan esille niin naisten tekemiä elokuvia sekä ei-länsimaalaisia elokuvia. Samalla, kun oli jännittävää oppia Yasujirō Ozusta, Youssef Chahinestä, Satyajit Raysta, niin minulle oli myös täysin uutta se, että Hollywoodin alkuaikoina suurin osa käsikirjoittajista oli naisia, kuten Lois Weber, Frances Marion, Adela Rogers St. Johns, Bess Meredyth ja Anita Loos.

The Story of FilmThe Story of Film

Miehinen katse peleissä

Olin pelaamatta tietokonepelejä kaksikymmentä vuotta. Viime vuonna ostin Xboxin voidakseni tutkia pelejä kirjaani varten. Yllättävää oli se, että pelit olivat edelleen selvästikin vain miehille tehtyjä. Grafiikka oli silmiä hivelevää, mutta muuten mikään ei ollut muuttunut 20 vuodessa. Elokuvateorian puolelta pälkähti hyvin nopeasti mieleeni Laura Mulveyn käsite ”miehinen katse”. Pelin tarinan kautta katsoin maailmaa miehisen perspektiivin kautta.

Olin vähän huolissani ja etsin netistä, että oliko muita, joita asia vaivasi. Löysin mediakiriitikko Anita Sarkeesian kiinnostavan projektin, jossa hän tutkii naisten stereotypioita videopeleissä. Uskomatonta oli se valtava vihamielisyys, jota Sarkeesian kohtasi netissä miespelaajien taholta ennen kuin hän edes ehti aloittaa projektiaan. Joku jopa teki pelin, jossa Sarkeesiania sai lyödä turpaan.

Tietämätön ja ennakkoluuloinen

Kun kirjoitan tietokirjaa elokuvista, kirjoista ja kirjoittamisesta, en voi ottaa huomioon pelkästään länsimaalaista kulttuuripiiriä, koska silloin teen koko muuta maailmaa näkymättömäksi. Tuotan vain yhdenlaista ja aikaa suppeaa kuvaa. Sellainen tuntuu tietämätöttömältä ja hieman jopa ennakkoluuloiselta.

Ongelma on kahtalainen. Ensinnäkin, en tunne tarpeeksi hyvin maailman elokuvaa. Ja toisekseen, ei ole helppoa saada käsiinsä lähdeteoksia tai esimerkkielokuvia, jotka eivät ole joko eurooppalaisia tai amerikkalaisia.

Osaltaan olen ratkaissut tätä ongelmaa siten, että aion tutkia sellaisia teoksia, jotka ovat puoliksi länsimaalaisia ja puoliksi eivät, kuten Marjane Satrapin omaelämänkerrallisten Persepolis-sarjakuvien kääntymistä animaatioelokuvaksi. Kun kyse on myyttien muunnelmista, perehdyn kiinalaiseen runoon Mulanista sekä siitä tehtyyn amerikkalaiseen elokuvaan. ”Remake”-luvussa aion sukeltaa japanilaisten kauhuelokuvien maailmaan ja niiden uudelleen filmatisointeihin.

Persepolis_iranilainen lapsuuteniPersepolis_KotiinpaluPersepolis_elokuva

Apu paikallaan

Osaatko auttaa minua tässä asiassa? Tiedätkö esimerkiksi anime-sarjakuvia, joista on tehty ei-länsimaalaisia elokuvia? Mikä on sinusta vaikuttavin ei-länsimaalainen kirjasta elokuvaksi -adaptaatio? Osaatko suositella jotakin näytelmästä, tietokonepelistä tai faktatekstistä tehtyä adaptaatiota, joka on tehty Euroopan ja Amerikan ulkopuolella? Ovatko ne miesten tekemiä vai onko myös naisten tekemiä?

5 kirjaa, jotka ovat muuttaneet minua

stay positive.pngKirjat dramatisoivat monesti maailmaa muuttaneita tapahtumia. Mutta kirjakin voi kaiketi muuttaa maailmaa. Eikö kirja omaa samankaltaista voimaa kuin penisilliinin keksiminen, Franz Ferdinandin salamurha tai Rosa Parksin kieltäytyminen luovuttamasta bussissa istumapaikkaansa valkoiselle miehelle 1. joulukuuta 1955?

Kirjat ovat muuttaneet käsityksiämme maailmasta perustavanlaatuisesti, kuten vaikka Chalrles Darwinin Lajien synty tai Sigmund Freudin Unien tulkinta. Kirjat ovat olleet määritteleviä hetkiä jollekin asialle, liikkeelle tai ideologialle, kuten Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli. 

Romaanitkin ovat saaneet ihmisiä tekemään radikaaleja asioita, kuten Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset. Romaani sai ilmestyttyään kymmenet nuoret ihmiset tekemään itsemurhan kirjan päähenkilön tavoin.

Vaikeampi kysymys onkin, että mitkä kirjat ovat muuttaneet minua itseäni. Ehkä ainakin nämä viisi teosta ovat sen tehneet.

Bob Dylan Lyrics1. Bob Dylan: Lyrics 1962-1985.

Laulujen kootut sanoitukset rohkaisivat minua ryhtymään kirjoittajaksi. Sanoissa oli voimaa ja tunnetta. Ne tuntuivat tärkeiltä. Ehkä minulle kävi samalla tavalla kuin käy kertojalle maestron omassa laulussa Tangled Up In Blue.

Then she opened up a book of poems
And handed it to me
Written by an Italian poet
From the thirteenth century
And every one of them words rang true
And glowed like burnin’ coal
Pourin’ off of every page
Like it was written in my soul from me to you
Tangled up in blue

Nykyään ajat ovat toiset ja kaikki sanoitukset löytyvät netistä.

2. Täällä pohjantähden alla

Väinö Linnan trilogia näytti  poikkeavan näkökulman sisällissodan tapahtumiin kuin se, mitä Lohjalla Anttilan yläasteen historian oppikirjat siitä kertoivat. Trilogian luettuani ymmärsin jotain siitä kuka minä olin, mitkä olivat omat taustani – ja ymmärsin ennen kaikkea kirjojen arvon. Halusin opiskella kirjallisuutta.

Ehkä myöhemmin samalla tapaa (vähemmän omakohtaista) silmiä avaavaa oli JFK-elokuva, joka antoi virallisesta totuudesta poikkeavan kuvan John F. Kennedyn salamurhasta.

Tarkkailla ja rangaista3.  Tarkkailla ja rangaista

Ensimmäisenä vuotena yliopistossa olin lähteä takaisin tehtaalle töihin. Sitten käsiini osui Michel Foucault’n teos ja ne ensimmäiset sivut keskiaikasesta kidutuksesta ja kuolemanrangaistuksesta saivat minut kiljahtelemaan ”onnesta”, että voiko tutkimus olla tämmöistä. Olin aivan myyty ja jatkoin opintoja.

(Ok, osallistuin kyllä myös parille huippumielenkiintoiselle luennolle ja sain liudan mukavia kavereita.)

Pelon maantiede4. Pelon maantiede

Anja Kaurasen romaanissa radikalisoitunut feministiryhmä tekee iskuja patriarkaattia vastaan. Romaanin lukeminen, tutkiminen, tutkimiseen liittynyt kirjallisuus sekä oppiaineen opettajat tekivät minusta feministin.

Vihan ja katkeruuden esseet5. Vihan ja katkeruuden esseet

Antti Nylénin essee sai minut lopettamaan lihansyönnin. Mutta liha, minun lihani, oli heikko ja palasin lihansyöjäksi. Nyt ainakin tiedän, että olen moraalisesti väärässä ja Nylén oikeassa. Ja jonain päivänä luen sen pirskatin esseen uudestaan ja teen mitä minun täytyy tehdä.

Entä sinä?

Mitkä elokuvat tai näytelmät ovat muuttaneet sinua? Onko Wiillä tai Kinectillä pelaaminen saanut sinut telkkarin edestä maratonille? Onko valokuva saanut sinut vaihtamaan mielipiteitäsi, kuten amerikkalaisille kävi heidän nähtyään Nick Utin valokuvan lapsista juoksemassa pois napalmi-iskun keskeltä?