Kirjoituslomalla Taalintehtaalla

Kirjoitin eräässä blogitekstissäni, että kirjoittajalle voi antaa lahjaksi esimerkiksi kirjoitusaikaa. Puolisoni luki postauksen – ja arvatkaas mitä? Ikkunan takana lankeaa ilta-aurinko syksyn lehdille. Halot räiskyvät iloisesti takassa. Äsken istuskelin saunassa katsellen merta ja ohi lipuvia purjeveneitä. Olen jo toista kertaa kirjoituslomalla Taalintehtaalla – ja tämä totta tosiaan tuntuu lomalta.

Ensimmäisen kirjoituslomani sain joululahjaksi. Silloin kun lähdin, satoi vettä. Sade oli kuvaavaa, sillä olin henkisesti täysin uuvuksissa. Perille päästyäni kesti kaksi päivää tottua absoluuttiseen hiljaisuuteen. Oli omituista, kun lapset eivät roikkuneet koko ajan molemmissa käsissäni. Viikkoa myöhemmin olin eri ihminen. Olin levännyt ja kirjoittanut käsittämättömän määrän tekstiä.

Monet eri tahot, kuten säätiöt, yhdistykset, liitot ja järjestöt, vuokraavat residenssejä. Kuuluisin kohde lienee Grand-Popon kylässä Beninissä Länsi-Afrikassa sijaitseva Villa Karo. Käsikirjoittajien Killan jäsenen on mahdollisuus vuokrata huoneisto luhtitalosta juuri täältä Taalintehtaalta.

Viime kerralla kun olin täällä, kyseisessä luhtitalossa asusteli sattumoisin kaksi ystävääni – käsikirjoittaja ja nukketeatteritaiteilija. Olimme tulleet tänne toisistamme tietämättä. Vieläkin uskomattomammaksi jutun tekee se, että minulla ja kirjoittajaystävälläni oli yhteinen projekti kesken!

Vaihtoehtona residenssille on yrittää löytää halpa hotelli tai mökki, koska kaikki, mitä kirjoittaja oikeasti tarvitsee on työpöydän, sähköpistokkeen, jääkaapin ja kirjoitusrauhaa… ja tietty meri- tai tunturimaiseman, eli ei se voi olla ihan mikä tahansa ankea koppi.

Mikäli joku ystävistäsi on valmis vuokraamaan oman kotinsa, sen parempi. Puolisoni vuokrasi minulle tämän ystävämme talon. Sama voi toimia muuten työhuoneen kohdalla. Yläkerran naapurini antoivat minun käyttää kotinsa työhuonetta, sillä aikaa kun he olivat töissä. Mahtavia naapureita!

Tai kuten Taalintehtaalla tapaamani ystäväni ehdottivat, että ”joskushan voisi tehdä asuntovaihtareita” eli vaihdetaan viikoksi koteja päittäin, sillä maisemanvaihdos tekee useimmiten terää.

Lasteni syntymän jälkeen oli onni, että törmäsin käsikirjoituskonsultti Pilar Alessandran kirjaan The Coffee Break Screenwriter. Teoksen ajatuksena on kirjoittaa käsikirjoitus 10-minuutin pätkissä, koska monille ihmisille se on ajallisesti ainoa mahdollinen tapa kirjoittaa. Niinpä minäkin tein niin. Kirjoitin aina kuin tilanne salli.

Kirjoitusloma on toinen tapa lähestyä asiaa. Ehkä se on myös hyvä vastapaino lyhyille teksteille. Lasten takia kirjoitusloma ei voi kuitenkaan usein olla viikkoa pidempi. Mutta oli se sitten kuinka pitkä tahansa, se mahdollistaa vähäksi aikaa 10-minuutin tekstien sijaan 10-tunnin tekstit. Ja ehkä se on paras mahdollinen yhdistelmä kirjoittajalle, jolla on kiire, päivätyö, harrastuksia, lemmikkielämiä, ystäviä tai lapsia.

Kirjoitusloma on kahta asiaa – ”kirjoittamista”, mutta myös ”lomaa”. Lomalla ei ole hyvä olla liian ankara itselleen kirjoittamisen suhteen. Mutta ehkä ankara pitää olla sen suhteen, että nukkuu hyvin ja kuntoilee. Joka päivä taistelen sitä vastarintaa vastaan, että pitää mennä lenkille. Ja joka päivä, kun menen, se näkyy positiivisella tavalla kirjoittamisessa.

Lopuksi haluan ehdottaa uutta lomaa hiihtolomien ja pääsiäislomien sekaan – kirjoituslomaa. Ja kun on neljä vuodenaikaa, niin ehkä kirjoittajilla pitäisi olla viikon mittaiset kirjoituslomat kesällä, syksyllä, talvella ja keväällä… ja ehkä pari vielä kesällä.

Ja hei – kaikkien kannattaa blogata joululahjatoiveistaan, koska minä olen saanut jo neljä viidestä lahjaehdotuksestani. En haluaisi kuulostaa kiittämättömältä, mutta missä mun lempielokuvan käsikirjoitus oikein viipyy?

Lippu salkoon ja hyvää kirjoituslomaa!

Finaaliin kansainvälisessä käsikirjoituskilpailussa

TIEDOTE, 17.9.2014

Julkaisuvapaa heti

Finaaliin kansainvälisessä käsikirjoituskilpailussa

Käsikirjoittaja Anders Vacklinin lyhytelokuvan käsikirjoitus Red Run on edennyt finaaliin kansainvälisesti arvostetussa PAGE International Screenwriting Awards -kilpailussa. Voittaja ilmoitetaan lokakuussa.

PAGE Awards on yksi maailman suurimmista käsikirjoituskilpailuista. Tänä vuonna se vastaanotti 6079 käsikirjoitusta 79 maasta. Lyhytelokuva-kategoriassa finaaliin eteni ainoastaan kymmenen käsikirjoitusta. Voittaja saa 25000 dollaria.

Red Run -käsikirjoitus sijoittuu vuoteen 1941 ja siinä kuusikymmentäyksivuotias ja kuolemansairas Signe toteuttaa vaarallisen matkan sodan hävittämän Karjalan poikki palatakseen takaisin kotiinsa.

Anders Vacklin on itse kolmannen polven karjalainen. Hän on ollut kirjoittamassa kahta tietokirjaa Elokuvan runousoppia (2007) ja Television runousoppia (2012). Vacklin on toiminut dramaturgina useissa Yleisradion ohjelmissa. Hän on myös kirjoittamisen opettaja.

PAGE Awardsin merkittävyydestä kertoo se, että huomionarvoinen määrä sijoittuneista käsikirjoituksesta on joko myyty tai optioitu. Näin kävi – tähän mennessä ainoalle kilpailussa menestyneelle suomalaiselle – Leena Juoperille. Valkeakoskelaisen yrittäjän kirjoittama trilleri Death in a Flower Bath sijoittui pronssille vuonna 2012. Kisamenestys poiki Juoperille optiosopimuksen Hollywoodissa toimivan ohjaajan kanssa.

PAGE Awardsia on kiitetty siitä, että kärkipaikan valloittaneet käsikirjoitukset lähetetään yli sadalle Hollywood-tuottajalle ja -portinvartijalle. Lisäksi kilpailun aikana käsikirjoituksia arvioivat alalla toimivat käsikirjoittajat, agentit, managerit ja portinvartijat. Kiitosta ovat saanet ansaitusti myös kisan pyörittäjät­ – Jennifer Berg, Zoe Simmons ja John Evans.

Hyvää syntymäpäivää, Shakespeare

Viime kevään postauksessani Kirjoita kuin Shakespeare pohdin sitä, mitä kaikkea William Shakespearelta voi oppia kirjoittamisesta. Nyt on toisen näytöksen aika, etenkin kun tänään tulee kuluneeksi tasan 450 vuotta siitä, kun bardi syntyi.

Jokainen on kuullut teorioita siitä, että joku muu kuin Shakespeare kirjoitti hänen näytelmänsä. Pääehdokas on Francis Bacon. Ihmetellään, miten Shakespearen kaltainen oppimaton heppu saattoi kirjoittaa maailmanhistorian kuuluisimmat näytelmät. Oppimaton? Ennen kuin Shakespearesta kehkeytyi Englannin kansalliskirjailija, hän oli ensimmäisiä, jotka pääsivät nauttimaan Tudoreiden uudesta, upeasta keksinnöstä – peruskoulusta.

Kuninkaan Uudessa Koulussa tärkeänä pidettiin latinan kielen opiskelua. Opettajat panivat oppilaat esittämään Terentiuksen ja Plautuksen komedioita. Esityksellisen kielikylvyn sivutuotteena oppilaat saivat sukeltaa hurjiin tarinoihin villeistä lapsista, petollisista palvelijoista ja prostituoiduista. Opetusmetodi synnytti lahjakkaita näyttelijöitä ja näytelmäkirjailijoita, kuten Ben Jonsonin, Christopher Marlowen ja – William Shakespearen.

Tässä on viisi seikkaa, jotka William Shakespeare ehkäpä oppi näytelmien kirjoittamisesta peruskoulun penkillä ja myöhemmin Lontoon eläväisessä näytelmä-näyttämöllä:

1. Esitä kysymyksiä, poista selitykset

Kun tutkii italialaisen Giraldi Cinthion Hecatommithia, Othellon alkuperäistekstiä, käy ilmi se, että Shakespeare on poistanut tarinasta kaikki selitykset sille, miksi Jago juonittelee Othellon päänmenoksi. Juonitteliko Jago sen takia, että Cassio on saanut Jagon sijaan luutnantin paikan? Tekikö hän tihutyönsä rasismin takia, sillä vaikka Othello on Venetsian joukkojen kenraali, joka taistelee turkkilaisia vastaan, hän on myös mauri? Shakespeare ei kerro vastausta, mutta Cinthio kertoo. Jago on rakastunut Desdemonaan ja on itse mustasukkainen.

Kun emme tiedä liikaa, Shakespeare ja hänen näytelmänsä voivat olla mitä me haluamme. Mahdollisesti rasistisen tarinan voikin nähdä tarinana rasismista. Vähän niin kuin Kuinka äkäpussi kesytetään voi nähdä tarinana seksismistä. Näin ollen katsoja saa osallistua tarinan luomiseen. Me saamme tavallaan kirjoittaa Shakespearen kanssa.

Othellon tapettua Desdemonan ja itsensä Venetsian valtion virkamiehet tivaavat Jagon motiivia, mutta Jago kieltäytyy kertomasta, jopa kidutuksen uhatessa:

Te tiedätte / Min tiedätte.

2. Juoni syntyy henkilön heikkoudesta

Niin lahjakas kuin Shakespeare olikin, hän ei tuntunut osaavan kirjoittaa juonta. Niinpä hän varasti juonet vanhoista tarinoista. Kesäyön unelma on ilmeisesti ainoa näytelmä, joille ei ole alkuperäistekstiä. Shakespeare osasi kuitenkin kirjoittaa henkilöitä, vaikka hän nykyisyyden mittapuulla tuntuu useasti rikkovan hahmojen sisäisiä ja ulkoisia piirteitä juonen kustannuksella.

Tästä huolimatta Shakespeare pelasi henkilöidensä heikkouksilla. Lempeän Hamletin täytyy kostaa isänsä murha. Othello tuhoutuu mustasukkaisuutensa takia. Kuningas Henrik V:ssä remuamisesta nauttivan Halin täytyy luopua kepeästä elämästään ja kasvaa sotapäälliköksi. Halin on valittava väärän isänsä Falstaffin ja oikean isänsä, kuninkaan, välillä.

Toisaalta Shakespearea kiinnosti se, mitä ihminen tekee, kun hän ei voi enää vaikuttaa kohtaloonsa ja loppu lähestyy. Henrik V:ssäkin Hal ei voi nukkua ennen taistelua ylivoimaista Ranskan armeijaa vastaan. Hän kulkee sotamiestensä parissa ja aamulla – ennen kun tapahtuu ihme ja englantilaiset voittavat, hän pitää Crispianuksen päivän puheensa:

Me harvat, me onnellisen harvat, veljet kaikki.

3. Tee hyviä taloudellisia päätöksiä

Kun vuokranantaja kieltäytyi vuonna 1559 jatkamasta vuokrasopimusta sellaisilla ehdoilla, jotka The Lord Chamberlain’s Men olisi ollut valmiit hyväksymään, seurue purki talvisena yönä teatterirakennuksen. Myytti kertoo, että he siirsivät puutavaran vielä samana yönä jäätyneen Thamesin poikki, mutta todellisuudessa puut varastoitiin talveksi. Shakespeare oli yksi tämän projektin seitsemästä arkkitehdistä, sijoittajasta ja uuden teatterin, Globen, omistajasta.

Menestyttyään seurue osti Blackfriars-rakennuksen Lontoon keskustasta talvikodikseen. Asukkaat vastustivat. Heidän mukaansa teatterista takapihalla seuraisi jumalanpalveluksia häiritsevää soittoa, kaoottista liikennettä, kuljeskelijoita, ruton uhkaa. Seurueelle sijainti oli kuitenkin rahasampo, joka myös nosti näyttelijöiden sosiaalista statusta. Sisätila mahdollisti intiimimmät näytelmät ja uudenlaisen visuaalisuuden, kuten valaisun kynttilöillä, päivän valolla ja kuulla. Shakespearekin teksteihinkin tulee uutta intiimiyttä ja visuaalisuutta.

Shakespeare osallistui seurueen talouden hoitoon. Hän tiesi, miten rahaa tehdään ja hän rikastui samalla kun hänen useat hänen kirjailijakollegoistaan tuhlasivat kaikki rahansa ja kuolivat pennittöminä. Shakespeare kirjoittaa Kuningas Henrik IV:n, toisen osan epilogissa näytelmästä bisnesseikkailuna, johon katsoja on sijoittanut:

Jos keinotteluni ei onnistu, niin joudun minä vararikkoon ja te, hyvät velkojani, saatte tappion kärsiä.

4. Tutki yleisön käyttäytymistä

Globe veti 3000 katsojaa kerralla. Se tavoitti siten enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi kirjat. Teatteria pidettiin potentiaalisesti vaarallisina. Väkijoukko saattoi muuttua väkivaltaiseksi ja rynnätä ylempiensä kimppuun. Puritaanit olisivat halunneet sulkea teatterit kokonaan, koska teatterit kuuluivat samaan kategoriaan kuin baarit, bordellit, uhkapelit ja karhu-tappelut. Vuosia myöhemmin puritaanit onnistuivatkin tavoitteissaan.

Ylhäisölle väkijoukko oli synonyymi roskasakille. Ihmisiä saatettiin pakkovärvätä sotaan heidän tullessaan ulos teatterista. Shakespearekin todisti montaa kertaa tällaisia pakkovärväyksiä ja kirjoitti niistä Henrik V:ssä, jossa Falstaff värvää kyläläisiä armeijaan. Henrik V on ehkäpä jonkinlainen fantasia siitä, miten lordi Essexin huonosti päättynyt Irlannin sotaretki olisi pitänyt mennä. Näin Shakespeare ehkä osui samassa näytelmässä sekä yleisönsä pelkoihin ja haluihin.

Vaikka Shakespeare arvosti yleisöään kirjoittamalla monitasoisia näytelmiä, hän toisaalta tuntui ajattelevan väkijoukoista samalla tavalla kuin ylhäisö. Yhtäältä väkijoukolla on mahti repiä ja tuhota, ja toisaalta se tottelee voimaa ja pakenee väkivallan edessä. Coriolanuksessa ailahtelevat kansalaiset äänestävät juuri sen mukaan mihin heitä manipuloidaan. Julius Caesarissa kansalaisia manipuloidaan retoriikan keinoin. Antonius vaihtaa väkijoukon mielipiteen puheellaan ja toistamalla monta kertaa vastakkaisen ajatuksen:

On Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies.

5. Pohjaa poliittiseen tilanteeseen

Kun asuu diktatuurissa ja tekee taidetta, kuten Shakespeare tai Andrei Tarkovski, täytyy olla varovainen sen suhteen, miten kommentoi ajan poliittista tilannetta, ettei pää joudu seipään nokkaan tai junamatkalle Siperiaan. Shakespearen piti viedä jokainen näytelmä sensuurin tarkastettavaksi ja oli täysin mahdotonta kommentoida senhetkistä poliittista tilannetta.

Mutta sekä historiallisten näytelmien kirjoittaminen että tapahtumapaikan sijoittaminen esimerkiksi Venetsiaan mahdollisti sensuurin kiertämisen ja yhteiskunnallisen kommentoinnin. Julius Caesar on nähty kannanottona siihen, että kuoleman varjostama kuningatar Elisabet kieltäytyi nimeämästä seuraajaansa ja Englannissa pelättiin sisällissodan mahdollisuutta.

Macbeth on näytelmä noidista, skottikuninkaasta, jonka korvaan vaimo kuiskaa moraalittomia ajatuksia. Ja Macbeth on kirjoitettu noidista kirjoittaneelle skottikuninkaalle, Jaakko I:selle, jonka korvaan pelättiin kuiskuttelevan katolinen eli vääräoppinen vaimo Anne Tanskalainen. Kuulusteltuaan itse ”noitia” Jaakko uskoi, että noidat saivat voimansa seksistä paholaisen kanssa. Myös Macbeth on tarina murhasta ja seksistä.

Macbethissa on myös kuuluisa Huomenna, huomenna, huomenna -puhe:

Elämä vaan on varjo kulkevainen,

Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä

Rajuupi aikansa ja katoo sitten;

Tarina on se, hupsun tarinoima,

Täynn’ ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla.

Tänään, Shakespearen 450-vuotissyntymäpäivänä, me olemme kunnioittavasti eri mieltä. Näyttelijä ei ollut raukka, eikä hän tule ikinä katoamaan näyttämöltä. Tarinat ovat Shakespearen tarinoimia, täynnä ilmaa, tulta – ja täynnä mieltä.

Lisää Shakespearea:

Kirjailija Miina Supisella on mahtava blogi Shakespearen näytelmistä.

Maksullinen BBC iPlayer (Global) on laittanut eetteriin liudan BBC:n tekemiä Shakespeare-adapataatioita.

Digital Theatre on sivusto, jonka kautta voi ostaa ja vuokrata katseluoikeuden joihinkin kuvattuihin lontoolaisiin teatteriesityksiin – ja siis myös muutamiin Shakespearen näytelmiin.

Semifinaaleihin BlueCat-käsikirjoituskilpailussa

Sunnuntaina julkaistiin semifinaaleihin valitut lyhytelokuvien käsikirjoitukset BlueCat Screenplay -kisassa.

En ensiksi löytänyt nimeäni semifinaaleihin valittujen joukosta, koska en uskonut sen siellä olevan. Siellä se kuitenkin oli! Käsikirjoitukseni Red Run oli edennyt semifinaaleihin.

Nyt kisassa on enää kaksi prosenttia jäljellä, eli 34 kirjoittajaa kaikista niistä 1602 kirjoittajasta, jotka alun perin osallistuivat lyhytelokuvan käsikirjoituksella kilpailuun.

Finalistit ilmoitetaan huhtikuun alussa ja lopullinen voittaja huhtikuun puolessa välissä.

Tästä voit lukea aiemman tiedotteeni kilpailusta.

Ja tässä on linkki kilpailun kotisivuille.

Ja Oscarin saa… osa II

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pamahtaa suomalaisiinkin tv-ruutuihin maailman suurin elokuvapalkintojen gaala eli Oscarit. Viime vuonna osallistuin Oscar-huumaan kirjoittamalla kaksi postausta, joissa yritin arvata, mitkä elokuvat voittaisivat Oscarin sekä alkuperäisestä käsikirjoituksesta että adaptaatiosta.

Tänä vuonna vaihdan kategoriaa ja yritän ennustaa voittajan lyhytelokuvien kategoriasta, etenkin kun ehdokkaana on suomalainen elokuva – Pitääkö mun kaikki hoitaa? Suomen lisäksi mukana on neljä muuta kilpailijaa – Espanjasta, Ranskasta, Tanskasta ja Englannista. Elokuvat voi ostaa iTunesista.

Aquel No Era Yo (That Wasn’t Me)

Esteban Crespo, Espanja

LOGLINE: Paula, espanjalainen avustustyöntekijä kohtaa afrikkalaisen lapsisotilaan, Kaneyn.

KOMMENTTI: Neljässä ja puolessa päivässä kuvattu ja Goya-palkinnon saanut filmi on sekä sotaelokuva että yhteiskunnallinen elokuva sodan seurauksista. Mutta kaikkein eniten se on tragedia: henkilöt kokevat epäoikeudenmukaista kärsimystä ja katsoja säälii henkilöitä, mikäli pystyy shokin alta tunteita tuntemaan. On jotenkin yllättävää, että Paulasta tulee päähenkilö, koska Paulan aviomies luo alussa suhteen Kaneyhin jalkapallotarroille ja osoittaa muutenkin päähenkilölle ominaista rohkeutta. Ehkä aviomiehen repliikkejä olisi voinut antaa hyvin Paulalle ja siten tunnekokemus olisi voinut olla entistä voimakkaampi.

Avant Que De Tout Perdre (Just Before Losing Everything)

Xavier Legrand & Alexandre Gavras, Ranska

LOGLINE: Miriam jättää väkivaltaisen aviomiehensä ja hakeutuu lastensa kanssa turvaan työpaikalleen – paikalliseen supermarkettiin.

KOMMENTTI: Pidin siitä, että elokuva käsittelee vakavaa yhteiskunnallista ongelmaa – naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Suoranaisen väkivallan sijaan se keskittyy näyttämään pako-tarinan, vaikka tällä kertaa takaa-ajaja ei vielä tiedä olevansa takaa-ajaja. Trilleri-genre pysyy alusta saakka voimakkaana. Viehättävää on se, että katsoja hyppää keskelle tarinaa ja tempautuu siksi tehokkaasti tarinan vietäväksi. Jotain on pielessä alusta saakka ja joko tilanteet etenevät tai henkilöt liikkuvat paikasta toiseen luoden voimakkaan jännityksen tunteen. Elokuvan nimikin Juuri ennen kun menettää kaiken on hyvin valittu, koska se kertoo, että Miriam on tärkeässä tilanteessa elämässään ja hän voi joko menettää kaiken tai olla menemättä.

Helium

Anders Walter & Kim Magnusson, Tanska

LOGLINE: Kuoleva poika saa lohtua tarinoista taianomaisesta maasta nimeltä Helium, joita hänelle kertoo sairaalan talonmies.

KOMMENTTI: Kuolemansairaan lapsen ja fantasiamaailman sekoittaminen tuo poikkeuksetta mieleen Veljeni Leijonamielen ja Korpun. Ehkä Heliumin esikuvana onkin on ollut Nangijala, mutta leirinuotiot ovat vaihtuneet leijuviin saariin ja Joonatanista on tullut Enzo, sairaalan talonmies. Kun ajattelee Veljeni Leijonamieltä tulee mieleen sellaisia asioita, kuten ehkä Heliumissakin olisi voinut olla kyse kaksikosta, joilla on jo valmiiksi syvä rakkaussuhde, kuten veljeksistä. Perhepiirissä pitäytyminen olisi voinut lisätä tunnetta. Ehkä päähenkilö olisi voinut olla kuoleva poika, eikä Enzo, kuten se nyt tuntuu olevan. Enzo käsittelee tarinoilla osaksi kauan sitten tapahtunutta veljensä kuolemaa. Tarinat tuntuvatkin enemmän tärkeiltä Enzolle kuin kuolevalle pojalle, vaikka poika toisin väittääkin. Vaikka myönnettäköön, että on omaperäisempää kertoa kuolevasta lapsesta, talonmiehestä ja Heliumista kuin toistaa Astrid Lindgrenin rakastettu tarina.

Pitääkö mun kaikki hoitaa? (Do I Have to Take Care of Everything?)

Selma Vilhunen & Kirsikka Saari, Suomi

LOGLINE: Sini yrittää epätoivoisesti saada perheensä valmiiksi häihin, mutta sekä hänen aviomiehensä että lapsensa häiritsevät hänen yrityksiään.

KOMMENTTI: Nauroin ääneen, kun mies muotoilee partaansa tai kun lapset ilmestyvät paikalle naamiaisasuissa. Kuten jo elokuvan nimi – Pitääkö mun kaikki hoitaa? – antaa ymmärtää kyse ei ole vain lapsiperheen vaikeasta aamusta, vaan taustalla on isompi yhteiskunnallinen aihe – naisten ja miesten erilaiset roolit perheessä. Naisten odotetaan hoitavan kotiin liittyvät asiat, kun taas miehelle on ok vain nauttia rauhassa aamukahvia ja keskittyä sanomalehden lukemiseen. Naisen täytyy huolehtia, että lapsille löytyy puhtaat vaatteet ja miehen ei tarvitse erottaa edes mekkoa yöpaidasta. Hauskuuden lisäksi elokuvassa on paljon erityistä, jotka erottavat sen hyvällä tavalla muista ehdokkaista, kuten  lämminhenkinen sävy ja persoonallinen ilmaisu suhteessa muihin ehdokkaisiin.

The Voorman Problem

Mark Gill & Baldwin Li, Englanti

LOGLINE: Psykiatri kutsutaan vankilaan tutkimaan vanki nimeltä Voorman, joka uskoo olevansa jumala.

KOMMENTTI: Elokuvan tähti on Konttorista ja Hobitti-elokuvista tututuksi tullut Martin Freeman. Tarinan komedia syntyy sen yliluonnollisesta elementistä – pakkopaitaan sidottu vanki onkin jumala ja hän kohtaa rationaaliseen järkeen luottavan psykiatrin. Jännää tässä elokuvassa on se, että se ei ehkä tunnu lyhytelokuvalta, vaan pitkän elokuvan alulta ja ehkä se on osaksi sellaiseksi tarkoitetuttukin. Se virittelee sellaisia teemoja, kuten ”viihde toisten kustannuksella”. Elokuvan lopussa psykiatri huomaa olevansa pakkopaidassa ja jumala on ottanut psykiatrin elämän itselleen. Kun tuo kiehtova keskeinen ongelma syntyy, elokuva päättyy. Ehkä tekijät tietävät, miten tarina jatkuu ja nyt Oscar-ehdokkuuden jälkeen on helpompaa löytää rahoitusta puuttuvalle osalla.

Ja Oscarin saa… Selma Vilhunen ja Kirsikka Saari!

Tuffi Filmsin elokuva on Elli Toivoniemen tuottama ja sen voi katsoa vielä muutaman päivän ajan Yle Areenasta.

Neljännesfinaaleihin kansainvälisessä käsikirjoituskilvassa

TIEDOTE, 19.2.2014

Julkaisuvapaa heti

Neljännesfinaaleihin kansainvälisessä käsikirjoituskilvassa

Käsikirjoittaja Anders Vacklinin lyhytelokuvan käsikirjoitus Red Run on edennyt nelljännesfinaaleihin kansainvälisesti arvostetussa BlueCat Screenplay -kilpailussa. Lopullinen voittaja ilmoitetaan huhtikuussa.

BlueCat Screenplay Competition on yksi maailman merkittävimmistä käsikirjoituskilpailuista. Tästä kertovat myös suuret osallistujamäärä ja isot palkinnot. Pitkän elokuvan sarjaan lähetettiin 4060 käsikirjoitusta. Lyhytelokuvien sarjaan osallistui 1602 käsikirjoitusta. Pääpalkinto pitkän elokuvan kategoriassa on 15000 dollaria ja lyhytelokuvien kategoriassa se on 10000 dollaria.

Red Run -käsikirjoitus sijoittuu vuoteen 1941 ja siinä kuusikymmentäyksivuotias ja kuolemansairas Signe toteuttaa vaarallisen matkan sodan hävittämän Karjalan poikki palatakseen takaisin kotiinsa.

”Tämä on loistava käsikirjoitus, joka on värikkäästi kirjoitettu. Se purkaa tarinan sen peruselementteihinsä, mikä tekee Signen ja Eliaksen matkoista äärimmäisen universaaleja. Tarina sijoittuu toiseen maailmasotaan, mutta samat tunteet pätevät kaikissa ajoissa ja paikoissa.” – Lainaus kilpailun palautteesta

Anders Vacklin on itse kolmannen polven karjalainen. Hän on ollut kirjoittamassa kahta tietokirjaa Elokuvan runousoppia (2007) ja Television runousoppia (2012). Vacklin on toiminut dramaturgina useissa Yleisradion ohjelmissa. Hän on myös kirjoittamisen opettaja.

BlueCat Screenplay -kilpailua pidetään yhtenä tärkeimmistä käsikirjoituskilpailuista. Se on tuonut kirjoittajalahjakkuuksia suuremman yleisön tietoisuuteen jo vuodesta 1998. Suomalainen Timo E. Peltonen voitti kisan vuonna 2008 pitkän elokuvan käsikirjoituksellaan The Piano Tuner. Kilpailun on perustanut Love Liza -elokuvan kirjoittanut Gordy Hoffman. Elokuvassa näytteli pääosaa hänen veljensä, hiljaittain menehtynyt näyttelijä Philip Seymour Hoffman. 

Linkki: Kilpailun kotisivut

Positiivista kirjoitusvuotta 2014!

Mitä kirjoittamiseen tulee, olen yleisesti ottaen aika optimistinen tyyppi. Uskon, että ennen pitkää tarinani ihastuttaa portinvartijat, ja että ne myöhemmin löytävät suuremman yleisön. Optimismi tuo mukanaan hyviä asioita. Optimistina yritän enemmän, kirjoitan enemmän, ryhdyn helpommin eri asioihin, olen varmempi onnistumisestani ja ongelmien tullessa kieltäydyn lannistumasta.

Olen ollut kirjoittaja ala-asteelta lähtien ja vain kerran aikuiselämäni aikana olen harkinnut kirjoittamisen lopettamista. Silloin päätin täyttää kirjoittamisesta vapautuneen ajan pelaamalla videopelejä, mutta pohdin kuitenkin samalla syitäni lopettamiselle. Syyni olivat pelkoja. Pelkoni liittyvät juuri siihen, etten ehkä ikinä löydä omaa julkaisukanavaani, yleisöäni – ja vielä henkilökohtaisemmalla tasolla – en ehkä ikinä löydä omaa ääntäni tai saa kirjoittaa tarinoitani. Ja vielä turhamaisemmalla tasolla – en pysty näyttämään muille, mihin minusta on.

Jokainen on kriitikko, paitsi dramaturgi

Kirjoittaminen on positiivinen tapahtuma. Siinä tuotetaan jotakin mitä ei aiemmin ollut olemassa. Ja kuten aiemmin totesin, kirjoittaja on aina jollain tavoin optimistinen tekstinsä suhteen. Dramaturgi, joka minun mielestä on vain kirjoittaja, joka kirjoittamisen sijaan lukee, pyrkii antamaan palautteen mahdollisimman suoraan ja mahdollisimman positiivisesti. Posiitiivisuus on tärkeää, jotta kirjoittaja ei lannistu, muutu pessimistiseksi ja revi papereitaan, vaan että hän päinvastoin innostuu ja ryntää kirjoittamaan tekstistään entisestä paremman.

Kirjoittajan elämä ei ole silti helppoa, koska kirjoittaminen vaatii raakaa työtä, eikä mikään vaihe sisällä kiitosta, vaan aina uusia kehittämisehdotuksia. Pahimmillaan se sisältää sulkeutuvia ovia ja lannistavaa kritiikkiä niin lukijoiden kuin median taholta. Tietenkin se kaikki kuuluu olennaisena osana työnkuvaan, mutta toisinaan voi olla vaikeaa sulkea negatiivista kritiikkiä sydämen ulkopuolelle, minne se tietenkin aina kuuluu.

Jokainen on kännissä, paitsi kirjoittaja

Tiedättekö sen sanonnan, että kun tarpeeksi moni sanoo, että olet kännissä, on parasta istua alas? Se pätee teksteihin. Kun tarpeeksi moni sanoo, että tekstiä kannattaa muuttaa tietyllä tavalla, he taitavat olla oikeassa. Mutta se ei päde kirjoittajiin. Jos tarpeeksi moni sanoo, että on parasta lopettaa kirjoittaminen – niin painukoon helvettiin koko konkkaronkka.

Kun olin tehnyt oman pohdintani kirjoittamisen lopettamisesta, yksi ajatus jäi kirkkaana soimaan mielessäni: Olen onnellisempi tavoitellessani unelmaani kuin olisin sitä tavoittelematta. Ja se on kaikin puolin hyvä elämä, kun on unelmia ja tavoitteita, kun tietää selkeästi, mitä haluaa tehdä elämällään, vaikka yhtäkään tarinaa ei julkaistaisi milloinkaan.

Ja lopuksi jotakin ällöttävää

Kun aloin kirjoittaa tätä blogia, ajattelin kirjata ylös uudenvuoden lupauksiani kirjoittajana, mutta se, mitä kaiketi yritänkin sanoa, onkin halua motivoida. Ja koska olen optimistinen, uskon, että pystyn sanomaan jotakin ällöttävän innostavaa. Joten lainaa korvaasi, anna anteeksi pateettisuus ja kuuntele tätä, kirjoittaja-ystäväni:

Innostuminen on se aineosa, mikä tekee meistä kirjoittajista erityisiä. Innostuminen -aiheestamme, kuvitteellisista maailmoistamme, henkilöhahmoistamme – valaisee kasvomme, saa meidät laulamaan, tanssimaan. Ja se meidän tanssimme, saa ihmiset meidän ympärillämme tanssimaan. 

Innostus meissä sanoo muille, että me pidämme siitä, mitä teemme. Innostus meissä tekee meistä itsevarmoja ja yhtäkkiä me tiedämme onnistuvamme. Innostus saa meidät pomppaamaan aamulla vuoteestamme. Innostus tuntuu elämältä sisällämme. Innostus tekee meistä parempia kirjoittajia. Innostus tekee pessimististä optimistin.

Uusi vuosi on hyvä hetki luopua negatiivisesta äänestä sisällä ja kirjoittaa loppuun se keskeneräinen romaani. Tai jos olet kirjoittanut kymmenen julkaisematonta teosta, kirjoita yhdestoista. Uusi vuosi on hyvä hetki luopua epäuskosta tilastojen edessä ja lähettää käsikirjoitus kustantamoon tai osallistua kirjoituskilpailuun. Uusi vuosi on hyvä hetki luopua pelosta ja häpeästä ja lukea tarinasi jollekulle. Uusi vuosi on hyvä hetki tehdä sitä mikä tekee sinut onnelliseksi.

Nyt mene. Innostu. Kirjoita.

Kirjoittamisen nautintoa vuodelle 2014!

5 (lähes ilmaista) joululahjaa käsikirjoittajalle

5 (lähes ilmaista) joululahjaa käsikirjoittajalle.png

Niin, tiedän, että tämä on sinunkin suuri ongelmasi. Mitä ostaisin tuolle tutulle kirjoittajalle tänä jouluna lahjaksi? (Oikeista ongelmista kirjoittaa esimerkiksi Laura Pörsti blogissaan.) Olet ostanut hänelle Scrivenerin, iPad-näppäimistön ja klassisen kauniin Moleskinen muistikirjan. Mitä ihmettä hänelle voi enää ostaa? Netflix kuukaudeksi? Digitaalinen Writer’s Digest vuodeksi?

Huoli pois. Olen – pieni pilke silmäkulmassani – kerännyt tähän viisi lähes ilmaista lahjaa. Tarvitset vain tulostimen, paperia, pahvia, sakset, kyniä, lahjapaperia paketointiin sekä omaa kallista aikaasi. Eli mikäli et  halua ostaa tänä vuonna roinaa, anna lahjaksi…

1. Lempielokuvan käsikirjoitus – Jouluna on usein aikaa hyvälle kirjalle tai käsikirjoitukselle! Lahja on hyvä, koska aina silloin tällöin tekee terää lukea käsikirjoituksia paperilta. Paperilta saa paremman kuvan siitä, miten toiminta liikkuu sivulla alaspäin, ja missä rytmissä sivut vaihtuvat.

Tee näin: Tulosta kirjoittajan lempielokuvan käsikirjoitus netistä, esimerkiksi Simply Scripts tai The Internet Movie Script Database -sivuilta. Tässä on myös lista 35:n käsikirjoituksen lista elokuvista, jotka ovat ehdolla palkintoihin. Värkkää liuskoihin pahvista kannet. Niitä koko homma yhteen. Kääri lahjapaperiin. Kaikkia käsikirjoituksia ei kuitenkaan löydy netistä, tällöin voi turvautua Planet Megamalliin, joka myy alkuperäisistä käsikirjoituksista kopioituja elokuva- ja tv-käsikirjoituksia.

Planet Megamall

2. Älä katkaise ketjua! –kalenteri – Koomikko Jerry Seinfeld ripustaa joka tammikuu uuden kalenterin seinälle. Joka päivä, kun Seinfeld kirjoittaa uutta materiaalia, hän merkkaa päivän kohdalle punaisen X:n. Ajatuksena on se, että X:ien ketjua ei saa katkaista. X:n piirtäminen on palkitsevaa ja niiden ketjuuntuminen motivoivaa. Parhaimmillaan X:t muistuttavat kirjoittamisesta, tuottavat siihen kurinalaisuutta ja tekevät kirjoittamisesta osan jokapäiväistä elämää.

Tee näin: Tulosta Don’t Break the Chain! -kalenteri ilmaiseksi joko graafisen suunnittelija Karen Kavettin tai The Writers Storen -sivuilta. Halutessasi voit myös piirtää kalenterin itse isolle paperille. Kääri se lopuksi kerälle kuin papyruskäärö. Sido lahjanauhalla. Lahjoita punainen tussi isoja X:iä varten.

WritersStore

3. Kohtauskortit – Muistatteko, kun kirjastoissa etsittiin kirjojen sijainti arkistokortiston avulla? Käsikirjoittajat käyttävät samantapaisia kortteja ideointiin, kohtausten muistiin merkitsemiseen sekä niiden järjestelyyn. The Black Lististäkin tunnettu käsikirjoittaja Scott Myers kirjoittaa blogitekstissään Screenwriting Tip: Index Cards, että kohtauskorttien käyttö voi johtaa kiinnostaviin ja luoviin assosiaatioihin, kuten Isänmaan puolesta -sarjan Carrie Mathisonilla(Vuoden 2013 Black List on muuten juuri julkaistu.) Lue tästä myös käsikirjoittaja John Augustin10 vinkkiä kohtauskorttien käyttöön.

Tee näin: Leikkaa A4-pahviarkki kahdeksaan suorakulmion muotoiseen korttiin.  Niputa ne kumilangalla tai laita kortit pieneen pahvilaatikkoon. Kirjoita päälle kauniilla käsialalla Kohtauskortit. Paketoi.

kohtauskortti

4.  Oma työ – Jos omaat jonkin kirjoittamiseen liittyvän taidon, kuten olet haka ideoimaan tarinoita, velho palautteenannossa tai olet maailman tarkin oikolukija, anna lahjaksi omaa työtäsi. Kirjoittajan hartia- ja selkähieronta lasketaan tähän lahjakategoriaan. Tai mikäli teitä on useampia ihmisiä antamassa lahjaa, voitte järjestää lukudraaman kirjoittajan käsikirjoituksesta, eli keräännytte kirjoittajan kotiin, jaatte roolit ja luette tekstin ääneen kirjoittajan kuunnellessa ja tehdessä muistiinpanoja. Katso esimerkki lukudraamasta tästä.

Tee näin: Kiinnitä lahjaan liittyvä kuva pahvinpalaselle, liimaa alle jouluinen tervehdystarra. Toiselle puolelle kirjoita antamasi lahjan luonne sekä viimeinen käyttöpäivä lisäämään kirjoittajalle painetta tuottaa tekstiä määräaikaan mennessä.

kirjakuusi

5. Kirjoitusaikaa – Monet kirjoittajat kirjoittavat palkkatöiden ja perhe-elämän lomassa, eikä aikaa ole itse kirjoittamiselle juuri nimeksikään. Minäkin toimin dramaturgina, opetan ja nyt olen hoitovapaalla vuoden verran. Se on kaikki nastaa, mutta samalle se aika on pois omalta kirjoittamiselta. Niinpä useimmiten paras lahja on lahjakortti, jossa luvataan pari tuntia kirjoitusaikaa. Kirjoitusaika voi syntyä joidenkin arkisten askareiden suorittamisesta, kuten lastenhoidosta, siivouksesta, kaupassa käynnistä ja ruuanlaitosta. Tarjoudu tekemään ne ja aja kirjoittaja kirjoittamaan.

Tee näin: Leikkaa pahvista joulukortti. Liimaa siihen talviaiheinen valokuva viime vuodelta. Kirjoita toiselle puolelle, että viet kirjoittajan lapset leikkipuistoon pariksi tunniksi, jotta kirjoittaja voi kirjoittaa. Toimita kortti oikeaan osoitteeseen.

talvi

Tai jos kirjoittaja on todella hyvä ystäväsi, anna hänelle viiden ylläolevan lahjan combo. Tai mikäli olet likaisen rikas ja haluat vain kuluttaa rahaa, tilaa hänelle roinaa netistä, esimerkiksi The Literary Gift CompanystaThe Writers Storesta tai Amazonilta. Kun haluat kuluttaa räävittömän paljon rahaa, lähetä kirjoittaja kirjoituslomalle hotelliin pitkäksi viikonlopuksi.

Tämä blogiteksti on minun ilmainen joululahjani sinulle. Toivottavasti nautit siitä. Sitä ei voi palauttaa.

Iloista joulua!

10 podcastia käsikirjoittamisesta

Luin kerran jostakin radiota käsittelevästä kirjasta, että jos televisio olisi keksitty ennen radiota, kaikki olisivat olleet järjettömän innoissaan radion keksimisestä, sillä sen myötä ei olisi enää tarpeellista istua tuijottamassa kuvavirtaa, vaan voisi tehdä melkeinpä mitä vain ja samalla kuunnella ohjelmaa.

Samaan tapaan minä olen innoissani keksittyäni viimein käsikirjoittamista käsittelevät podcastit. Ne ovat olleet maisemissa jo jonkin aikaa. Osa niistä on jo päättynyt pyörittyään vuosien ajan, kuten Scriptcast, jossa keskustelevat käsikirjoitustohtori Eric ja hänen sidekickinsä Matt, tai kuten Just Effing Entertain Me. Siinä käsikirjoituskonsultti Julie Gray käsittelee käsikirjoittamisen taidetta ja bisnestä.

Joka tapauksessa podcastit ovat minulle oiva tapa pysyä ajan tasalla tämän hetken käsikirjoittamiskeskustelussa ja samalla jää kädet vapaaksi. Voin imuroida, käydä lenkillä, matkata metrolla tai kirjoittaa blogia.

.Podcast

10 podcastia käsikirjoittamisesta

Olen kerännyt tähän kymmenen käsikirjoittamista käsittelevää podcastia, joita olen kuunnellut.

1. On The Page: Screenwriting – Käsikirjoituskonsultti Pilar Alessandra keskustelee vieraidensa kanssa käsikirjoittamisen taidosta ja bisneksestä hauskasta ja informatiivisesti. Toiseksi viimeisin jakso on uudelleen lähetetty jakso Syd Fieldin haastattelusta. Podcastit ovat tehneet tehtävänsä ja tilasin Alessandran teoksen The Coffee Break Screenwriter, joka oli kiinnostaa luettavaa. On The Page: Screenwriting iTunesissa.

The Coffee Break Screenwriter

2. Bafta Screenwriters’ Lecture Series – Luentosarjassa puhuvat elokuva-alan merkittävimpiä käsikirjoittajia. On hiukeaa voida kuulla, mitä sanottavaa käsikirjoittamisesta on esimerkiksi Susannah Grantilla, Tony Gilroylla tai Richard Curtisilla. Erityistä suosiota on saanut esimerkiksi omaperäisistä käsikirjoituksista tunnettu Charlie Kaufman. Hänen luentotekstinsä löytyy tästä linkistä. Bafta Screenwriters’ Lecture Series iTunesissa.

3. ScriptNotes with John August and Craig Mazin – Käsikirjoittajat John August ja Craig Mazin keskustelevat käsikirjoittamisesta ja käsikirjoittajia kiinnostavista asioista. Kaksikko on keitetty monessa liemessä ja he tuntuvat tietävän kaiken ammattiinsa liittyvistä seikoista. He voivat yhtä lailla valaista sitä, mitä käsikirjoittaja tarvitsee mukaansa kirjoittaessaan kuvauspaikalla kuin myös tekijänoikeuslain eri kiemuroita – tosin tietenkin amerikkalaisesta vinkkelistä. ScriptNotes iTunesissa.

4. The Q&A with Jeff Goldsmith Jeff Goldsmith haastattelee käsikirjoittajia ja elokuvantekijöitä koskien luovaa prosessia. Goldsmithilla tuntuu olevan pettämätön taito kysyä juuri oikeita kysymyksiä vierailtaan. Hän toimittaa nykyään myös Backstorya, tarinankerrontaa käsittelevää iPad-lehteä, jonka ensimmäisen numeron voi tilata ilmaiseksi. Erityisen mielenkiintoinen on esimerkiksi Joss Whedonin haastattelu The Avengers -elokuvasta. The Q&A with Jeff Goldsmith iTunesissa.

BackstoryAvengers

5. Nerdist Writers Panel – Ryhmäkeskustelu-tyyppisen podcastin puheenjohtajana toimii tv-käsikirjoittaja Ben Blacker. Kiinnostuksen kohteena on kirjoittamisen prosessi, mutta myös bisnespuoli. Aiheina ovat televisio, elokuva, sarjakuvat, musiikki, romaanit ja kaikki muut kiinnostavat kirjoittamiseen liittyvät aiheet. Vieraina on lukuisia nimekkäitä kirjoittajia. Nerdist Writers Panel iTunesissa.

6. Official ScreenwritingThe Starter Screenplay -kirjan kirjoittaja ja käsikirjoituskonsultti Adam Levenberg keskustelee podcastissaan käsikirjoittamista tuottajien, kirjoittajien ja ohjaajien kanssa. Törmäsin hänen kirjaansa ja podcastiin, kun hän alkoi seurata minua Twitterissä. The Starter Screenplay on kirjoitettu studiojohtajan näkökulmasta. Kirja kertoo suorasanaisesti sen, mitä pitää ja mitä ei pidä kirjoittaa johtajan näkökulmasta. Official Screenwriting iTunesissa.

Starter ScreenplayThe Official Screenwriting podcast

7. UK Scriptwriters – Käsikirjoittajat Tim Clague ja Danny Stack keskustelevat käsikirjoittamisesta elokuvalle, tv:lle ja uudelle medialle englantilaisesta näkökulmasta. Yhdysvaltalaisten podcastien lomassa on virkistävää kuunnella podcastia, joka kumpuaa eurooppalaisesta tuotantokulttuurista ja on siten lähempänä suomalaista mallia. UK Scriptwriters iTunesissa. Toinen brittiläinen podcast on Writers’ Guild GB.

8. Story Maps Screenwriting Podcast – Täytyy tunnustaa, että en ole lukenut Daniel P. Calvisin ja William Robert Richin Story Maps -kirjoja. Calvis ja Rich keskustelevat käsikirjoittamisesta ja elokuvista rakennepurkujen avulla. Viimeisimmässä jaksossa, joka käsittelee Back to the Future -elokuvaa, he ja heidän vieraansa syventyvät mielenkiintoisella tavalla kyseisen elokuvan insesti-teemaan ja sekä 1980-luvun elokuvien viattomuuteen verrattuna nykyamerikkalaisen elokuvan supersankarieskapismiin. Story Maps iTunessa.

Story MapsStory-Maps-Nolan-Cover

9. Jen Grisanti Consultancy – Jen Grisanti on käsikirjoituskonsultti, tuottaja, kirjoittamisen opettaja NBC’s Writers on the Verge -ohjelmassa ja Huffington Postin bloggaaja. Hän on kirjoittanut  kolme kirjaa käsikirjoittamisesta: Change Your Story, Change Your Life, Story Line ja TV Writing Tool Kit. Toiseksi viimeisessä podcastissaan hän haastattelee sankarin matkasta tunnettua Christopher Vogleria. Jen Grisanti Consultancy iTunesissa.

41x8hyFttGL b1316b_b58b0bf3b4606ff8c52c22053f1ccf3c.jpg_srz_243_365_85_22_0.50_1.20_0 41A8VSuKg8L._AA160_

Ja tämä kymmenes, tämä viimeinen podcast, on vähän huijaus, sillä se ei ole oikeasti podcast, eikä se suoranaisesti käsittele käsikirjoittamista. Se on loistavaa suomalaista radiota televisioista netissä:

10. Television tiiliskivet – 36-osaisessa ohjelmasarjassa toimittajana JP Pulkkinen haastattelee esimerkiksi sellaisia tutkijoita Veijo Hietala, Jari Sedegren, Anu Kantola ja käsittelee sellaisia sarjoja kuin Solsidan ja Vallan linnake.

Omia suosikkejani ovat myös erityisesti ne jaksot, joissa vierailee käsikirjoittajia ja ohjaajia, kuten Johanna Vuoksenmaa (Girls), Mika Ripatti (House of Cards, Mad Men, 24, Mullan alla), Tove Idström (West Wing, Terapiassa, Teho-osasto, Frendit, Langalla), Aleksi Bardy (Boardwalk Empire) ja Leo Viirret (Breaking Bad) ja Iiro Küttner (Sopranos). Mahtavaa oli myös se, että Silta-sarjan toisen kauden jälkeen seurasi suora erikoisähetys ja Twitter-chatti (#silta)

Podcastlogo

Käsikirjoitus-podcasteja on monia muitakin, kuten Script Magazinen -podcast-kanava (iTunesissa). Toiset podcastit koskettelevat tarinankerrontaa jostakin toisesta näkökulmasta, kuten elokuva-podcast Battleship Pretension, Austin Film Festivalin On Story tai Here’s the Thing with Alec Baldwin, jossa Alec Baldwin haastattelee näyttelijöitä.

Useat podcastit rahoittavat toimintaansa lahjoituksilla. Toisin sanoen jos kuuntelet jotakin podcastia paljon ja pidät siitä, voi olla jossain vaiheessa reilua tukea sen toimintaa muutamalla  eurolla tai ehkäpä tilata se materiaali, jota podcast mainostaa.

Nyt telkkari kiinni, kuulokkeet korville ja lenkille.

Syd Field – katalyyttinen tapahtuma

Kun alkaa opiskella elokuvakäsikirjoittamista, todennäköisesti ensimmäinen kirja joka lykätään käteen, on vuonna 1979 ilmestynyt Syd Fieldin teos Screenplay. Kun Syd Field kuoli viikko sitten 77-vuoden ikäisenä, käsikirjoittaja John August tviittasi:

RIP Syd Field. We can argue about formula and dogma, but Field introduced countless screenwriters to the craft. He was an inciting incident.

Ehkäpä juuri siksi Beverly Hillsissä asuneen, Hollywoodista syntyjään olleen, Jean Renoirin oppilaan, käsikirjoituskonsultin ja kansainvälisen opettajan kuolema tuntui niin koskettavalta. Myös minulla hän liittyi siihen ensirakkauteen, kun ensimmäistä kertaa vihkiytyi käsikirjoitusteoriaan. Augustin sanoja mukaillen hän oli minunkin katalyyttinen tapahtuma.

Lukija

Nuorempana Syd Field kuului Hollywoodissa toimivaan ammattikuntaan, lukijoihin. He ovat tuotantoyhtiöiden ja studioiden ensimmäiset portinvartijat. Lukija tutustuu lähetettyyn käsikirjoitukseen, tekee siitä arvion, ja päättää lähetetäänkö käsikirjoitus seuraavalle portinvartijalle vaiko paluupostissa takaisin kirjoittajalle.

Syd Field kertoo arvioineensa yli 2000 käsikirjoitusta ja alkaneensa huomata piirteitä, miksi toiset käsikirjoitukset toimivat toisia paremmin. Näistä huomioista hän kehitti ”rakenneparadigmansa”, johon on selvästi vaikuttaneet niin aristoteelinen kolminäytöksisyys kuin Gustav Freytagkin ajattelu.

ScreenplayMiehet, jotka vihaavat naisia

Paradigma

Fieldin paradigma on symmetrinen rakennemalli. Sen kaksi merkittävintä hetkeä ovat kaksi isoa juonikäännettä. Ne sijoittuvat kahden tunnin elokuvassa puolen tunnin ja puolentoista tunnin kohdalle, kultaisiin leikkauksiin, ensimmäisen ja toisen näytöksen loppuun. Juonikäänteissä tarina lähtee, paitsi uuteen suuntaan, mutta se myös kiihdyttää suuremmalle vaihteelle.

Olen Noodin Oppimateriaalin käsitteissä esitellyt lyhyesti Syd Fieldin rakenneparadigman sekä purkanut Miehet, jotka vihaavat naisia –elokuvan sen avulla. Katso kaava ja purku tästä.

Sittemmin monet ovat rakentaneet omia teorioitaan Syd Fieldin paradigman varaan. Käsikirjoittaja Paul Joseph Guilino jakaa Syd Fieldiä mukaillen pitkän elokuvan rakenteen noin kahdeksaan 15 minuutin sekvenssiin eli jaksoon. Lue tästä kuvaukseni sekvenssirakenteesta sekä purkuni Minority Report -elokuvasta.

Screenwriting the Sequence ApproachMinority Report

Kritiikki

Syd Field on saanut osakseen paljon kritiikkiä. Yksi kritiikki on se, että on hölmöä yrittää tarjota eräällä tavalla kiveen hakattu resepti siitä, miten elokuva pitäisi teknisesti aina rakentaa. Ehkäpä. Mutta reseptinä se ei ole kovin kummoinen, sillä jos se olisi resepti, se sopisi kaikkiin maailmaan kakkuihin, kermakakuista pannukakkuihin.

Rakennekaavat, kuin myös Syd Fieldin rakenneparadigma, ovat rakennustelineitä. Rakennustelineillä voi rakentaa minkälaisen talon tahansa, savimajasta Taj Mahaliin, mutta telineiden lisäksi tarvitaan kirjoittajan luovaa ajattelua. Rakennekaavat ovat aina pelkistäviä ja yleistäviä. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteivätkö ne olisi aika ajoin hyödyllisiä työvälineitä. Kirjoittaja käyttää niitä, kun hän kokee niitä tarvitsevan tai analyysin apuna.

Toinen ongelma rakenneparadigmassa on se, että se koskee ainoastaan kahdeksaa juonipistettä pitkässä elokuvassa. Toisin sanoen se ei välttämättä anna selvää kuvaa siitä, mitä kyseisten pisteiden välissä tapahtuu. Lukuisat kirjoittajat ovat sittemmin tuoneet oman yksityiskohtaisemman rakennekaavansa keskustelun piiriin, kuten Blake Snyder teoksessaan Save the Cat tai John Truby kirjassaan The Anatomy of Story.

Save the CatThe Anatomy of Story

Suurin kysymys silti jää: Tarvitseeko elokuvakäsikirjoittaminen ylipäätään yleistäviä ja pelkistäviä kaavoja? Oma vastaukseni on kolmiosainen. Yksi: Teoria tarvitsee keskustelua aiheesta ja on hyvä, että kirjoittamisen taidosta puhutaan. Kaksi: Elokuva on aikaan ja kuviin sidottu taiteen muoto ja siksi tarinan rakenne on sille huomattavasti tärkeämpää kuin esimerkiksi romaanille.

Kolme: Eräs totuus on se, että elokuvalle syntyy väkisinkin rakenne, jolloin kysymys kuuluu, että onko syntynyt rakenne katsojan kannalta toimiva vai ei. Toinen totuus on se, että jos käsikirjoituksen kohtaukset ovat mahtavia ja vievät tarinaa kiinnostavasti eteenpäin, rakennekaavoja ei tarvita yhtään mihinkään. Syd Field myöntää asian ensimmäisenä. Fieldin mukaan todellinen taistelu käydään kohtaustasolla, sillä katsoja muistaa elokuvan päätyttyä kohtauksia, ei rakenteita.

3760966_origCitizen Kane

Perintö

Kun olen itse opettanut Syd Fieldiä, se herättää opiskelijoissa tiettyjä antipatioita. He tulevat katsomaan Sikstuksen kappelia ja minä näytän heillle käytettyjä rakennustelineitä. Niinpä opiskelijat vetoavat tiettyihin elokuviin, kuten Mementoon, Pulp Fictioniin tai Citizen Kaneen ja toteavat, että ne eivät noudata Fieldin rakenneparadigmaa. Mutta käsikirjoittaja Linda Aronson todistaa teoksessaan Screenwriting Updated sen, miten nuokin elokuvat hyödyntävät juuri klassista rakennetta.

Tandem-, sekvenssi-, ensemble- ja takaumarakenteiset elokuvat usein rikkovat kronologista aikaa. Tai ne hyödyntävät kerronnassaan sekä useita pääjuonia että useita päähenkilöitä yhden sijaan. Mutta palautettuna kronologiaan, nämäkin pääjuonet noudattavat paradigmaa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että rakennekin voi olla toki klisee, ja voi olla katsojan kannalta virkistävää nähdä välillä kokeilevia rakenteita.

Kuten John August totesi tviitissään, Syd Field oli katalyyttinen tapahtuma, mutta ei vain uusille käsikirjoittajalle, vaan koko käsikirjoittamisen teorian uudelle kukoistukselle. Hän kiistämättä oli ”käsikirjoittamisen guru” ja ”käsikirjoittajien Raamatun” kirjoittaja. Yhä vielä opiskelijat ja ammattikirjoittajat kantavat hänen kahdeksaa kirjaa laukuissaan, lataavat hänen applikaationsa kännykkäänsä ja puhuvat tarinoidensa juonikäänteistä, taitteista ja katalyyttisista tapahtumista.