Käsikirjoittamisen taito ilmestyy

Elokuvan runousoppia on ollut loppuunmyyty jo vuosia. Sekä Like kustannus että me kirjoittajat olemme saaneet lukuisia kyselyjä ja pyyntöjä ottaa kirjasta uusintapainos. Nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen kirjastamme tulee sittenkin uusintapainos, mutta uudella nimellä ja hieman uudella koostumuksella.

Janne Rosenvallin ja minun työstämä Käsikirjoittamisen taito sisältää Elokuvan runousoppia -kirjan luvut, fiktiivisiä tv-sarjoja käsitteleviä lukuja Television runousopista sekä uusia lukuja transmediasta, lyhytelokuvan kirjoittamisesta sekä kirjoittamisen prosessista.

Kiitos teille kaikille lukuisista yhteydenotoista ja kiitos teille jokaiselle kauniista sanoistanne kirjastamme! Ne ovat merkinneet meille paljon. Ja siksi olimme aika yllättyneitä Adolf Hitlerin reaktiosta, kun hän sai tietää asiasta.

Kannattaa siis hankkia oma kappale aika pian!

Tule moikkamaan messuilla

KirjaKallion oppilaat haastattelevat minua, Jannea sekä Tuottajan käsikirjan kirjoittanutta Elina Saksalaa Helsingin kirjamessuilla. Esiintyminen on perjantaina 23.10. 2015 klo 15.30 Louhi-lavalla. Keskustelun kohteena on tuottaminen ja käsikirjoitus, ja se, miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa.

Tule tervehtimään meitä silloin!