5 (lähes ilmaista) joululahjaa käsikirjoittajalle

Niin, tiedän, että tämä on sinunkin suuri ongelmasi. Mitä ostaisin tuolle tutulle kirjoittajalle tänä jouluna lahjaksi? (Oikeista ongelmista kirjoittaa esimerkiksi Laura Pörsti blogissaan.) Olet ostanut hänelle Scrivenerin, iPad-näppäimistön ja klassisen kauniin Moleskinen muistikirjan. Mitä ihmettä hänelle voi enää ostaa? Netflix kuukaudeksi? Digitaalinen Writer’s Digest vuodeksi?

Huoli pois. Olen – pieni pilke silmäkulmassani – kerännyt tähän viisi lähes ilmaista lahjaa. Tarvitset vain tulostimen, paperia, pahvia, sakset, kyniä, lahjapaperia paketointiin sekä omaa kallista aikaasi. Eli mikäli et  halua ostaa tänä vuonna roinaa, anna lahjaksi…

1. Lempielokuvan käsikirjoitus – Jouluna on usein aikaa hyvälle kirjalle tai käsikirjoitukselle! Lahja on hyvä, koska aina silloin tällöin tekee terää lukea käsikirjoituksia paperilta. Paperilta saa paremman kuvan siitä, miten toiminta liikkuu sivulla alaspäin, ja missä rytmissä sivut vaihtuvat.

Tee näin: Tulosta kirjoittajan lempielokuvan käsikirjoitus netistä, esimerkiksi Simply Scripts tai The Internet Movie Script Database -sivuilta. Tässä on myös lista 35:n käsikirjoituksen lista elokuvista, jotka ovat ehdolla palkintoihin. Värkkää liuskoihin pahvista kannet. Niitä koko homma yhteen. Kääri lahjapaperiin. Kaikkia käsikirjoituksia ei kuitenkaan löydy netistä, tällöin voi turvautua Planet Megamalliin, joka myy alkuperäisistä käsikirjoituksista kopioituja elokuva- ja tv-käsikirjoituksia.

Planet Megamall

2. Älä katkaise ketjua! –kalenteri – Koomikko Jerry Seinfeld ripustaa joka tammikuu uuden kalenterin seinälle. Joka päivä, kun Seinfeld kirjoittaa uutta materiaalia, hän merkkaa päivän kohdalle punaisen X:n. Ajatuksena on se, että X:ien ketjua ei saa katkaista. X:n piirtäminen on palkitsevaa ja niiden ketjuuntuminen motivoivaa. Parhaimmillaan X:t muistuttavat kirjoittamisesta, tuottavat siihen kurinalaisuutta ja tekevät kirjoittamisesta osan jokapäiväistä elämää.

Tee näin: Tulosta Don’t Break the Chain! -kalenteri ilmaiseksi joko graafisen suunnittelija Karen Kavettin tai The Writers Storen -sivuilta. Halutessasi voit myös piirtää kalenterin itse isolle paperille. Kääri se lopuksi kerälle kuin papyruskäärö. Sido lahjanauhalla. Lahjoita punainen tussi isoja X:iä varten.

WritersStore

3. Kohtauskortit – Muistatteko, kun kirjastoissa etsittiin kirjojen sijainti arkistokortiston avulla? Käsikirjoittajat käyttävät samantapaisia kortteja ideointiin, kohtausten muistiin merkitsemiseen sekä niiden järjestelyyn. The Black Lististäkin tunnettu käsikirjoittaja Scott Myers kirjoittaa blogitekstissään Screenwriting Tip: Index Cards, että kohtauskorttien käyttö voi johtaa kiinnostaviin ja luoviin assosiaatioihin, kuten Isänmaan puolesta -sarjan Carrie Mathisonilla(Vuoden 2013 Black List on muuten juuri julkaistu.) Lue tästä myös käsikirjoittaja John Augustin10 vinkkiä kohtauskorttien käyttöön.

Tee näin: Leikkaa A4-pahviarkki kahdeksaan suorakulmion muotoiseen korttiin.  Niputa ne kumilangalla tai laita kortit pieneen pahvilaatikkoon. Kirjoita päälle kauniilla käsialalla Kohtauskortit. Paketoi.

kohtauskortti

4.  Oma työ – Jos omaat jonkin kirjoittamiseen liittyvän taidon, kuten olet haka ideoimaan tarinoita, velho palautteenannossa tai olet maailman tarkin oikolukija, anna lahjaksi omaa työtäsi. Kirjoittajan hartia- ja selkähieronta lasketaan tähän lahjakategoriaan. Tai mikäli teitä on useampia ihmisiä antamassa lahjaa, voitte järjestää lukudraaman kirjoittajan käsikirjoituksesta, eli keräännytte kirjoittajan kotiin, jaatte roolit ja luette tekstin ääneen kirjoittajan kuunnellessa ja tehdessä muistiinpanoja. Katso esimerkki lukudraamasta tästä.

Tee näin: Kiinnitä lahjaan liittyvä kuva pahvinpalaselle, liimaa alle jouluinen tervehdystarra. Toiselle puolelle kirjoita antamasi lahjan luonne sekä viimeinen käyttöpäivä lisäämään kirjoittajalle painetta tuottaa tekstiä määräaikaan mennessä.

kirjakuusi

5. Kirjoitusaikaa – Monet kirjoittajat kirjoittavat palkkatöiden ja perhe-elämän lomassa, eikä aikaa ole itse kirjoittamiselle juuri nimeksikään. Minäkin toimin dramaturgina, opetan ja nyt olen hoitovapaalla vuoden verran. Se on kaikki nastaa, mutta samalle se aika on pois omalta kirjoittamiselta. Niinpä useimmiten paras lahja on lahjakortti, jossa luvataan pari tuntia kirjoitusaikaa. Kirjoitusaika voi syntyä joidenkin arkisten askareiden suorittamisesta, kuten lastenhoidosta, siivouksesta, kaupassa käynnistä ja ruuanlaitosta. Tarjoudu tekemään ne ja aja kirjoittaja kirjoittamaan.

Tee näin: Leikkaa pahvista joulukortti. Liimaa siihen talviaiheinen valokuva viime vuodelta. Kirjoita toiselle puolelle, että viet kirjoittajan lapset leikkipuistoon pariksi tunniksi, jotta kirjoittaja voi kirjoittaa. Toimita kortti oikeaan osoitteeseen.

talvi

Tai jos kirjoittaja on todella hyvä ystäväsi, anna hänelle viiden ylläolevan lahjan combo. Tai mikäli olet likaisen rikas ja haluat vain kuluttaa rahaa, tilaa hänelle roinaa netistä, esimerkiksi The Literary Gift CompanystaThe Writers Storesta tai Amazonilta. Kun haluat kuluttaa räävittömän paljon rahaa, lähetä kirjoittaja kirjoituslomalle hotelliin pitkäksi viikonlopuksi.

Tämä blogiteksti on minun ilmainen joululahjani sinulle. Toivottavasti nautit siitä. Sitä ei voi palauttaa.

Iloista joulua!