10 kirjoittamisen sääntöä

En usko, että kirjoittamisessa on sääntöjä, vaan kyse on enemmänkin kirjoittamisen taidosta. It’s not about the rules, it’s about the tools.

Inspiroiduin kuitenkin sen verran The Guardianin Ten Rules For Writing -teksteistä, että pohdin, onko minullakin henkilökohtaisia sääntöjä kirjoittaessani.

Nämä kymmenen sääntöä tulivat ensimmäisinä mieleeni:

1. Pidä sormesi poissa backspace-näppäimeltä.

2. Kirjoita ensiksi ne kohtaukset, jotka tuntuvat hauskimmilta kirjoittaa.

3. Kirjoita sellaisia tarinoita, jotka täytyvät tulla tässä ajassa sekä kerrotuiksi että kuulluiksi.

4. Kuvaus ei ole koriste, kuvaus on räjähdys.

5. Kun tilanne puhuttelee katsojaa, henkilöt voivat puhutella toisiaan.

6. Älä kirjoita siitä, mitä tiedät. Kirjoita siitä, mitä rakastat.

7. Lue tekstisi ääneen. Jos alkaa väsyttää, kukaan ei lue sitä.

8. Muuta tarinan tapahtumat tapahtumaan isommin, aiemmin ja nopeammin.

9. Kirjoita huonoinakin päivinä. Työajan jälkeen ole ihminen. Tee ihmisjuttuja.

10. Kun mahdollisuus tarjoutuu, se saattaa tarjoutua hyvinkin toisenlaisena kuin kuvittelit. Tartu siihen ja ole ystävällinen.

Ja jos minulla on jokin motto kirjoittamisen suhteen, se on sama kuin Kuuban vallankumouksellisilla: No se rinde, no se vende. Älä anna periksi, älä luovu periaatteistasi.

Onko sinulla kirjoittamisen sääntöjä tai mottoa?

6 thoughts on “10 kirjoittamisen sääntöä

  1. Olipa osuva kirjoitus juuri tähän kohtaan – minulle siis. Pähkäilen juuri kässärini kanssa, enkä oikein tiedä, mihin suuntaan lähtisin (kuten tämänpäiväisestä bloggauksestani huomaa). Ehkä parasta olisi palata perusasioihin. Ja sitten vain kirjoittaa, sillä minun sääntöihini kuuluu ehdottomasti se, että ”Kirjoita. Jos teksti on hyvä, niin se tietää itse, mihin suuntaan sen on tarkoitus kulkea.” Tai jotakuinkin noin. Tarkoittaa ihan vaan sitä, että minulle toimii hyvin se, että kirjoitan ja kirjoitan ja sitten kun olen kirjoittanut, niin katson, että mitä tuli kirjoitettua ja mikä tuli tekstin teemaksi. Sitten editoidessa voin terävöittää teemaa ja niin pois päin, mutta liika suunnittelu ei ole minun juttuni – ja vaikka olenkin suunnitellut nykyistä kässäriäni enemmän kuin koskaan, niin silti se on ihan tosi vähän suunniteltu. Että ehkä pitää antaa kynän ja alitajunnan osoittaa suunta, eikä yrittää vääntäytyä tiettyihin suuntiin väkisin.

  2. Mukava kuulla, että tekstini osui hyvään kohtaan! Hyvä blogikirjoitus sinulla! (Löytyy siis täältä: http://rooiboskirjoittaa.blogspot.fi/)

    Minä olen ollut aina suuri suunnittelun puolestapuhuja, mutta ymmärrän kyllä täysin, että se ei välttämättä ole aina tai tässä kohtaa oikea ratkaisu. Etenkin jos se tuntuu sotkevan ajatuksia ja tökkii.

    Suunnitteluhan voi olla sekin, että kokeilee kirjoittaa paperilla tiettyjä kohtauksia nähdäkseen miltä ne näyttävät kirjoitettuna, esimerkiksi voi kirjoittaa mielessä pyöriviä sivujuoni-kohtauksia ja palata (tai olla palaamatta) sitten niiden kanssa suunnittelupyödälle.

    Tällä hetkellä itselläni tuntuu toimivan pelkkä kirjoittaminen (ilman suunnittelua), niin kuin tuntuu sinullakin. Minusta tuntuu, etten saa asioita tarpeeksi nopeaksi paperille (koska ehkä mieli on jo ehtinyt suunnitella jo eteenpäin). Ja jos kyse on sinulla ensimmäisestä versioista niin kuin minullakin, niin olet kaiketi oikeassa ja kannattaa vain antaa palaa ja miettiä asioita myöhemmin! Ainakin kun kirjoittaa nopeasti, ei ehdi sensuroimaan alitajuntaan.

    Hintana voi tietty kyllä olla se, että uuden version kirjoittaminen on sitten työläämpää ja hitaampaa. Hintana voi olla se, että tulee synnyttäneekseen epäloogisia juttuja, jotka on hylättävä ja kirjoitettava paljon uutta teksitä. Mutta ehkä se on se hinta, jonka voi haluta maksaa siitä, että syntyy sivuja tällä hetkellä.

    Teema on on ollut minulle aina vaikea asia. Ja olen vihdoin tullut siihen tulokseen, että minä voin nähdä lopullisen teeman vasta aika myöhäisessä vaiheessa. Aihe on helpompi asia, mutta teema tuntuu muutuvan aina pikkaisen viimeiseen versioon saakka, jolloin sen todellinen ja lopullinen luonne paljastuu minulle. Mutta ehkä se liittyy elokuvakäsikirjoituksen luonteeseen ja teeman kirjoittaminen on erilaista romaanissa.

    Runsaasti kirjoittamisen iloa, Rooibos!!!

  3. Minulla on niin sama juttu tuon teeman kanssa kuin mitä kirjoitat, että voit itse nähdä sen vasta aika myöhäisessä vaiheessa. Ja etenkin kun se teema muotoutuu kaiken kirjoitetun ja editoidun mukaan koko ajan. En tosiaan ole koskaan osannut (enkä edes halunnut) kirjoittaa sillä tavalla, että ihan ensin päättäisin, että ”seuraavaksi kirjoitan tekstin, jonka teemana on ööö vaikkapa nykyihmisen luontosuhteen keveys (tai jotain muuta vastaavaa)”. Minun aivoni eivät vaan toimi niin – eivät ainakaan vielä. Ehkä sekin aika tulee. Jotenkin osa kirjoittamisen hauskuutta on myös se, että vasta tehtyään homman loppuun (ekan version tai tokan version) voi nähdä, että mitä sitä tulikaan tehtyä. Ja tosiaan, tälläisen metodin hinta on se, että saattaa tulla kirjoittaneeksi mutkan kautta ja yhtäkkiä huomaa, että puolet kässäristä pitää deletoida editointivaiheessa ja kirjoittaa uusiksi😉. Mutta olen aina lohdutellut itseäni, että deletointi ei sentään kestä kauaa😉.

    Uskon, että vielä tulee sekin teksti, jonka suunnittelen tarkasti alusta loppuun ja kirjoitan vasta sitten. Uusi kässärini (joka tosiaan on ekalla kirjoituskierroksella vasta, eikä vielä kokonaan kasassa) on ehkä vähän semisti kallellaan suunnittelun puoleen, sillä olen alusta asti tiennyt, mitä kahdelle henkilölle tulee tapahtumaan kässärin lopussa. Olenkin ollut yllättynyt, että tuosta tiedosta huolimatta olen jaksanut kirjoittaa kässäriä… ja toisaalta, kehys on ollut niin löyhä, että olen saanut tutkimusmatkailla ihan rauhassa pitkin poikin kässäriä ja kokeilla, että jaa, mitäs tänään kirjoitettaisiin – että tosiaan kovin suuri tuo suunnitelmani ei ole ollut.

    Jos kirjoitan asiatekstiä, saatan suunnitella sen rakenteen ja asiasisällön etukäteen todella pikkutarkasti, ennen kuin kirjoitan sen, mutta fiktion kanssa tuo ei toimi – olen kokeillut. Sitä kässäriä ei koskaan kirjoitettu synopsiksen jälkeen. Miten sinulla Anders, kumpaa olet taipuvainen suunnittelemaan enemmän ja kummassa se tuntuu luontevammalta, fiktiossa vai faktassa?

  4. Hauska tuo, että deletointi-vaihe ei kestä kauan – ja niin totta! Itse asiassa siitä saa samaa tyydytystä kuin siivoomisesta, kaappeihin kerätyn turhien härpäkkeiden poisheittämisestä ja vanhan vaatteen kierrätykseen laittamisessa. Itse aina sanon itselleni, ”hei, mä käytän tän mun seuraavassa mestariteoksessa, eikä tämä mene hukkaan”. E niin tietenkään koskaan käy. Eihän se teksti tule niin helposti sopimaan mihinkään muuhun kuin mihin se on alunperin tarkoitettu. Se on vain sellainen vitis, jota kerron itselleni, ettei tarvitse uskoa, että tekstiä ei voi enää käyttää.

    Mutta vastatakseni kysymykseesi, niin kyllä minä väitän, että suunnittelu sopii luontevasti kaikkeen kirjoittamiseen. Suunnittelu ei poista luovuutta, vaan synopsiksen kirjoittaminen on luovaa, treatmentin kirjoittaminen on luovaa ja outlinen kirjoittaminen on luovaa. MInusta on hauskaa kirjoittaa versioita tarinasta ensin lyhyessä muodossa ja sitten pidemmässä. Lyhyt versio on vaan niin vaikea muoto kuin pidempi. Ja se on ehkä enemmän rakenteellinen muoto, ja oikeasti pelihän ratkeaa todella vasta kohtaus- ja aukikirjoitustasolla.

    Ja joskus kun kirjoittaa synopsiksen, siitä voi nähdä, ettei siitä tule ikinä pidempää tarinaa, vaikka sille tekisi mitä. Ja siksi se on tullut säästäneeksi aikaa, ettei tullut kirjoitettua koko kässäriä ennen kuin sen tajusi.

    Mut tärkeää on mun mielestä oikeastaan vaan se, että saa kirjoitettua tarinansa loppuun ja pystyy uudellen kirjoittaa siitä paremman. Toisinaan kun ei suunnittele, niin ei sitten kirjoita oikeasti pysty kirjoittamaan versioitakaan, vaan kirjoittaa kokoaan uusia tarinoita, koska on törmännyt niin suuriin, perustavanlaatuisiin ongelmiin, että uudet versiot vaan huonontaa ensimmäistä versioita. Suunnittelun ansioista voi päästä siihen, että ei ole perustavanlaatuisia ongelmia, ja versiot paranevat joka kirjoituskerralla.

    Mut kuten sanottua jokainen kirjoittaja löytää omat juttunsa ja jokainen kirjoittaja tekee mikä itselle on parasta. Ja niin minäkin – suuri suunnittelijan puolustaja – nautin tällä kertaa ihan kybällä siitä, että voin kirjoittaa ilman suunnitelmaa! Ja sivuja syntyy!

  5. Ja eikö olekin ehkä hauskinta se, että vaikka on ollut aikaisemmin suunnittelija, niin kuin sinä sanot olevasi, niin sitten suunnittelemattomuus vie ihan jalat alta? Ja että minä olen ehkä jopa ihan vähän suunnitellut, ja kässäri kirjoituttaa mukanaan silti. Aina kun oppii itsestään jotain kirjoittajana, niin seuraavaksi oppii jotain ihan päinvastaista, ihan vaan vaikka siksi, että poikkeus vahvistaa säännön ja niinedespäin🙂.

    • Niinpä! Hyvin totta! Aina oppii ja aina kirjoittaminen tuntuu haastavalta ja siksi hauskalta. Niin kuin joku sanonut, että kirjoittaminen on vaikeaa vain kirjoittajille.

Kommentointi on suljettu.