Kirjoita kuin Shakespeare

Pidin kurssin näytelmän kirjoittamisesta. Oli virkistävää lukea Bertolt Brechtiä ja avartavaa perehtyä nykyteatteriin. Eipä silti, opin uusia asioita paljon vanhemmastakin draamasta, William Shakespearesta, kaikkien aikojen kuuluisimmasta kirjoittajasta.

Shakespearessa minua kiinnostaa eritoten se, että hän teki tavallaan adaptaatioita, uusia sovituksia vanhoista teksteistä. Mitä kaikkea Shakespearelta voi oppia kirjoittamisesta?  Löysin ainakin kahdeksan seikkaa.

William_Shakespeare

1. Jäljittele mestaria

Ryhtyessään kirjoittajaksi Shakespeare otti mallia aikansa kuuluisimmalta näytelmäkirjailijalta ja ikätoveriltaan Christopher Marlowelta. Kun Marlowe kirjoitti Didon, Shakespeare kirjoitti Romeon ja Julian. Kun Marlowe kirjoitti The Jew of Maltan, Shakespeare kirjoitti Venetsian kauppiaan.

Lopulta Shakespeare löysi oman tunnistettavan tyylinsä, joka sisälsi tragediaa, komediaa, runoutta, taikuutta ja fantasiaa, eivätkä Marlowen ja Shakespearen tyylit olisivat voineet olla erilaisempia. Myöhemmin Shakespere satirisoi Marlowen mahtipontista tyyliä Hamletissa.

2. Käytä pohjatarinaa

Shakespeare omisti kaksi kirjaa, joiden tarinoita hän käytti pohjina historiallisille näytelmilleen. Teokset olivat Plutarkhoksen  Kuuluisien miesten elämäkertoja sekä Raphael Holinshedin Kronikoita. Romeon ja Julian pohjatekstinä Shakespeare käytti Arthur Broken runoelmaa, jonka hän muutti himoa ja riettautta käsittelevästä moraalisaarnasta traagiseksi tarinaksi ensimmäisestä rakkaudesta suvaitsemattomassa maailmassa.

Sittemmin Shakespearen omat näytelmät ovat toimineet pohjina lukuisillle romaaneille, näytelmille ja elokuville. Leijonakuningas perustuu Hamlettiin. Kielletty planeetta ja Pocahontas ovat oikeasti sovituksia Myrskystä. Akira Kurosawan elokuva Ran pohjautuu Kuningas Leariin ja Seittien linna Macbethiin.

HamletLeijonakuningas

3. Kirjoita versioita

Shakaspeare kirjoitti entisen seurueensa The Queen’s Menin kuningasnäytelmistä omat versioinsa. The True Tragedy of Richard III:sta tuli Richard III, The Famous Victories of Henry V:sta muodostui Henrik V sekä näytelmästä The True Chronicle History of King Leir and his three daughters, Gonorill, Ragan and Cordella kehittyi Kuningas Lear.

Ilmeisesti Shakespeare kirjoitti uuden version myös joistakin omista näytelmistään. Hamletin uskotaan pohjautuvan Shakespearen aikaisempaan näytelmään, josta ei ole tiedossa enää edes sen nimeä. Alkutekstiä kutsutaan Alku-Hamletiksi. Ja toki Hamletilla on myös pohjatarinsa. Tarinan säikeet esiintyyvät Saxo Grammaticuksen teoksessa Tanskalaisten teot.

4. Kilpaile yleisöstä

Shakespearen seurue, The Lord Chamberlain’s Men, joutui kilpailemaan Marlowen teatterin kanssa katsojista, ainakin siihen saakka, kunnes Marlowe murhattiin. Marlowe oli kritisoinut avoimesti kuningatarta ja ilmeisesti se koitui hänen kohtalokseensa. Myöhemmin Shakesperen kilpailijoita oli esimerkiksi hänen ystävänsä, näyttelijä ja näytelmäkirjailija, Ben Jonson. Ehkä kilpailu katsojista sai Shakespearen miettimään yleisöään ja kirjoittamaan terävästi.

The Globe

5. Käytä kieltä rikkaasti ja leikkisästi

Shakespeare tunnetaan siitä, että hänellä on ollut merkittävä vaikutus englannin kieleen. Hän on keksinyt yli 1700 yleisesti käytössä olevaa sanaa. Shakespearen lempikirja oli Oividuksen Muodonmuutoksia, joka vilisee kuvia, rinnastuksia ja metaforia.

Toisaalta Shakespearen henkilöt puhuvat runollisesti, ja toisaalta hän jäljittelee realistista tapaa puhua. Dialogi voi alkaa kesken lauseen. Repliikki voi päättyä kesken lausahduksen.  Shakespeare saattoi kirjoittaa dialogin alkamismerkit siten, että näyttelijät puhuivat sen seurauksena toistensa päälle tuoden realistisen tunnun. Lisäksi henkilöt voivat puhua murteella ja viljellä ammattiinsa liittyvää termistöä.

6. Muodosta genrehybridi

Shakespeare kirjoitti lähinnä kolmea genreä: tragedioita, komedioita ja historiallisia näytelmiä. Merkittävää on se, että Shakespeare yhdisti tragedian ja komedian toisiinsa ja nykyään puhutaan Shakespearen tragikomedioista. Tämän lisäksi Shakespeare yhdisti arvostetun tragedian ja ei-arvostetun romanssin toisiinsa. Yhdistämällä nämä kaksi lajityyppiä hän sai voimaa kahdesta genrestä. Ja nyttemmin rakkaustarina on monien draamojen olennainen osa.

7. Viisinäytöksinen rakenne

Shakespeare tunsi ilmeisen hyvin roomalaisen konsulin Senecan kirjoittamat yhdeksän tragediaa, sillä hän omaksui Senecalta viisinäytöksisen rakenteen. Saattaa olla, että Shakespeare omaksui Senecalta myös sanansaattajat, aaveet, väkivallan ja kammottavat rikokset.

Vaikka Shakespearen näytelmien rakenne pysyi aina samana, tarinat, henkilöt, konfliktit ja kieli pysyivät rikkaina ja mahduttivat mukaansa koko elämän kirjon. Vuosisatoja myöhemmin saksalainen Gustav Freytag kehitteli Shakespearen ja Moliéren näytelmien pohjalta tunnetun viisinäytöksinsen rakennekaavansa.

Four_Commedia_dell’Arte_Figures_claude-gillot

8. Henkilöhahmo

Shakespeare hyödynsi jonkin verran commedia dell’arten hahmoja niin komedioissaan, tragedioissaan kuin myös historiallisissa näytelmissään. Myrsky ja Kuinka äkäpussi kesytetään ovat saaneet vaikutteita commedia dell’artesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin -näytelmän kapteeni Parolles on commedia dell’arten Kapteeni, samoin on Henrik IV:nen Falstaff. Kesäyön unelmassa sekä Romeossa ja Juliassa esiintyy Pantalone-hahmo.

Shakespearen näytelmissä ei ole pahoja henkilöitä. Shakespeare ei tuomitse, vaan pyrkii näyttämään jokaisen henkilön näkökulman. Ehkä se oli jonkinlainen kannanotto hänen aikansa poliittiseen ja uskonnolliseen tilanteeseen, jossa vanha katolilainen uskonto tuomittiin kadotukseen ja virallisesti tunnustettiin vain yhtä protestanttista uskoa.

Shakespearen jälkeen

Adaptaation kannalta mielenkiintoista on myös se, että restauraation aikana Englannin näytelmäkirjailijat kirjoittivat Shakespearen näytelmiä uusiksi. He pitivät Shakespearea oppimattomana, luonnollisena kirjoittajana, jonka näytelmiä piti vielä hioa ja parannella. Eräs esimerkki tästä oli se, että he saattoivat vaihtaa tragedioihin onnellisen lopun. Niinpä Nahum Taten King Learissa Cordelia ei kuole, vaan hän menee naimisiin Edgarin kanssa ja yhdessä he nostavat vanhan kuninkaan jälleen valtaistuimelle – elävänä hänetkin.

13 thoughts on “Kirjoita kuin Shakespeare

  1. Kiitos Anders! Kohdasta 2. tuli mieleeni, että Netflixin mainiossa alkuperäissarjassa The house of cardsissa on myös kiinnostavat kytkökset Shakesperin kuningasnäytelmiin. Kevin Spaceyn näyttelemä päähenkilö puhuu kameralle eli katsojille (vrt. teatterissa puhua sivuun) sisäisiä motiiveitaan samalla, kun on toisen henkilön kanssa realistisessa tilanteessa. Hän ei ikään kuin kestä omaa nokkeluuttaan, vaan vuotaa sitä koko ajan katsojille: ”Kohta näette miten senaattori saadaan kääntämään takki kahdessa minuutissa.” Ja vallasta on tietysti kyse, manipulaation teema ulottuu jopa näihin kerrontatekniikoihin. Kiinnostavaa on myös Spaceyn historia teatterissa nimenomaan Shakespearen kuningasrooleissa!

  2. Kiitos kommentista!!! Mulla ei ole Netflixiä, joten en ole nähnyt House of Cardsia, mutta miten hauskaa varmasti on saada kirjoittaa (ja näytellä) Richard III:n tyyppistä, macchievelliläistä, antisankaria. Ja ”sivuun puhumisella” pystyy kaiken muun lisäksi myös nopeasti kertomaan suht. paljon ekspositioita ja täysin kivuttomasti, ja siten pitämään tarinan koko ajan liikkeellä. Mä ymmärrän hyvin Spaceyn hahmoa, sillä mäkin haluaisin aina kommentoida omaa tarinaani yhtäkkiä jollain kertojaäänellä, että… BOOM! Tässä tapahtuu nyt pirskatti sentään näin… Vähän niin kuin silloin kun joku toinen yrittää katsoa telkkaria ja itse hölöttää ja kertoo, mitä ajattelee sen kaiken tarkoittavan. Hyvä pointti sulla tuosta manipuulaation teemasta ja ”sivuun puhumisen” -kerrontatekniikasta. Sulla on hieno taito nähdä teemojen suhde kerrontatekniikoihin. Pitääkö mun hankkia Netflix?

  3. Rekisteröidyin Netflixin. Eka annos (kuukausi) on ilmainen, kun peruu kuukauden sisällä. House of Cardsin eka jakso oli kyllä niin vetävä, etten taida perua. Se oli niin kuin teatterin, elokuvan ja tv:n pyhä liitto. Näytelmäkirjailija Beau Willimon ja elokuvaohjaaja David Fincher tekevät telkkaria. Hyviä kohtauksia ja hauskoja lausahduksia, kuten ”rakastan tuota naista enemmän kuin hai rakastaa verta”. Taidan katsoa nyt seuraavan jakson.

  4. Kiinnostava bloggaus!! Mulla tuli mieleen, että kaikenlainen ”luova” kirjoittaminen on suhteellisen tuore ilmiö; siis vuosisatoja/-tuhansia ”hyväksi” koettu kirjallisuus oli jo olemassa olevien konventioiden uusintamista ja vanhojen kertomusten kierrättämistä. Euroopassa yksi suosituimmista kirjallisuudenlajeista vuosisatoja oli muuten pyhimyskertomukset, jotka kiersivät kaikenlaisina versioina ympäri ämpäri; useimmiten toki suullisesti, mutta kirjoitettuna sanana myös jonkin verran.

  5. Kiitos Roosa kommentistasi!!! Ja kiitos avustasi sen tarinallisen historiantutkimuksen osalta! Se on kaikki niin mielenkiintoista! Täytyy vielä myöhemmin palata siiheen aiheeseen!

    Kaiketi vanhoja kertomuksia kierrätetään edelleen aika lailla, mutta ei yhtään niin suoraan kun aiempina vuosisatoina. Katsoin vähän aikaa sitten ”Nälkäpeli” -elokuvan. Siinä päähenkilö on kuin kreikkalaisen mytologian Artemis (okei, mun täytyy hankkia elämä!), metsästyksen jumalatar, joka kuvataan jousi ja nuolikotelo kädessään. Ja kun hän ampuu nuolen omenan läpi, niin siinä viitataan suoraan Wilhelm Telliin. Vanhoille tarinoille on puettu uudet vaatteet sci-fi-genrellä.

    Ja mielenkiintoisia nuo pyhimyskertomukset! Historiallisestihan kaikkien aikojen suosituin draamamuoto on tainnut olla keskiaikaiset kirkkonäytelmät, koska niiden kukoistuskausi kesti yli 600-vuotta. Aikamoista! Ja mysteerinäytelmät vaikuttivat syvästi ilmeisesti myös teini-ikäiseen Shakespeareen ennen kuin kyseiset näytelmät kiellettiin virallisen uskon vaihduttua.

  6. Oikeesti: kaikki, IHAN KAIKKI, pohjautuu tavalla tai toisella uskontoon😀 Hyväksytyn uskon vaihtuminen puki niin ikään usein vanhat stoorit vaan uusiin vermeisiin – ja toisaalta ”kielletyt” tarinat elivät suullisena perintönä pitkiä aikoja vielä vallan vaihduttua… Vanhan kierrättäminen – niin epäinnovatiiviselta kuin se kuulostaakin – rakentaa kaiketi vahvasti meidän kulttuurista identiteettiä ja luo (valheellista?) jatkuvuuden ja merkityksellisyyden tuntua tähän muutoin ehkä sekavaan maailmaan, jossa ei voi hahmottaa sen paremmin mennyttä kuin tulevaakaan. Ehkä?? Tai sitten ihminen ei oikeasti keksi koskaan mitään uutta, ei edes halua, sillä jo yhdessäkin asiassa, vaikkapa Artemiin villissä naiseudessa, on niin paljon pohdittavaa.

  7. Hienosti sanottu! Mikä suuri kaipuu Shakespearen ajan katoliaisilla olikaan omaan uskontoonsa ja sen tarinoihin! Ja sitä ennen – keskiajalla eli vahvana antiikista periytyvä komedia, kansan karnevaalikulttuurissa, uskon ja vallan vastatarinoina.

    Mielenkiintoista on myös se, että välillä kirjoittaessa tulee (tyyliin) hetkiä kun ajattelee VAU tämähän on vähän kuin Kirsikkapuisto Marsissa ja sitten ajattelee, että miksi muka VAU. Kirsikkapuisto on jo kirjoitettu ja kuka (mun lisäksi) haluaisi nähdä sen Marsissa. Ja sitten minä ainakin yritän viedä tarinaa toiseen, yllättävään (ja toivottavasti uuteen) suuntaan.

  8. Kirsikkapuisto Marsissa – se olis kyllä VAU😀 Hei mitenköhän paljon meillä on muuten sellaisia kirjoittajia/kirjailijoita, jotka eivät ole tutustuneet länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin? Joiden teksteistä ei löytäisi tahallisia tai tahattomia viittauksia mestariteoksiin? Millaistakohan tekstiä kirjoittaisi ihminen, joka ei olisi lukenut mitään Aku Ankkaa kummempaa? Eikö nykyään olla vähän huolestuneitakin siitä, että esikoiskirjailijoista melkein kaikki on ylioppilaita ja suurella osalla peräti yliopisto-opintojakin. Muokkaako samanlainen tausta (luokka) kirjallisuuttammekin homogeeniseen suuntaan? Avautuuko kirjallisuus enää ihan kaikille? Onnistuuko se enää puhuttelemaan ei-akateemista ”tavallista” ihmistä samalla tavalla kuin ennen kirjailijoiden akateemistumista?

  9. Kirsikkapuisto? Vai oliko se Kirsikkatarha? Ehkä se oli Kirsikkatarha. En tiedä tarvitseeko kirjailijan tuntea kirjallisuuden kaanonia, ehkä se kuitenkin helpottaa kirjoittamista, ettei keksi pyörää aina uudestaan. Ja oma yleissivistykseni rakentuu Aku Ankkojen varaan (hei, niillä oli klassikkosarja, jossa oli kirjallisuuden klassikoita muunnettu Aku Ankan maailmaan). Mut pystyisikö vain Aku Ankkoja lukenut kirjoittamaan romaaneja? En usko. Romaaneja kirjoittaakseen on luettava romaaneja. Se taitaa ollakin ainoa vaatimus. Kirjailija on ennen kaikkea lukija ja yleisö. Mä olen ikävä kyllä missannut keskustelun kirjallisuuden homogeenistymisestä yliopisto-opintojen takia. Kirjoja tehdään kaiketi niille, jotka kirjoja ostavat, enkä tiedä kiinnostaako ketään (kustannustoimittajia tai lukijoita) kirjailijan opinnot. Tunnen asian aika huonosti, mutta luulen, että talouden lait ohjaavat kirjojen tekemistä, vaikka kustannustoimittajat pyrkivätkin tekemään kulttuuritekoja ja tuomaan myös vähän myyvää kamaa kirjakauppoihin. Enemmän olisin kai huolissani siitä, mitä kustantamoille ja kirjalle tapahtuu tässä digimurroksessa, tai alkaako markkinointiosasto tehdä yhä enemmän päätöksiä julkaistavista teoksista. Onko tulevisuus sama kuin Hollywoodissa, jossa isoissa, kansainvälisissä studioissa halutaan tehdä vain ”telttakeppi”-elokuvia, eli elokuvia, jotka myyvät varmasti maailmanlaajuisesti hyvin ja tuovat tulosta (telttakepin lailla) ylös. Sen takia Hollywoodista tulee nykyään vain yksi draama vuodessa (siis kaikista studioista yhteensä), muu on teini-ikäisille suunnattua ”telttakeppi”-kamaa. Ja Hollywoodin kiinnostavuus (aikuisten kannalta) on siirtynyt indie- ja tv-puolelle.

  10. Tuo genrehybridin luominen ei muuten ilahduta kotimaisia kustantajia… olenko väärässä, jos kuvittelen näin?

  11. Hei Tiksu ja kiitos kommentistasi! En oikeasti tiedä vastausta tähän kustantaja-asiaan, mutta kirjoittajana uskon siihen, että genrehybridin muodostaminen tekee yleisesti ottaen hyvää tarinalle – oli kyseessä sitten vaikkapa dekkari tai historiallinen romaani. Suositut genret. Dekkaria on taidettukin yhdistää muihin genreihin erittäin menestyksekkäästi, myös esimerkiksi historialliseen romaaniin. Ainakin muualla maailmassa. Ja jotkin genrethän sopivat lähtökohtaisesti hyvin toisiinsa, kuten kauhu ja komedia. Tosin genrejen yhdistäminen uudella tavalla ei ole kirjoittajalle mikään helppo homma, koska genret ovat kuitenkin toisistaan poikkeavia tarinamalleja ja vaarana on toimimaton sekamelska. Mutta palatakseni vielä tähän kustantaja-asiaan, niin esimerkiksi sota-romaanit oletettavasti kiinnostavat suurta suomalaista lukijakuntaa, mutta sota-romaaneja on niin paljon, ettei vain uuden sota-romaanin tuominen kirjakauppoihin ehkä riitä. Joten kirjoittaakseen nyt sota-romaanin, olisi ehkä hyvä tehdä se genreä uudistamalla, ja yksi tapa uudistaa genreä voi olla tuomalla siihen mukaan jokin uusi genre. Tai pari uutta genreä. Jos tuo hybridi onnistuisi, ehkä se ilahduttaisi niin kotimaisia kustantajia kuin myös sota-romaanin (ja myös sen toisen genren) lukijoita. Ehkä. En tiedä.

    • Genrestä puheenollen: löysin aikoinaan, vuosia vuosia sitten Iisalmen kaupunginkirjastosta Hotakaisen pienoisromaanin Buster Keaton luokiteltuna elokuvasta kertovien tietokirjojen joukkoon. En tiedä vieläkään, näkikö virkailija teoksessa jonkinlaisen hybridin, vai oliko hän muutoin ennakkoluuloton.

Kommentointi on suljettu.