Leijona lastenhuoneessa ja muita salapukuisia iltasatuja

Mainitsin eräässä blogiteksissäni, että keksin päästäni tyttärelleni iltasaduksi Kissa Leijona -tarinoita. Ja että nuo iltasadut ovat oikeasti salapukuisia tarinoita hänestä itsestään. Totesin, että olisi hauskaa tallentaa nuo yhteiset hetket, etteivät ne unohtuisi. Facebookissa kaverini Olli totesi, että mikset sitten tee niin. Totta. Hyvä kysymys. Sanoista tekoihin, samperi soikoon!

Iltasatuja hatusta

”Haluan kuulla tarinan Kissa Leijonasta, sanoi kolmivuotias tyttäreni kerran kesken Missä Puppe piileksii? -kirjan, jonka sivuilla oli iso leijona piilossa portaikon alla. Ehkä hän halusi käsitellä pelottavia leijonia mukavien kissojen kautta. Mietin tarinankertomis-asiaa, kun kääntelimme Puppe-kirjan sivut loppuun, sillä jotenkin tuntui aika hämmentävältä alkaa siinä yhtäkkiä keksiä tarinaa jostakin mitä kolmivuotias sai päähänsä.

”Mitä siinä tarinassa tapahtuisi?”, kysyin. ”Kuka muu siinä tarinassa voisi olla?” Kolmivuotias tiesi vastaukset ja kertoi ne nopeasti ja nauraen. Poopoo. Se on sen paras kaveri. Poopoo on apina.” Okei, ehkä pystyisin vetämään hatusta yhden pirskatin Kissa Leijona -tarinan, jos tämä varsin virkeän näköinen tyyppi suostuisi sitten nukahtamaan.

Kissa Leijonaapina roikkuu

Martin Luther Kingiltä kysyttiin kerran, että miten hän osaa sanoa juuri oikeat sanat saarnatessaan. Hän vastasi, että tärkeintä on vain aukaista suu ja sanat tulevat. Aukaisin suuni ja iltasadun sanat tulivat kivuttomasti. Kun eräässä kohdassa en keksinyt mitään sanottavaa, kysyin asiaa tyttäreltäni: ”Mitä sitten tapahtui? Mitä se sanoi? Mitä se teki?” Hän tiesi vastaukset. Itse asiassa kysymykseni saivat tyttäreni silmät loistamaan. Hän sai osallistua, esiintyä ja muokata tarinaa haluamaansa suuntaan.

Iltasatu: Alkutilanne, matka ja opetus

Muutaman illan jälkeen meille oli syntynyt jo tietty rutiini, kuten alun kysymykset: ”Mitä tässä tarinassa tapahtuisi? Mitä siinä voisi olla?” Sopivissa kohdissa tarinaa otin tyttäreni mukaan keksimään tapahtumia. ”Mitä sitten tapahtui?”, ”Mitä se vastasi siihen?” Yleensä tarinoissa on jokin matka ja ne päättyvät onnellisesti, selväsanaiseen opetukseen, kuten että tuntematon voi pelottaa, mutta kun ottaa asiakseen tutustua tuntemattomaan, voi saada uuden leikkikaverin:

Tyttäreni onkin leijona

Kun päiväkoti alkoi kesäloman jälkeen, tyttäreni oli ryhmän pienin. Hän pelkäsi ryhmän isoja  poikia. Hän ei suostunut kertomaan mitään muuta, eikä hän halunnut puhua asiasta. Illalla kerroin iltasadun. Siinä Kissa Leijona palasi kesän jälkeen päiväkotiin, jossa oli hurjan isoja kirahvin- ja strutsinpoikia.

kirahviistrutsi

Kun minä kerroin siitä, että pelkääminen oli ok, ja että päiväkodissa oli mukaviakin asioita, tyttäreni kertoi Kissa Leijonan heittävän limaa poikien päälle, antavan sähköiskuja ja laittavan heidät kaikki vankilaan. Joka tapauksessa tarina päättyi sanoihin, että vaikka välillä pelottaa, Kissa Leijonalla sykkii rinnan alla hurjan leijonan sydän. Ja kun leijona karjaisee, kirahvin- ja strutsinpojat lipittävät karkuun. Silloin tyttäreni karjaisi niin kovaa kuin keuhkoista lähti.

Kissa Leijona

Loppuiko isojen poikien pelko yhteen iltasatuun? Ei. Oliko se satu se, mitä siinä tilanteessa piti hänelle sanoa? En tiedä. Mutta ainakin saimme juteltua. Sain sanottua hänelle asioita, jotka ehkä olisivat muuten jääneet sanomatta. Sain purkaa sitä omaa riittämättömyyttäni, etten voi olla paikalla tyttäreni elämän jokaisella sekunnilla. Sain voimaannuttaa häntä edes pikkaisen.

Isin rakas yleisö

Tarinankertojana iltasaduissa on mahtavaa se, että tuntee yleisönsä hyvin. Kertomista helpottaa, että yleensä tarinassa on jokin pointti, oli se sitten tyttäreni huvittaminen tai jonkin vakavamman asian käsittely. Lisäksi on hauskaa, kun voi nähdä yleisönsä reaktiot. Kun jännittävässä kohdassa tytär piiloutuu peiton alle, voi muuttaa heti tarinankulkua. Kun tytärtä naurattaa sanaleikki, voi pysähtyä lypsämään siitä kaiken irti.

Kissa Leijona -tarinat tuovat vastapainoa tv:n ja iPadin nopeille tarinoille. Ääneen kerrotut tarinat ovat pitkiä ja hitaita, Ne vaativat yhdessäoloa. Niiden aikana pitää miettiä, tuntea, muistaa ja osallistua. Niiden aikana voi välittää lapselleen omia arvojaan, uskomuksiaan ja tietojaan. Niiden avulla voi käsitellä perheen tilannetta. Kun toinen tyttäreni syntyi, Kissa Leijona sai pikkusiskon, Katti Leijonan.

Yleensä Kisuli Leijona (isä), Kunkku Leijona (äiti) osaavat suhtautua Kissa Leijonaan sellaisella lämmöllä, hellyydellä ja viisaudella, johon en itse aina pysty, en ainakaan ennen kuin olemme viettäneet yhteisen tarinahetkemme. Kun tyttäreni koki vaikeaksi nukkua poissa kotoa, mummun ja vaarin luona, iltasatu päättyi Kunkku Leijonan sanoihin: ”Kun oppii nukkumaan toisissa vuoteissa, näkee koko maailman.” Ja hei, kun oppii kertomaan tarinoita lapselleen, näkee häneen maailmaansa.

Kissa Leijona ja robotti

Nyt minua kiinnostaa teidän kertomat iltasadut. Jos tekin sepitätte satuja lapsillenne, lähetelkää niitä tänne tekstin muodossa tai linkkejä äänitiedostoihin!