Tarinankerronnan historia

Pari viikkoa sitten katolilaisessa kalenterissa oli pyhän Fransiskus Salesilaisen päivä. Tämä on kiinnostavaa, koska Fransiskus Salesilainen on kirjoittajien ja toimittajien suojeluspyhimys. Se sai minut miettimään, onko kirjoittajilla ollut ennen muinoin omia jumalia. Mikä on kirjoittajien muinaishistoria? Aloin tutkia asiaa ja kun pääsin aikojen alkuun asti selvisi, että…

Aikojen alussa maailmassa ei ollut lainkaan tarinoita.

Ei ennen kuin Anansi-hämähäkki meni isänsä, suuren taivaan jumalan Nyamen luo ja pyysi saada kerrottavaksi muutamia tarinoita, näin kertoo Länsiafrikkalainen tarina.

Taivasjumala Nyame asetti hinnan tarinoille. Anansi saisi tarinoita, mutta vain jos hän toisi elävinä Onini-käärmeen, Osebo-tiikerin, Mmoboro-mehiläisperheen sekä Mmotia-kääpiön. Yksi kerrallaan Anansi nappasi pyydetyt olennot ja kuljetti ne isälleen. Sen jälkeen maailmassa oli tarinoita, kiitos Anasin.

Vanhin tarina

Puolisollani on iäkäs mummu, joka 93-vuotias. Mummu tuntuu muistavan kaiken. Eletystä elämästä on muodostunut pino hauskoja tarinoita sekä lennokkaita sanontoja. Ehkä samaan tapaan ennen kirjoitustaitoa eteenpäin kerrotut tarinat säilyttivät ihmiskunnan muistin, tarinan muodossa. Siten tiedot ja taidot saatettiin sekä muistaa että jakaa sekä viihdyttävästi jälikipolville.

Onkin osuvaa, että myöhemmin antiikin Kreikan muistin jumalatar Mnemosyne synnytti muusat, taiteiden ja tieteiden haltiattaret. Ja ehkä samasta syystä muinaisnorjalainen tarinankerronnan jumalatar on Saga. Hän on sekä tulevan näkijä että menneisyyden, historian ja kaikkien ”puhuttujen asioiden” jumalatar.

Vanhin kirja, joka on säilynyt lapsuudestani, kertoo Karhuherra Paddingtonista, joka hukkaa marmeladipurkkinsa puutarhaa suunnitellessaan. Ihmiskunnan vanhin säilynyt tarina kertoo puolijumalisesta sumerikuningas Gilgamešista, kun hän etsii elämän tarkoitusta ja havittelee ikuista elämää. Tarinan tapahtumat sijoittuvat miltei 5000 vuoden päähän ja runoelma sisältää myös ensimmäisen tunnetun version vedenpaisumusmyytistä.

Ensimmäinen tarinankerronnan hetki

Ennen nukkumaanmenoa viihdytän kolmevuotiasta tytärtäni kertomalla hänelle tarinoita Kissa Leijonasta. Iltasadut ovat oikeasti salapukuisia tarinoita hänestä itsestään ja häntä sillä hetkellä mietityttävistä asioista. Kun hän leikkasi saksilla kyntensä läpi ja joutui päivystykseen, iltasadussa Kissa Leijona katkaisi vastaavasti jalkansa ja joutui Norsusairaalaan. Välillä mietin, että olisi hauskaa äänittää nuo yhteiset tarinankerronan hetkemme, etteivät ne unohtuisi.

Maailmanhistorian ensimmäinen tallennettu tarinankerronnan hetki tapahtui muinaisessa Egyptissä 4000 vuotta sitten, kun Khufun (Kheopsin) viisi poikaa viihdyttivät isäänsä kertomalla tarinoita  pappien ja noitien tekemistä ihmeistä. Tarinat voi edelleen lukea klikkaamalla kuvaa:

 Westcar Papyrus

Tarinankertojien jumalat

Khufun aikaisessa Egyptissä eräs keskeisistä jumalista oli iibispäinen Thot, kuun, magian, viisauden ja tarinankerronnan jumala. Thot keksi sekä laskutaidon että hieroglyfit, ja siten mahdollisti tarinoiden kirjoittamisen muistiin. Atsteekkien Huehuecoyotl, ”hyvin vanha kojootti” oli veijari, armoton jekkuilija ja muodonmuuttaja, mutta myös tarinoiden, musiikin, tanssin ja laulun jumala. Tylsistyttyään Huehuecoyotl pyrkii lietsomaan sotia ihmisten välille.

Norsupäinen, suurivatsainen ja nelikätinen Ganesha, eräs hindulaisuuden rakastetuimmista jumalista, on sanottu olevan tarinankertojien ja kirjoittajien suojelija. Taru kertoo, että Mahabharatan kirjoittaja Vyasa pyysi Ganeshaa kirjoittamaan sanelusta hänen tarinansa ylös. Ganesha suostui sillä ehdolla, että Vyasa kertoo tarinansa kerralla. Ganesha kirjoitti syöksyhampaallaan, mutta koska Mahabharata on niin pitkä eepos, syöksyhammas kului ja nyt hänellä on vain yksi syöksyhammas.

Kirjoittajien ammattikuntaa edelsivät shamaanit ja papit, jotka olivat ensimmäisiä ammatillisia tarinankertojia. Vanha juutalainen sanonta kuuluu, että lyhin välimatka ihmisen ja Jumalan välillä muodostuu tarinan kautta. Papit olivat ne, jotka myös esittävät näytelmiä antiikin Kreikan Dionysiassa, Dionysoksen kunniaksi järjestetyissä juhlissa. Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisilta teatterin ja jumalat, mutta eivät liittäneet niitä enää toisiinsa. Ehkä silloin nykyinen kirjoittajien ammattikunta todella syntyi.

Universumi rakentuu tarinoita

Amerikkalainen runoilija Muriel Rukeyser on todennut, että maailmankaikkeus rakentuu tarinoista, eikä atomeista. Ja tottahan se on. Tarinoita on maalattu esihistoriallisten luolien seiniin, kaiverrettu kiveen, puuhun ja bambuun, kuvioitu saviruukkuihin ja eläimennahkaan, kirjailtu silkkiin, luonnosteltu paperille, painettu painokoneella, tatuoitu ihoon, näytelty, kuvattu filmille, siirretty radioaaltoja pitkin, koodattu peliin, päivitetty Facebookiin ja twiiitattu valokaapeleita pitkin ympäri maailmaa.

Yhä me menemme tarinoiden äärelle kuin Anansi-hämähäkki meni Nyamen luo ja pyydämme: Anna tarinoita! Ja kun kuu taas nousee, magia alkaa.