Ja Oscarin sai…

Viime blogitekstissäni yritin arvata elokuvaa, jolle Akatemia tulisi antamaan pystin parhaasta adaptaatioista. Akatemia ei kuitenkaan antanut palkintoa Lincolnille. Sen sai Argo, joka sai myös parhaimman elokuvan Oscarin. Argon kauta Akatemia palkitsi tavallaan koko Hollywoodin, koska kyseisessä elokuvassa Hollywood osallistuu CIA:n panttivankien vapautusoperaatioon. Samalla se palkitsi kaupallisesti menestyneimmän elokuvan. Minä olisin antanut palkinnon ensikertalaisille ja pienen budjetin elokuvalle The Beasts of the Southern Wild.

Päätin vielä tutustua toiseenkin kategoriaan eli parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen kategoriaan. Voittaja on jo selvillä. Akatemia antoi Oscarin Quentin Tarantinon elokuvalle Django Unchained. Tämän tekstin lopussa kerron kenelle minä olisin antanut Oscarin.

Rakkaus

Käsikirjoittaja Michael Haneke

LOGLINE: Elämänsä viimeisinä kuukausina eläkkeellä oleva 80-vuotias musiikinopettaja kokee sairaskohtauksen. Se heikentää sekä hänen terveyttään että elämänlaatuaan. Hän on ollut yhdessä kuusikymmentä vuotta miehensä Georgesin kanssa. Kun Georges hoitaa yhä onnettomaksi muuttuvaa Annea, pariskunnan yhteiselämän luonne muuttuu peruuttamattomasti.

KOMMENTTI: Ehkä Michael Haneke on tämän ajan Ingmar Bergman. Ainakin jokin Rakkaus-elokuvassa tuntuu sanovan niin, ja elokuva tuo mieleen jostain syystä Mansikkapaikan. Haneke on kuitenkin Haneke, eikä kukaan muu. Tässäkin elokuvassa hän pohtii elokuvilleen tyypillisesti vieraantumista itsestään, vieraantumista muista sekä kielen kyvyttömyyttä kommunikaation välineeksi. Tällä kertaa kommunikaation katkoksen tuottaa niin vanhuus kuin demantia. Haneke voi olla tämän ajan Bergman, mutta ehkä hän onkin tämän ajan Bertolt Brecht, koska hän ei käytä klassisen draaman katharsista, eikä suostu siihen, että katsoja on pelkkä kuvia nauttiva tapakuluttaja, vaan pyrkii saamaan katsojan myös ajattelemaan.

Django Unchained

Käsikirjoittaja Quentin Tarantino

LOGLINE: Saksalainen palkkionmetsästäjä Dr. King Schultz ostaa orjan nimeltä Django ja lupaa tälle vapauden, kunhan hän ensin auttaa Schultzia jäljittämään etsimänsä rikolliset.  Djangolla on vaimo, joka on myyty pois vuosia sitten. Nyt yhteistyö Schultzin kanssa antaa mahdollisuuden Djangolle löytää hänet jälleen.

KOMMENTTI:  Niin kuin niin monet Quentin Tarantinon elokuvista, niin myös tämä elokuva oli jonkinlainen pastissi ja homage alkuperäisgenrelle. Tällä kertaa pohjateksteinä ovat olleet lännenelokuvat ja etenkin spagettiwesternit. Perusajatus on kiinnostava. Musta palkkionmetsästäjä kostoretkellä valkoisia orjanomistajia vastaan. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että Tarantino onnistuu luomaan elokuvan, jonkalaisia rakasti katsoa pikkupoikana. Elokuvassa on jotakin sellaista nostalgista, jotakin, mikä saa pitämään tarinasta ja kaiholla muistelemaan vanhojen länkkärien voimaa.

Lento

Käsikirjoittaja John Gatins

LOGLINE: Kun lentäjä Whip Whitaker ilmoittautuu lennolle ryypättyään yön, hänen miehistönsä epäilee, ettei hän ole kykenevä puikkoihin. Maahansyöksyn aikana hän suorittaa sarjan rohkeita liikkeitä, jotka pelastavat lähes kaikki lentokoneessa olleet matkustajat. Whitaker julistetaan sankariksi… kunnes pakkolaskupaikalla otettu verikoe paljastaa sekä alkoholin että huumeet hänen elimistössään.

KOMMENTTI: On hieman yllättävää, että Lento on päätynyt näiden elokuvien joukkoon, koska se on loppujen lopuksi aika perusdraamaa. Se voi hyvin olla tv-elokuva ilman siinä olevaa spektaakkelimaista lentokoneen maahansyöksyä. Lentokoneen putoamisen jälkeen Lento on melko yllätyksetön kuvaus alkoholistista, joka ei suostu myöntämään ongelmaansa. Se ei tee siitä missään tapauksessa huonoa tai epäkiinnostavaa elokuvaa, se vaan on ympäröity aika kovatasoisilla elokuvilla.

Moonrise Kingdom

Käsikirjoittajat Wes Anderson & Roman Coppola

LOGLINE: Suzy asuu perheensä kanssa itärannikon majakkasaarelle. Hän on voittanut kaksitoistavuotiaan Samin sydämen, orvon partiolaisen, joka viettää kesänsä läheisellä leirillä. Vuoden kuluttua heidän ensimmäisestä tapaamisestaan, he kaksi ovat tulleet läheisiksi kirjeenvaihdon kautta. Kun Sam palaa jälleen leiriin, heidän suunnitelmansa on paeta yhdessä erämaahan.

KOMMENTTI: Kuten Hanekella ja Tarantinolla, niin myös Wes Andersonilla on oma tunnistettava tyylinsä. Minulla on ollut välillä hankalaa katsoa joitakin hänen elokuviaan juuri tuon tyylin takia, ei kaikkia. Moonrise Kingdomissa tyyli on juuri kohdallaan. Voisi jopa sanoa, että Andersonin tyyli ja sarjakuvamainen, koominen fantasiamaailma sopivat niin hyvin elokuvan tarinaan ensimmäisestä rakastumisesta, että se nostaa elokuvan aivan uudelle tasolle. Elokuvan visuaalisuutta ja musiikia huomaa muistelvansa vielä elokuvan jälkeenkin ja se on aina hyvä merkki.

Zero Dark Thirty

Käsikirjoittaja Mark Boal

LOGLINE: Kun New Yorkin terrori-iskujen jälkimainingeissa Osama bin Ladenin löytäminen tuntuu kuivuvan kasaan, päämäärätietoinen CIA:n agentti aloittaa kivuliaan, vuosikymmeniä kestävän etsinnän löytääkseen Al-Qaidan johtajan. Terrorismin kokeminen henkilökohtaisesti auttaa Mayaa suuntamaan tutkimuksiaan ja luottamaan vaistoihinsa meneillään olevassa ajojahdissa.

KOMMENTTI: Paras käsikirjoittajapari olisi varmaan sellainen, jossa toinen osapuoli olisi toimittaja ja toinen käsikirjoittaja. Toimittaja osaa kehittää loistavia ideoita ja aiheita sekä on haka tekemään tutkimustyötä, kun taas käsikirjoittajalla on draama halussaan. Mark Boalissa henkilöityvät molemmat. Zero Dark Thirty -elokuva on yhdistelmä tutkivaa journalismia ja draamaa. Boal ehkä edustaa uudenlaista Hollywoodin ”narratiivisen journalismin” -genreä, jossa kuitenkin tehdään ensisijaisesti fiktiota, eikä faktaa. Mielenkiintoista on se, että Osama bin Ladenin löytämisestä ylpeä CIA ei avasi arkistonsa Boalille ja ohjaaja Kathryn Bigelowille, mutta koki suuren nöyryytyksen ja skandaalin, kun elokuvantekijät aloittivatkin elokuvansa 20 minuutin kidutuskohtauksella.

Ja Oscarin sai… Django Unchained.

Minä antaisin Oscarin Rakkaudelle.

Ja Oscarin saa…

Oscarit jaetaan ensi yönä. Ajattelin ottaa osaa elokuvien juhlintaan valitsemalla oman suosikkini. Toisena tavoitteenani on yrittää arvata se elokuva, jonka Akatemia lopulta palkitsee.

Valmisteilla oleva kirjani Dramatisoi tämä käsittelee erilaisen materiaalin sovittamista elokuvaksi, joten kategoriana on luonnollisesti:

Paras adaptaatio

Argo

Käsikirjoittaja Chris Terrio

Perustuu Joshuah Bearmanin lehtiartikkeliin ”Escape from Tehran: How the CIA Used a Fake Sci-Fi Flick to Rescue Americans from Iran”

LOGLINE: Kun kuusi amerikkalaista hakeutuu turvaan Kanadan suurlähetystöön Teheranissa vuoden 1979 panttivankikriisin keskellä, Yhdysvaltain hallituksen agentti Tony Mendez kääntyy Hollywood puoleen. Tuottajan ja meikkitaiteilijan avulla hän kehittelee pelastustehtävän, jonka  keskeisenä ajatuksena on luoda tekaistun elokuvan tuotantoyhtiön kuvauspaikkojen etsinnälle Iranissa.

KOMMENTTI: Argon kohdalla on puhuttu paljon siitä, miten se on muuttanut tositapahtumia täysin erilaisiksi. Esimerkiksi keskustelua herättänyt lopun takaa-ajo-kohtaus, jota ei koskaan tapahtunut. Toisaalta faktaan perustuvat fiktioelokuvat usein muuttavat todellisia tapahtumia vastaamaan henkilöiden kokemaa tunnetilaa. Itseäni mietitytti kuitenkin eniten se, miten iranilaiset on esitetty niinä pelottavina toisina. Hollywoodissa voi saada lisäpisteitä siitä, että Hollywood on sankarin roolissa, ja että elokuva on ollut kassamagneetti.

Beasts of the Southern Wild

Käsikirjoittajat Lucy Alibar & Benh Zeitlin

Perustuu Lucy Alibarin näytelmään Juicy and Delicious

LOGLINE: Eristäytyneessä Louisianan suomaalla, Bathtubissa, nuori Hushpuppy ja hänen isänsä ovat osa yhteisöä, joka asuu modernin yhteiskunnan ulkopuolella. Kun nouseva tulvavesi uhkaa aluetta ja isän kunto heikkenee, nuoren tytön kekseliäisyys ja vilkas mielikuvitus ovat tarpeen.

KOMMENTTI: Pienellä rahalla tehty indie-elokuva on päätynyt juuri oikeaan joukkoon. Tarina on varsin simppeli, mutta elokuvan maailma, modernin ja ei-modernin maailman törmäys on jotenkin erityinen. Elokuvassa on myös hyvin kuvattu pienen tytön maaginen kokemus elämästä. Toinen käsikirjoittajista, Lucy Alibar, on alkuperäisen näytelmän kirjoittaja, ja samalla ainoa ehdokkaana oleva nainen tässä kategoriassa.

Piin elämä

Käsikirjoittaja David Magee

Perustuu Yann Martelin samannimiseen romaaniin

LOGLINE: Nuori Pii, eläintarhan pitäjän poika Pondicherrysta, Intiasta, kadottaa tuntemansa maailman, kun hänen perheensä myy eläintarhansa ja purjehtii Kanadaan muutaman jäljelle jääneen eläimen kanssa. Myrsky kaataa laivan ja vain Pii selviytyy. Hän päätyy tuuliajolle pelastusveneeseen, joka on myös suojapaikka valtavalle Bengalin tiikerille.

KOMMENTTI: Jo pelkkä logline on tenhoava: Pelastuveneessä tiikerin kanssa! Elokuvassa päähenkilö Pii kertoo tarinaansa kirjailijalle, joka etsii uutta tarinaa romaaniaan varten. Tuo kertominen tuo tarinaan suuren tarinan tuntua. Samalla kertomiseen liittyy tietty jenga, mikä lopussa saa kelailemaan tarinaa uudesta vinkkelistä. Pärjää ehdottomasti hyvin tässä joukossa.

Lincoln

Käsikirjoittaja Tony Kushner

Perustuu Doris Kearns Goodwin tietokirjaan Team of Rivals: The Political Genius of Abraham Lincoln

LOGLINE: Sisällissodan viimeisinä hetkinä Abraham Lincoln pyrkii saamaan 13. lisäyksen perustuslakiin joka tekisi orjuudesta laitonta kaikkialla Yhdysvalloissa. Kun hän kohtaa vastustusta monelta taholta kongressissa, Lincoln käyttää laajaa poliittista valtaansa saadakseen liittolaisia.

KOMMENTTI: Tony Kushner on ollut suosikkikirjoittajiani siitä lähtien, kun sovitin hänen kirjoittamansa näytelmän Slaavit! turkulaiselle teatteriryhmälle. Kushnerin Angels in America oli sekä teatteri- että tv-tapaus! Vielä kun Lincoln-elokuvan pääosissa ovat Daniel Day-Lewis ja Sally Field, niin kiinnostavuus on taattu. Lincoln on kuitenkin aiheena loppujen lopuksi kiinnostavin amerikkalaiselle yleisölle.

Unelmien pelikirja

Käsikirjoittaja David O. Russell

Perustuu Matthew Quickin romaaniin The Silver Linings Playbook

LOGLINE: Pat Solatano vapautetaan vanhempiensa hoitoon saatuaan kahdeksan kuukautta hoitoa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Hänen elpymisensä näyttää erittäin epävarmalta. Kun hän lopettaa lääkkeidensä ottamisensa, hänelle syntyy pakkomielle korjata välinsä vieraantuneen vaimoonsa kanssa. Suunnitelma johtaa hänet monimutkaiseen suhteensa levottoman nuoren naisen kanssa, jonka aviomies on kuollut.

KOMMENTTI: Tämä on joukon ainoa komedia. Elokuvan keskiössä on hulluus ja rakkaus. Jokainen henkilö on omalla tavallaan hullu ja siksi kiinnostava. Lisäksi tarina kulkee koko ajan mukavasti ja hauskasti eteenpäin, vaikka ei olekaan mitenkään poikkeuksellisen erikoinen. Näistä syistä se erottuu positiivisesti joukossa ja voisin hyvin antaa Oscarin sille pelkästä elokuvan komediallisuudesta ja konstailemattomuudesta, mutta…

Oscarin saa… Lincoln!

Minä antaisin sen elokuvalle Beasts of the Southern Wild!

Kenen elokuvia tutkit, sen maailmaa tuotat

kenen elokuvia tutkit, sen maailmaa tuotat.png

Kun kävin New Yorkissa, jäin pois Harlemin asemalla. Oli kesäkuun 19. päivä ja kaduilla kulki paraati. Pysähdyin Apollo-teatterin kohdalla ja kysyin vieressä seisovalta naiselta syytä juhlintaan. Kyseessä oli Juneteenth. Juhlittiin orjuuden loppumista.

Kesäkuun 19. päivänä1865 viimeisetkin orjat Texasissa saivat lopulta tiedon orjuuden lakkauttamisesta ja sen myötä vapauden – tosin kaksi ja puoli vuotta myöhässä, sillä kukaan ei ollut kertonut heille vapauttamisesta. Vieressä seisova nainen oli tuonut tyttärensä Washingtonista Harlemiin opettakseen tälle mustien historiaa. Samalla myös minulle.

Sokea ja tietämätön

Jokainen Harlemin kadulla myytävä kirja oli mustan kirjoittama. Miten minä en tuntenut yhtäkään niistä, saati tunnistanut kirjailijan nimeä? Apollo-teatterissakin mustat näyttelivät mustille mustia puhuttelevaa näytelmää. Toisaalla oli teatteri valkoisille ja valkoisia puhutteleva näytelmä. Tajusin yhtäkkiä hyvinkin selvästi, että olin valkoinen. Siihen valkoisuuteeni liittyi sokeutta ja tietämättömyyttä.

Salaam BombayMonsoon WeddingNamesake

Tuntematon ja näkymätön

Jatkoin matkaa Columbian yliopiston liepeille, jossa sijaitsi yöpaikkani. Se oli iranialaisamerikkalaisen professorin Hamid Dabashin luona. New York -kokemuksen tästä tekee sen, että Dabashin seinänaapuri oli Mira Nair, intialainen elokuvaohjaaja, joka on tehnyt sellaiset suosikkifilmini kuin Salaam Bombay!, Monsuunihäät ja Kaima.

Dabashi on kirjoittanut useita kirjoja elokuvista. Hän kertoi myös toimineensa Ridley Scottin neuvonantajana Kingdom of Heaven -elokuvan kohdalla. Dabashin mukaan Iranissa tehdään joka vuosi yli 80 elokuvaa. 80! Mietin, että miten oli mahdollista, etten ollut nähnyt pitkään aikaan yhtään iranilaista elokuvaa? Miksi suuri elokuvamaa oli minulle tuntematon ja näkymätön? Onneksi Dabashi lahjoitti elokuvakirjansa.

Hamid DabashiHamid DabashiHamid Dabashi

Naiset ja ei-länsimaalaiset

Elokuvan tarina -tv-sarjassa oli monia upeita piirteitä, kuten esimerkiksi sitä, että Mark Cousins pyrkii ottamaan esille niin naisten tekemiä elokuvia sekä ei-länsimaalaisia elokuvia. Samalla, kun oli jännittävää oppia Yasujirō Ozusta, Youssef Chahinestä, Satyajit Raysta, niin minulle oli myös täysin uutta se, että Hollywoodin alkuaikoina suurin osa käsikirjoittajista oli naisia, kuten Lois Weber, Frances Marion, Adela Rogers St. Johns, Bess Meredyth ja Anita Loos.

The Story of FilmThe Story of Film

Miehinen katse peleissä

Olin pelaamatta tietokonepelejä kaksikymmentä vuotta. Viime vuonna ostin Xboxin voidakseni tutkia pelejä kirjaani varten. Yllättävää oli se, että pelit olivat edelleen selvästikin vain miehille tehtyjä. Grafiikka oli silmiä hivelevää, mutta muuten mikään ei ollut muuttunut 20 vuodessa. Elokuvateorian puolelta pälkähti hyvin nopeasti mieleeni Laura Mulveyn käsite ”miehinen katse”. Pelin tarinan kautta katsoin maailmaa miehisen perspektiivin kautta.

Olin vähän huolissani ja etsin netistä, että oliko muita, joita asia vaivasi. Löysin mediakiriitikko Anita Sarkeesian kiinnostavan projektin, jossa hän tutkii naisten stereotypioita videopeleissä. Uskomatonta oli se valtava vihamielisyys, jota Sarkeesian kohtasi netissä miespelaajien taholta ennen kuin hän edes ehti aloittaa projektiaan. Joku jopa teki pelin, jossa Sarkeesiania sai lyödä turpaan.

Tietämätön ja ennakkoluuloinen

Kun kirjoitan tietokirjaa elokuvista, kirjoista ja kirjoittamisesta, en voi ottaa huomioon pelkästään länsimaalaista kulttuuripiiriä, koska silloin teen koko muuta maailmaa näkymättömäksi. Tuotan vain yhdenlaista ja aikaa suppeaa kuvaa. Sellainen tuntuu tietämätöttömältä ja hieman jopa ennakkoluuloiselta.

Ongelma on kahtalainen. Ensinnäkin, en tunne tarpeeksi hyvin maailman elokuvaa. Ja toisekseen, ei ole helppoa saada käsiinsä lähdeteoksia tai esimerkkielokuvia, jotka eivät ole joko eurooppalaisia tai amerikkalaisia.

Osaltaan olen ratkaissut tätä ongelmaa siten, että aion tutkia sellaisia teoksia, jotka ovat puoliksi länsimaalaisia ja puoliksi eivät, kuten Marjane Satrapin omaelämänkerrallisten Persepolis-sarjakuvien kääntymistä animaatioelokuvaksi. Kun kyse on myyttien muunnelmista, perehdyn kiinalaiseen runoon Mulanista sekä siitä tehtyyn amerikkalaiseen elokuvaan. ”Remake”-luvussa aion sukeltaa japanilaisten kauhuelokuvien maailmaan ja niiden uudelleen filmatisointeihin.

Persepolis_iranilainen lapsuuteniPersepolis_KotiinpaluPersepolis_elokuva

Apu paikallaan

Osaatko auttaa minua tässä asiassa? Tiedätkö esimerkiksi anime-sarjakuvia, joista on tehty ei-länsimaalaisia elokuvia? Mikä on sinusta vaikuttavin ei-länsimaalainen kirjasta elokuvaksi -adaptaatio? Osaatko suositella jotakin näytelmästä, tietokonepelistä tai faktatekstistä tehtyä adaptaatiota, joka on tehty Euroopan ja Amerikan ulkopuolella? Ovatko ne miesten tekemiä vai onko myös naisten tekemiä?

Tarinankerronnan historia

tarinankerronanhistoria.png

Pari viikkoa sitten katolilaisessa kalenterissa oli pyhän Fransiskus Salesilaisen päivä. Tämä on kiinnostavaa, koska Fransiskus Salesilainen on kirjoittajien ja toimittajien suojeluspyhimys. Se sai minut miettimään, onko kirjoittajilla ollut ennen muinoin omia jumalia. Mikä on kirjoittajien muinaishistoria? Aloin tutkia asiaa ja kun pääsin aikojen alkuun asti selvisi, että…

Aikojen alussa maailmassa ei ollut lainkaan tarinoita.

Ei ennen kuin Anansi-hämähäkki meni isänsä, suuren taivaan jumalan Nyamen luo ja pyysi saada kerrottavaksi muutamia tarinoita, näin kertoo Länsiafrikkalainen tarina.

Taivasjumala Nyame asetti hinnan tarinoille. Anansi saisi tarinoita, mutta vain jos hän toisi elävinä Onini-käärmeen, Osebo-tiikerin, Mmoboro-mehiläisperheen sekä Mmotia-kääpiön. Yksi kerrallaan Anansi nappasi pyydetyt olennot ja kuljetti ne isälleen. Sen jälkeen maailmassa oli tarinoita, kiitos Anasin.

Vanhin tarina

Puolisollani on iäkäs mummu, joka 93-vuotias. Mummu tuntuu muistavan kaiken. Eletystä elämästä on muodostunut pino hauskoja tarinoita sekä lennokkaita sanontoja. Ehkä samaan tapaan ennen kirjoitustaitoa eteenpäin kerrotut tarinat säilyttivät ihmiskunnan muistin, tarinan muodossa. Siten tiedot ja taidot saatettiin sekä muistaa että jakaa sekä viihdyttävästi jälikipolville.

Onkin osuvaa, että myöhemmin antiikin Kreikan muistin jumalatar Mnemosyne synnytti muusat, taiteiden ja tieteiden haltiattaret. Ja ehkä samasta syystä muinaisnorjalainen tarinankerronnan jumalatar on Saga. Hän on sekä tulevan näkijä että menneisyyden, historian ja kaikkien ”puhuttujen asioiden” jumalatar.

Vanhin kirja, joka on säilynyt lapsuudestani, kertoo Karhuherra Paddingtonista, joka hukkaa marmeladipurkkinsa puutarhaa suunnitellessaan. Ihmiskunnan vanhin säilynyt tarina kertoo puolijumalisesta sumerikuningas Gilgamešista, kun hän etsii elämän tarkoitusta ja havittelee ikuista elämää. Tarinan tapahtumat sijoittuvat miltei 5000 vuoden päähän ja runoelma sisältää myös ensimmäisen tunnetun version vedenpaisumusmyytistä.

Maailmanhistorian ensimmäinen tunnettu kirjailija on Enheduanna (n. 2285–2250 eaa.). Hän oli akkadilainen prinesessa ja Kuun Jumalattaren papitar. Hänen runonsa ovat säilyneet yli 4000 vuoden takaa ja kertovat Enheduannan suuresta rakkaudesta Inanna-jumalatartaan kohtaan.

Ensimmäinen tarinankerronnan hetki

Ennen nukkumaanmenoa viihdytän kolmevuotiasta tytärtäni kertomalla hänelle tarinoita Kissa Leijonasta. Iltasadut ovat oikeasti salapukuisia tarinoita hänestä itsestään ja häntä sillä hetkellä mietityttävistä asioista. Kun hän leikkasi saksilla kyntensä läpi ja joutui päivystykseen, iltasadussa Kissa Leijona katkaisi vastaavasti jalkansa ja joutui Norsusairaalaan. Välillä mietin, että olisi hauskaa äänittää nuo yhteiset tarinankerronan hetkemme, etteivät ne unohtuisi.

Maailmanhistorian ensimmäinen tallennettu tarinankerronnan hetki tapahtui muinaisessa Egyptissä 4000 vuotta sitten, kun Khufun (Kheopsin) viisi poikaa viihdyttivät isäänsä kertomalla tarinoita  pappien ja noitien tekemistä ihmeistä. Tarinat voi edelleen lukea klikkaamalla kuvaa:

 Westcar Papyrus

Tarinankertojien jumalat

Khufun aikaisessa Egyptissä eräs keskeisistä jumalista oli iibispäinen Thot, kuun, magian, viisauden ja tarinankerronnan jumala. Thot keksi sekä laskutaidon että hieroglyfit, ja siten mahdollisti tarinoiden kirjoittamisen muistiin. Atsteekkien Huehuecoyotl, ”hyvin vanha kojootti” oli veijari, armoton jekkuilija ja muodonmuuttaja, mutta myös tarinoiden, musiikin, tanssin ja laulun jumala. Tylsistyttyään Huehuecoyotl pyrkii lietsomaan sotia ihmisten välille.

Norsupäinen, suurivatsainen ja nelikätinen Ganesha, eräs hindulaisuuden rakastetuimmista jumalista, on sanottu olevan tarinankertojien ja kirjoittajien suojelija. Taru kertoo, että Mahabharatan kirjoittaja Vyasa pyysi Ganeshaa kirjoittamaan sanelusta hänen tarinansa ylös. Ganesha suostui sillä ehdolla, että Vyasa kertoo tarinansa kerralla. Ganesha kirjoitti syöksyhampaallaan, mutta koska Mahabharata on niin pitkä eepos, syöksyhammas kului ja nyt hänellä on vain yksi syöksyhammas.

Kirjoittajien ammattikuntaa edelsivät shamaanit ja papit, jotka olivat ensimmäisiä ammatillisia tarinankertojia. Vanha juutalainen sanonta kuuluu, että lyhin välimatka ihmisen ja Jumalan välillä muodostuu tarinan kautta. Papit olivat ne, jotka myös esittävät näytelmiä antiikin Kreikan Dionysiassa, Dionysoksen kunniaksi järjestetyissä juhlissa. Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisilta teatterin ja jumalat, mutta eivät liittäneet niitä enää toisiinsa. Ehkä silloin nykyinen kirjoittajien ammattikunta todella syntyi.

Universumi rakentuu tarinoita

Amerikkalainen runoilija Muriel Rukeyser on todennut, että maailmankaikkeus rakentuu tarinoista, eikä atomeista. Ja tottahan se on. Tarinoita on maalattu esihistoriallisten luolien seiniin, kaiverrettu kiveen, puuhun ja bambuun, kuvioitu saviruukkuihin ja eläimennahkaan, kirjailtu silkkiin, luonnosteltu paperille, painettu painokoneella, tatuoitu ihoon, näytelty, kuvattu filmille, siirretty radioaaltoja pitkin, koodattu peliin, päivitetty Facebookiin ja twiiitattu valokaapeleita pitkin ympäri maailmaa.

Yhä me menemme tarinoiden äärelle kuin Anansi-hämähäkki meni Nyamen luo ja pyydämme: Anna tarinoita! Ja kun kuu taas nousee, magia alkaa.

Ennakkotutkimus eli opettele lentämään pienkonetta

ennakkotutkimus eli opettele lentämään pienkonetta.png

Olen tehnyt ennakkotutkimusta niin tietokirjoja kuin fiktiotarinoita varten. Hämmästyttävää siinä on se, että kirjoittaminen nostaa esille merkillisiä kysymyksiä, kuten kuinka kauan kestää kulkea sairasjunalla Kokkolasta Sortavalaan tai voiko paperista valmistetuilla kengillä tarpoa pitkiä matkoja? Vastauksien eteen täytyy tehdä tutkimustyötä.

Lukeminen, opiskelu, jalkautuminen kentälle, ihmisten haastattelu ja uusien taitojen oppiminen ovat mukavaa vaihtelua kirjoitustyölle.

Helppo tapa

Fiktiota kirjoittaessa helpoin tapa tehdä ennakkotutkimusta paikasta tai aikakaudesta on googlata paikan kuvia tai lukea lähikirjastossa löytyvä materiaali kyseisestä paikasta. Historiaopuksien lisäksi voi olla hyödyllistä perehtyä alueesta kirjoitettuihin matkakirjoihin. Vanhentuneet matkaoppaat voivat tarjota mielenkiintoisen ajankuvan.

Moskova ja Leningrad

Karttojen tutkiminen (ja piirtäminen) auttaa hahmottamaan kuvauksen kohdetta. Minä vierailen toistuvasti Google Earthissa. VirtuaaliViipuri tarjoaa www-ympäristön siitä, millainen Viipurin kaupunki oli syyskuussa 1939. Tai jos kirjoittaa keskiaikaisesta Pariisista, voi vierailla virtuaalisesti mallinnetussa Paris 3D:ssä.

VirtuaaliViipuri Paris 3D

Vaikea tapa

Jotkut kirjoittajat valmistava niitä ruokia, joita henkilöhahmot syövät teoksessaan. Toiset ottavat lentotunteja kirjoittaakseen uskottavasti pienlentokoneella lentämisestä.

Suomalaista sukujuuria omaava amerikkalainen kirjailija Jean M. Untinen-Auel, jääkauden aikaiseen Eurooppaan sijoittuvan Maan lapset -kirjasarjan kirjoittaja, hankki henkilökohtaista kokemusta vierailemalla niillä paikoilla, joista hänen kirjansa kertoo. Toki hän myös keskusteli aikakauteen erikoistuneiden huippututkijoiden kanssa.

Mutta voidakseen kirjoittaa uskottavasti Luolakarhun klaanin Untinen-Auel osallistui selviytymistaidon kurssille. Hän oppi sytyttämään tulen, kuten kivikaudella, valmistamaan työkaluja sekä selviytymään ulkona pakkasella.

Luolakarhun klaani

Tarinan jälkeinen ennakkotutkimus

Kaikki ennakkotyö on yleensä hyväksi, mutta sen olen tajunnut, että aluksi on hyvä tehdä vain sen verran ennakkotyötä, että pystyy kirjoittamaan oman tarinan auki. Perustietojen verran. Toista versioita kirjoittaessa voi sitten tehdä lisää ennakkotutkimusta, koska silloin tarina jo itse paljastaa, mihin asioihin oikeasti kannattaa kiinnittää huomiota.

Toisinaan sitä tempautuu ennakkotutkimuksen vietäväksi. Ennakkotutkimuksen nimissä olen katsonut yhden viikon verran ja kahdeksan tuntia päivässä American Idolia, pelannut saman verran Max Paynea sekä käynyt Tangomarkkinoilla tanssimassa. Ennakkotutkimus on ollut joissain tapauksissa liiallista, mutta se on ollut samlla perusteellista ja ennen kaikkea vietävän hauskaa.

Miten sinä teet ennakkotutkimusta? Mikä on älyttömin ennakkotutkimuksen nimissä tekemäsi juttu?

5 elokuvaa, jotka muuttivat maailmaa

5 elokuvaa jotka muuttivat maailmaa.png

Lauantaina tuli telkkarista Lyhyt elokuva tappamisesta. Kielowskin elokuva murhasta ja kuolemantuomioista johti Puolassa yhteiskunnalliseen keskusteluun, jonka seurauksena  Puola kiesi kuolemantuomion. Elokuva muutti maailmaa.

Kun aikaisemmin bloggasin kirjoista, jotka muuttivat minua, niin nyt jäin miettimään sitä, että mitkä elokuvat ovat muuttaneet maailmaa.

Kolme tähän listaan päätyneistä elokuvista on muuttanut maailmaa huonompaan suuntaan ja kaksi parempaan. Yhteistä tuntuu olevan synkkyys ja diktaattorit.

1. Kansankunnan synty

D. W. Griffithin kovasti rasistinen elokuva ihannoi Ku Klux Klaania. Elokuvassa valkohuppuiset klaanilaiset ryntäävät pelastamaan valkoisia mustilta. Filmi elvytti jo kuolemassa olleen järjestön, joka haali elokuvan voimalla riveihinsä miljoonia uusia jäseniä.

Elokuva synnytti maanlaajuisen rasistisen reaktion tummaihoisia vastaan, esimerkiksi kansalaisoikeuksia rajoitettiin ja lynkkaukset yleistyivät. Seuraavalla elokuvallaan Suvaitsemattomuus Griffith yritti parantaa tilannetta, mutta leffa floppasi.

Kansakunnan synty ei ole onneksi kestänyt aikaa. Se tuntuu erittäin hitaalta ja asetelmalliselta. Mutta elokuvan vastaanotto saa silti miettimään elokuvantekijän ja kirjoittajan vastuuta välittämästään maailmankuvasta.

2. Tahdon riemuvoitto

Miltä tuntuisi tehdä elokuvaa, jos saat lähes rajattoman budjetin, mutta lavastajasi on natsi-Saksan pääarkkitehti Albert Speer ja sekä tuottajasi että päähenkilösi on Adolf Hitler?

Leni Riefenstahlin elokuva kertoo Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen puoluekokousta Nürnbergissa vuonna 1934. Elokuva oli esikuva sitä seuranneille propagandaelokuville ja sen sanotaan käännyttäneen massoittain saksalaisia ja jopa myös ulkomaalaisia Adolf Hitlerin puolelle.

Elokuva avasi ainakin minulle millaisen liikehdinnän ja yhtenäisyyden tunteen natsit saivat aikaan maailmansodan repimässä Saksassa. (Ja ymmärtämään paremmin ajan muotia, sillä enemmän kuin yhdellä oli Hitler-viikset.)

Tahdon riemuvoitossa tuhannet ja tuhannet ovat samaa mieltä asiasta kuin Hitler, joten aikalaisista sosiaalinen todiste on ollut varmasti aika huikea. Sukupuolinäkökulmasta huomattavaa on se, että puoluekokouksessa miehet pitävät puheita miehille, miehet marssivat ja miehet tekevät urheiluharjoituksia. Naisia näkee vain kotien ikkunoissa ja katujen varrella hurraamassa Hitlerille.

Kirjallisuuden puolella Olavi Paavolaisen teos Kolmannen valtakunnan vieraana on ehkä samankaltainen harvinainen kuvaus natsi-Saksan tapahtumsta sen sisältä käsin.

 3. Taistelu Algeriasta

Gillo Pontecorvon elokuva kertoo sekä Algerian vapaustaistelijoista että heidän pyrkimyksiä vastustavista ranskakalaisista. Elokuva radikalisoi 1960-luvun vasemmistoa ja muun muussa Mustien pantterien ja IRA:n sanotaan käyttäneen sitä eräänlaisena taisteluoppaana. Vielä muutamia vuosia sitten Yhdysvaltojen armeijan kerrottiin opettaneen elokuvan avulla joukoilleen, mitä odottaa ja miten toimia miehitetyssä Irakissa.

Arabikevään takia elokuva tuntuu ajankohtaiselta vieläkin. Jännää filmissä on se, että kumpikaan osapuoli ei ehkä sitten kuitenkaan tunnu pahemmalta kuin toinen. Toki kidutusta käyttävät, ranskalaiset kolonialistit on ajettava pois, mutta vapaustaistelijoiden pommit kohdistuvat siviiliväestöön, kuten esimerkiksi jäätelöä nuoleskelevaan lapseen ja tanssiviin nuoriin.

4. Katumus

Georgialaisen Tengiz Abuladzen elokuva Katumus kertoo diktaattorista, joka on Stalin, Hitler ja Mussolini samassa paketissa. Kun diktaattori kuolee, hänet toistuvasti kaivetaan haudastaan ja asetetaan puuta vasten seisomaan. Sitten kaivamista tehnyt henkilö jää kiinni, joutuu oikeuteen ja seuraa yli tunnin kestävä takauman, jossa näytetään diktaattorin hirmuhallinto.

Mihail Gorbatshovin ansioista elokuvaa näytettiin ympäri Neuvostoliittoa. Elokuva oli enemmän kuin hitti, se oli ilmiö. Samalla se auttoi neuvostoliittolaisa menneisyyden käsittelyssä ja Perestroikan kehittymiseen.

Elokuva sisältää paljon kaikkea, esimerkikksi genre tuntuu vaihtelevan tragediasta komediaan ja melodraamasta unijaksoista syntyvään surrealismiin. Joka tapauksessa ideologisesti elokuvassa ovat vastakkain totalitarismi ja uskonto. Ehkä elokuva näyttää Neuvostoliiton suuren kertomuksen, yhteiskunnan ajautumisen totalitarismiin, ja ehkä elokuva oli siitä syystä tärkeä elokuva neuvostoliittolaisille.

5. Lyhyt elokuva tappamisesta

Viimeisenä listalla on blogitekstin alussa mainittu elokuva. Kielowskin ja Piesiewiczin käsikirjoittama elokuva on hienosti ajateltu rinnastus. Kun murha ja kuolemantuomio rinnastetaan toisiinsa, ja kun elokuva vielä pohjautuu yhteen kymmenestä käskystä ja kohteena on katolinen maa, sen täytyy herättää ajatuksia kuolemantuomiota vastaan.

Lisäksi elokuvan vihreä visuaalinen ilme tuntuu sanovan, että kaikki paikat ovat myrkyttyneet ja homeessa. Yhteiskunta on homeessa, kunnes lopussa sitä tajuaa, että ehkä vihreys liittyikin metsään, jossa murhaajan kuollut sisko tykkäsi kävellä.

Lars von Trier saattoi yrittää samaa Yhdysvaltojen suhteen Dancer in the Darkilla kuin mitä Kielowski saavutti Puolan suhteen. Mitä Trier sitten tarkoitti tai ei tarkoittanut, niin toivottavasti Dancer in the Dark ja muut elokuvat yrittävät jatkossakin muuttaa maailmaa parempaan.

Mitkä elokuvat ovat sinusta muuttaneet maailmaa? Entä ovatko jotkut elokuvat ovat muuttaneet sinua?

Romaanin arvoiset sivut

Mietin tässä blogitekstissä niitä lukuisia haasteita, joihin olen törmännyt muuntaessani elokuvakäsikirjoitustani romaaniksi.

Elokuvan tiiviin muodon takia elokuvasta on jätetty paljon pois, kuten esimerkiksi henkilöiden sisäinen elämä. Elokuvan romaaniversioita (eli novelisaatiota) tehdessään kirjoittajan on täytettävä nuo poisjätetyt asiat.

Kirjailija Orson Scott Cardin sanojen mukaisesti novelisoijan on ”muutettava noveletten arvoinen tarina romaanin arvoisiksi sivuiksi”.

Minuuttimäärä vs. sanamäärä

Elokuvien kohdalla ajatellaan, että yksi käsikirjoitussivu vastaa yhtä minuuttia valkokankaalla. Proosaa sen sijaan määritellään sanamäärän mukaan. Jotta teos luokiteltaisiin romaaniksi, siinä täytyy olla yli 50 000 sanaa. Kun yhdessä sivussa on suurin piirtein noin 250 sanaa, tällöin 50 000 sanaa käsittävä romaani on noin 200-sivuinen.

Kun itse aloin muuntaa elokuvakäsikirjoitusta romaanimuotoon, edessäni oli 90 käsikirjoitussivua ja noin 45 draamakohtausta, arviolta saman sen verran sanoja kuin pidemmässä novellettessa tai lyhyessä novellassa. Tekstiä tarvittiin noin kolmannes lisää.

Abyss-käsikirjoitussivu-1

Minulle luontainen tapa täyttää nuo sivut oli kirjoittaa lisää henkilöiden toimintaa dialogin väliin, mutta silloin teksti oli edelleen pohjimmiltaan käsikirjoitus (nyt vain huonompi). Se näytti romaanilta olematta sitä.

Mitä minun olisi pitänyt ensimmäiseksi miettiä oli…

Lisämateriaali!

Tajusin, että käsikirjoitus on vain kohtausluettelon kaltainen luuranko, kun sitä ajattelee romaanin näkökulmasta.

Mutta mitä lisämateriaali voi olla? Onko se uusi henkilö, taustatarinoiden avaamista vai täysin uusi juoni?

imagesThe-Star-Wars-Trilogy

Tilasin Amazonilta liudan novelisaatioita, kuten esimerkiksi scifi-kirjailija Orson Scott Cardin Abyssin ja Alan Dean Fosterin sovittaman Aliens-trilogian. Fosterin Tähtien sota -novelisaatiolla sanotaan muuten olleen suuri vaikutus Tähtien sota -elokuvan maailman luomisessa.

Oli kiinnostavaa lukea, mitä Orson Scott Card kertoo novelisaatioprosessistaan Abyss-novelisaation jälkisanoissa. Aluksi Card kirjoitti kolme lukua keskeisten henkilöiden lapsuudesta. Ohjaaja ja käsikirjoittaja James Cameron oli niin vaikuttunut tekstistä, että hän jakoi nuo luvut näyttelijöilleen roolin rakentamista varten.

abyssAbyss

Ehkä yksinkertaisin tapa tuottaa lisämateriaalia ja täyttää romaanin vaativat sivumäärät on siis kirjoittaa taustatarinoita keskeisille henkilöille sekä valottaa heidän motivaatioitaan.

Huomasin kuitenkin oman tekstini kohdalla, että taustatarinan käyttö on itse asiassa hankala asia, sillä se hidastaa ja jopa pysäyttää tarinankerronnan, koska se viittaa menneeseen eikä välttämättä siksi liikuta tarinaa eteenpäin.

Ehkä taustatarinan käyttö ei olekaan niin luontaista romaanille kuin ensi alkuun ajattelee. Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että taustarinat olivat kiinnostavampia minulle kirjoittajana kuin ne olisivat todennäköisesti lukijalle.

Ymmärsin, että taustatarinan on nivouduttava eteenpäin liikkuvaan tarinaan. Sen käyttöä on mietittävä vain niihin kohtiin, joissa lukija oikeasti kaipaa taustatietoja pystyäkseen seuraamaan tarinaa.

9780345307675

Luke Skywalkerin ajatusääni vai Darth Vaderin taustatarina

Sekoitin myös lahjakkaasti taustatarinan käyttöä ajatusäänen ja mielenliikeiden käyttöön. Tässä on esimerkki James Kahnin novelisaatiossa Jedin paluu. Luke Skywalker on päättänyt olla taistelematta isäänsä, Darth Vaderia, vastaan:

”Ajatuksesi kavaltavat sinut, isä. Tunnen hyvän sinussa… tunnen kamppailun sisälläsi. Et voinut tappaa minua viime kerralla – etkä tuhoa minua nytkään.” Luke muisti, että Vader olisi itse asiassa voinut tappaa hänet kahdesti aikaisemmin, mutta ei ollut tehnyt sitä. Ensin takaa-ajossa ensimmäisen Kuolemantähden yllä, ja myöhemmin miekkaottelussa Bespinissä. Hänen ajatuksensa sivusivat myös Leiaa: Vader oli pitänyt Leiaa kynsissään, kiduttanutkin häntä – mutta ei ollut tappanut. Luke värähti ajatellessaan Leian tuskia, mutta työnsi ne nopeasti mielessään. Hän tiesi nyt kirkkaasti sen, mikä oli usein tuntunut epäselvältä: hänen isässään oli vielä hyvää.

Onko tämä nyt taustarinan kertomista vai onko se jotakin muuta? Ehkä se on ajatusääntä, sillä Luken pohdinnat isästään on eräänlaista todistusaineiston keräämistä muistoista.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että ehkä taustatarinan ohella järkevintä on miettiä uuden sivujuonen käyttöä.

PianoPiano

Sivujuoni lisämateriaalina

Jane Campionin Piano-elokuvan romaanisovituksessa tarinasta poistuu elokuvan keskeisenä elementtinä toiminut Michael Nymannin säveltämä musiikki. Voiko kirja enää voittaa? Jos voi, niin miten se sen tekee?

Musiikin tilalle tarjotaan Adan, Bainesin ja Stewartin taustatarinat. Oleellisinta on kuitenkin menneisyyteen sijoittuva, taustatarinaa kertova juoni. Ada on juonen päähenkilö. Juonessa tutkitaan syytä Adan mykkyyteen, salaisuutta liittyen Adan tyttären isään sekä sitä, miksi Ada joutuu ylipäätään lähtemään kotoaan ja menemään naimisiin Stewartin kanssa.

Romaanissa näytetään niitä tapahtumia, joihin elokuva vain viittaa. Kirjan kirjoittaneella kanadalaisella kirjailijalla Kate Pullingerilla on tilaa näyttää nuo tapahtumat aivan erilailla 200-sivuisessa romaanissa kuin elokuvalla on kahdessa tunnissa.

Se, mikä on ollut mysteeri elokuvan katsojalle, paljastetaan romaanin lukijalle. Ajatus on hyvä, mutta jääkö lukija kaipaamaan Nymannin musiikka kirjaa lukiessa. Ehkä kysymys on väärä. Ehkä tärkeämpi kysymys on se, että vetoaako tarina. Pitääkö tarina otteessaan? Viihtyykö lukija sen parissa?

Oman tekstini kohdalla innostuin ehkä liikaa uusien juonien mahdollisuudesta ja kehitin kaksi uutta juonta. Romaanikäsikirjoitukseeni syntyi kolme juonta ja kolme aikatasoa. Se tarkoitti sitä, että tapahtumia ja henkilöistä oli nyt  aivan liikaa. Se muodostui kolmesta novelettesta, kun sen olisi pitänyt muodostua yhdestä romaanista. Vielä eivät siis toteutuneet Cardin sanat, että on ”muutettava noveletten arvoinen tarina romaanin arvoisiksi sivuksi.”

Positiivisesti ajateltuna minulla on nyt ehkä käsissäni kolmen romaanin pohjat, mutta ei yhtään romaania. Täytyy aloittaa homma alusta. Ja toivottavasti vähän viisaampana!

”Näytä, älä kerro” vai ”näytä ja kerro”

Kun sinä kirjoitat, luotko taustarinat henkilöhahmoillesi vai syntyvätkö ne kirjoittaessasi? Kerrotko taustarinoita tarinoissasi vai ovatko ne vain sinua itseäsi varten?

Käsikirjoittajille opetetaan, että ”näytä, älä kerro”. Toisin sanoen ei saa selittää mitään, vaan tarina kerrotaan henkllöiden toiminnan, tilanteiden ja kuvien kautta. Pääteekö sama periaate romaaniin vai saako romaanissa selittää asioita erilailla kuin elokuvassa?

Lue myös:

Lue mielenkiintoinen artikkeli novelisaatiosta – Juri Nummelin: Tintti-elokuvasta tylsä romaani, Pulp-lehti.

Kirjailija Miina Supinen on pohtinut blogissaan romaaninsa muuntumista näytelmäksi: Liha tottelee kuria teatterissa.